Kokeile kuukausi maksutta

Sweco PM:n toimitusjohtaja ottaa päävastuun rakennuttajakonsultin raportoinnista Länsimetrossa

Sweco PM:n toimitusjohtaja Maija Jokela vastaa rakennuttajakonsulttina Länsimetrossa toimivassa Swecosssa jatkossa  raportoinnista metroyhtiölle.

Sweco PM:n toimitusjohtaja Maija Jokela vastaa rakennuttajakonsulttina Länsimetrossa toimivassa Swecosssa jatkossa  raportoinnista metroyhtiölle.

Länsimetro Oy:n tiedote kertoo, että tarkistettu metron  käyttöönottosuunnitelma valmistuu kesäkuun lopulla. Hankkeen käyttöönottosuunnitelman tarkistaminen asemittain on käynnissä. Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen kertoi jo maanataina Rakennuslehdelle, että kuun lopussa tiedetään, milloin metro voidan ottaa käyttöön.

”Nyt tehdään kaikki toimet viiveen lyhentämiseksi”, toteaa Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.

”Länsimetron rakentamisen loppuunsaattaminen jatkuu, koeajot ovat käynnissä sekä järjestelmien testaukset yhteiskoekäyttöä varten. Ennen viranomaistarkistuksia metron ja asemien turvallisuus varmistetaan kunkin aseman kaikkien järjestelmien yhteiskoekäytöllä. Erillisiä järjestelmiä on testattu tammikuusta lähtien asennustöiden edetessä. Testit jatkuvat edelleen kaikilla asemilla. Testausten valmiusaste vaihtelee asemittain. Yhteiskoekäyttö edellyttää, että aseman kaikki järjestelmät ovat täysin valmiit, testattu ja toimintakunnossa”, tiedote kertoo.

Länsimetro Oy:n organisaatiota vahvistetaan varmentamaan hankkeen loppuunsaattamista ja käyttöönoton sujuvuutta, tiedote kertoo. Sitä tiedote ei kerro, miten organisaatiota vahvistetaan.

Lisäksi rakennuttajakonsultin organisaation projektinjohtoa vahvistetaan kahdella kokeneella asiantuntijalla.

Tätä artikkelia on kommentoitu 9 kertaa

9 vastausta artikkeliin “Sweco PM:n toimitusjohtaja ottaa päävastuun rakennuttajakonsultin raportoinnista Länsimetrossa”

  1. Miten voi olla konsultti näin pihalla ?

    1. En tiedä, mikä on tilanne konsultin pihalla olemisten suhteen, mutta jutussa ja otsikossa on organisaation nimitiedot väärin. Jutussa mainittu Jokela on Sweco PM Oy:n toimitusjohtaja. Sweco PM on Sweco Finlandin tytäryhtiö. Swecon toimitusjohtaja puolestaan olisi Tomas Carlsson. Eli siis Sweco PM:n toimitusjohtaja on nyt ottanut raportointivastuun, ei Swecon toimitusjohtaja.

  2. Mistäpä konsultti/valvojakaan voi kaikkea nähdä, jos urakoitsijoilla ei ole halua kertoa tilanteestaan?

    Pahimmassa tapauksessa tällaiseen tilanteeseen joudutaan, kun urakoitsija yrittää päästä läpi kevyesti tarkastuksista ja testauksista jättämällä ne viime tinkaan ja toivomalla, että valvoja kiireessä ei vaadikaan kaikkia tarkastuksia tehtäväksi…

  3. Päävastuu? Kenelle vastaa? Mistä? Joku toimari jostain konsulttifirmasta.. Kyllä nyt voi suomalainen veronmaksaja huokaista helpotuksesta, meillä on oikea vastuunkantaja puikoissa.

  4. Uliuliuli. Vihdoin sentään löytyi edes yksi ihminen, jolla on munat myöntää vastuunsa koko sotkussa.

  5. Onhan se hienoa, että konsulttitoimisto jo tässä vaiheessa nimeää henkilön, joka vastaa raportoinnista tilaajalle. Kuinka tällaisen henkilön nimeäminen olikin päässyt konsultilta aiemmin unohtumaan?

    1. Voisi myös kysyä miksei tilaaja, eli Länsimetro Oy organisaatio ei ole ohjannut konsultin toimintaa oikeaan suuntaan.Kyllä myös tilaajsn pitäisi olla muuta kuin aivoton kumileimasin.

  6. Normaalistihan tämä menee siten, että tilaaja sanoo, että sen PITÄÄ OLLA silloin ja silloin valmis. Mistään muusta vaihtoehdosta tilaaja ei suostu keskustelemaan. Asiaa yritetään sitten aikansa väistellä vaikka monikin jo näkee, että eihän tuo voi onnistua. Lopulta sitten kun käy selväksi, että se ei todellakaan ole valmis silloin kun tilaaja halusi, alkaa se valitus. ”Enkö minä jo kaksi vuotta sitten sanonut, että sen pitää olla valmis. Meidän on PAKKO päästä käyttämään rakennusta”. Pahimmillaan (asuinrakennuksissa) muutetaan sitten keskeneräisiin ja se on urakoitsijan vika kun ei saanut valmiiksi.

    1. Juuri tuo tyyli ei toimi.Asiat hoituvat parhaitten asiantuntemuksella ja yhteistyöllä.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat