Kokeile kuukausi maksutta

Elementtitehdas tuomittiin yhteisösakkoihin ja vahingonkorvauksiin

Pirkanmaan käräjäoikeus on 23. kesäkuuta tuominnut Vammalan Betoni Oy:n 3000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön toimitusjohtaja tuomittiin 40 päiväsakon eli yhteensä 680 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Pirkanmaan käräjäoikeus on 23. kesäkuuta tuominnut Vammalan Betoni Oy:n 3000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Yhtiön toimitusjohtaja tuomittiin 40 päiväsakon eli yhteensä 680 euron sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta.

Lisäksi yhtiö tuomittiin maksamaan vahingonkorvauksia tapaturmassa loukkaantuneelle työntekijälle yli 20000 euroa. Toimitusjohtaja tuomittiin korvaamaan työntekijän oikeudenkäyntikulut, yli 3300 euroa.

Käsiteltävänä oli tamperelaisella Myllypuronkadun rakennustyömaalla huhtikuussa 2014 sattunut työtapaturma. Vammalan Betonin autonkuljettaja loukkaantui, kun hän oli purkamassa työnantajansa työmaalle lähettämää betonielementtikuormaa. Hänen ollessaan elementtien päällä irrottamassa kuorman kiinnityksiä osa elementeistä kaatui. Autonkuljettaja putosi kuorman päältä maahan ja yksi betonielementti putosi hänen jalkojensa päälle aiheuttaen vakavia vammoja.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että Vammalan Betoni oli rikkonut työturvallisuusmääräyksiä betonielementtien turvallisen kuormaamisen ja purkamisen edellyttämien toimenpiteiden sekä työntekijälle annettavan opetuksen ja ohjauksen osalta. Työturvallisuusmääräysten mukaan tavaran nosto, kuljetus, käsittely ja varastointi on suunniteltava ja järjestettävä siten, että tavaran siirroista tai putoamisesta ei aiheudu haittaa tai vaaraa.

Käräjäoikeus totesi, että toimitusjohtaja oli ollut valvomassa nyt kyseessä olevan kuorman lastaamista ja hän oli hyväksynyt käytetyn sidontatavan.

Toimitusjohtaja on kertonut olevansa vastuussa kuormasta, ja hän on järjestänyt työntekijöiden koulutuksen. Sidontatapa on ollut tuennaltaan puutteellinen ja vaaraa aiheuttava erityisesti lastia purettaessa. Lastia ei ollut tuettu mihinkään kiinteään tukeen, kuten lavan reunatolppiin tai telineeseen. Työmaa-alueet ovat tyypillisesti epätasaisia alueen keskeneräisyyden ja raskaan liikenteen vuoksi, mikä on yleisesti tiedossa oleva seikka, ja se tulisi huomioida jo lastia tehtäessä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Elementtitehdas tuomittiin yhteisösakkoihin ja vahingonkorvauksiin”

  1. Tuo päiväsakkojen kokonaissumma ei voi olla todellinen. Ilman lapsia se tarkoittaa toimitusjohtajan tulojen olevan alle 1300 kuukaudessa ja 4 lapsen kanssakin alle 2000.

    Jokin mättää! En uskaltaisi ostaa mitään yritykseltä, jonka toimarin palkka on tuolla tasolla.

    1. Steve Jobsin palkka oli 1 dollari vuodessa. Aika usein pienissä firmoissa toimari joutuu ensimmäisenä tinkimään omasta palkastaan jotta saa laskut ja työntekijöiden palkat maksettua. Yrityksen taloustietoja kun katsoo, niin ainakaan 2015 ei juuri tulosta ole tullut. Inoan mukaan ko. yrityksessä on korkeintaan neljä työntekijää, joten pienyrityksestä kuitenkin kyse.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat