1990-luvun alussa Suomi koki sodan jälkeisen historiansa suurimman laman. Monen rakennusalan yrityksen henkilökunnan määrä puolittui, Rakennuslehden muiden mukana.

Vuosikymmenen alku näytti vielä hyvältä ja Rakennuslehdessä resursseja riitti hyvin myös koulutukseen. Toimittajien valokuvaustaitoja kehitettiin tunnetun henkilövalokuvaajan Jussi Aallon johdolla. Kun Suomessa oli talvella liian pimeää kuvaamiseen, niin harjoituksia jatkettiin muualla.

Rakennuslehdessä ensimmäiset laman merkit näkyivät keväällä 1990, kun lehti uutisoi kiinteistöjen hintojen nousun päättyneen ja hintojen jopa laskeneen joillakin alueilla.  Elokuussa lehden ykkösuutinen oli: Asuntoale alkoi.

Osa rakentajista tyrmistyi uutisesta, joka kertoi pienten yritysten myyvän asuntoja alennuksella. Tuo oli kuitenkin vasta alkua, sillä hinnat puolittuivat muutamassa vuodessa.

Rakennuslehden työpaikkailmoitukset loppuivat kuin seinään, kun mestareita, insinöörejä ja muuta avainhenkilökuntaa, josta muutama vuosi sitten oli taisteltu, alettiin irtisanoa. Pian seurasi myös ennennäkemätön konkurssiaalto.

Rakennuslehden kasvutavoitteet menivät roskiin

Suomen Rakennuslehti Oy:n kasvuvauhti oli ollut 1980-luvun lopulla yhtä raju kuin rakentamisenkin. Kasvutavoitteet uudelle vuosikymmenelle olivat kovat, mutta niistä jouduttiin luopumaan jo syksyllä 1990, kun suhdannetaite oli varmistunut.

Rakennustuotanto-lehden tekeminen loppuikin yhteen vuoteen, mutta Liisa Hytösen päätoimittaman tappiollisen Pientalo-lehden tekemistä jouduttiin Omakotiliiton kanssa tehdyn sopimuksen vuoksi jatkaman vielä kaksi vuotta.

Rakennuslehden teemalehdestä Plussasta rakennusteollisuus olisi halunnut kehittää Optio-tyyppisen rakennusalan kulttuurilehden, joka ilmestyisi 8-10 kertaa vuodessa. Siitä luovuttiin henkilöjärjestöjen vaatimuksesta. .

Tammikuussa 1991 lehden hallituksessa alettiin pohtia kriisiskenaariota huonoimman mahdollisen vaihtoehdon toteutumisen kannalta. Lehden vuoden 1991 budjettiin vaadittiin miljoonan markan leikkausta kiinteisiin kuluihin.

Henkilökunnan määrä oli 28, kun vielä vuonna 1987 oli selvitty 16 hengellä. Isoihin irtisanomisiin ei ollut kuitenkaan heti mahdollisuuksia, sillä Rakennuslehden oli edelleen tarkoitus ilmestyä lähes joka viikko.

Tavoitteena hengissä säilyminen

Keväällä 1991 koko henkilökunta lomautettiin kuukaudeksi. Syksyllä myynti jatkoi edelleen laskuaan ja sairauslomalta palannut toimitusjohtaja Veikko Savolainen totesi, että tällä menolla lehti ajautuu konkurssiin. Rakennuslehden käyttökate oli lähes nolla.

Syksyksi suunnitellut lehden 25-vuotisjuhlat peruttiin ja moni muukin asia joutui punakynän kohteeksi. Rakennustuotannosta tullut toinen päätoimittaja Martti Lohi oli laatinut ehdotuksen Asuntohallituksen ja Rakennuslehden yhteisestä kilpailusta asumisen laadun kehittämiseksi. Kilpailusta päätettiin luopua.

Rakennuslehden strategiaan kirjattiin toukokuussa 1992 tyly tavoite: hengissä säilyminen. Rakennuslehden tulos painui lievästi miinukselle vuonna 1992 eikä osinkoa jaettu.

Liikevaihto laski vielä vuonna 1993 saavuttaen vuosikymmenen matalimman tasonsa 7,7 miljoonaa markkaa, kun se vuosikymmenen alussa oli ollut 19 miljoonaa. Tehtyjen sopeutusten ansiosta tulos oli kuitenkin jo positiivinen.

Kolmesta päätoimittajasta kaksi liikaa

Vuosi 1993 oli suurten irtisanomisten aikaa. Rakennustuotanto-kaupan mukana tulleen päätoimittaja Martti Lohen työ päättyi huhtikuun lopussa vuonna 1993.

Martti Lohen panos Rakennuslehdessä näkyi erityisesti tilasto- ja suhdannejuttujen teossa, sillä entisenä tilastotieteilijänä nuo olivat hänen vahvuusalueitaan.

LVI-lehden tehtyä konkurssin Rakennuslehti oli tarjonnut alan liitoille yhteistyötä uuden LVI-alan lehden tekemiseksi. Ainoa tulos tästä oli, että neuvotteluissa mukana ollut Martti Lohi lähti tekemään uutta Talotekniikka-lehteä. Vuonna 1995 LVI-Keskusliitolle tehtiin tarjous, jossa se olisi päässyt 10 prosentilla Suomen Rakennuslehti Oy:n osakkaaksi hintana Talotekniikka-lehdestä. Neuvottelut eivät johtaneet tulokseen.

Vuodesta 1974 lehdessä työskennellyt päätoimittaja Heikki Ranssi lähti omasta pyynnöstään kesäkuussa 1993. Vaihtoehtona oli kahden toimittajan irtisanominen, joten Ranssi valitsi  lähtemisen varsinkin, kun hänellä oli valmis työ odottamassa. Hän oli vuonna 1970 käynyt Norjassa avioliittoseminaarissa ja tuonut tuon idean Suomeen. Pienessä ystäväpiirissä käynnistynyt toiminta oli laajentunut HNMKY:sssä valtavalla vauhdilla.

Ranssin siirryttyä vetämään sitä päätoimisesti kasvu vain kiihtyi. Tänään tapahtumia on jo 27 vuodessa ja suurimmissa niissä on tuhat osanottajaa. Kuusi kertaa Ranssi on joutunut jo vaihtamaan tapahtumapaikkaa isommaksi. Kolme vuotta sitten hän irrotti toiminnan HNMKY:stä Parempi Avioliitto ry:n alle.

Ranssi oli luonut Rakennuslehden toimituskulttuurin, joka on näkynyt hänen lähtönsä jälkeenkin. Päätoimittaja ei yksin sanele sisältöä vaan vastuu ideoinnista on kaikilla toimittajilla, joista jokaisella on oma seuranta-alueensa. Sekä Ranssi että Lohi olivat päätoimittajan roolinsa ohella ahkeria juttujen tekijöitä, joten tuo järjestely antoi heille aikaa siihen.

Rakennuslehdestä jo 1990-luvun alussa lähtenyt toimittaja Anssi Orrenmaa kertoi, että oli iso kulttuurimuutos mennä Ylen Seinäjoen aluetoimituksen esimieheksi. Siellä toimitus odotti joka aamu, että pomo kertoisi mitä tänään tehdään.

Heikki Ranssin lähdettyä Rakennuslehden vastaavan päätoimittajan tehtävät siirtyivät toimitusjohtaja Veikko Savolaiselle. Hallitus kuitenkin kirjasi, että tehtävät eriytetään heti, kun taloudellinen tilanne sen sallii.

Kasvua haettiin korjaamisesta

Osa irtisanotuista toimittajista pystyttiin työllistämään irtisanomisajaksi rakennusteollisuuden järjestötoiminnan 75-vuotishistoriaa käsittelevän kirjan ”Yhteinen urakka” tekemiseen.

Ainoaksi positiiviseksi rakentamisen alueeksi nähtiin tuolloin korjausrakentaminen. Sen osuus oli noussut 35 prosenttiin edellisten vuosien 20 prosentista. Nousu oli osin uudisrakentamisen romahduksen ansiota, mutta myös valtion tuki korjausrakentamiselle alkoi näkyä.

Rakennuslehdessä päätettiin panostaa tosissaan korjausrakentamiseen, sillä Suomessa korjausrakentamisen osuus oli vielä muuta Länsi-Eurooppaa jäljessä. 1980-luvulla lehti oli lanseerannut Plussa-nimellä erilaisia teemalehtiä. Nyt tämä nimike varattiin Korjausplussalle, sillä pelkkään korjausrakentamiseen keskittyvä teemalehti Suomesta puuttui.

Puuinformaation kanssa Rakennuslehti lähti yhteistyössä tekemään Puu-lehteä. Päätoimittajana siinä oli oman työnsä ohessa arkkitehti Jussi Vepsäläinen. Liisa Hytönen toimi lehden toimitussihteerinä.

Rakennuslehteä tehtiin 16-sivuisena 35 kertaa vuodessa, vaikka ilmoitusmyynti olisi sallinut vain 12-sivuisten tekemisen. Näin ohuita lehtiä ei tilaajille olisi kehdattu tarjota.

Elokuussa 1994 RIA:n toimitusjohtaja Pertti Vaasio puolusti tätä toimituksellista ratkaisua hallituksen kokouksessa: ”Suomen Rakennuslehti Oy:n toiminnan tarkoituksena on rakennusalan julkaisutoiminta ja sen avulla rakennustoiminnan edistäminen, ei ensisijaisesti taloudellisen tuoton maksimointi.”

Hallitus hyväksyi tämä näkemyksen ja kirjasi, että lehden laatu on pidettävä niin hyvänä kuin yhtiön taloudellinen tilanne sallii.

Jeltsinin lehden kanssa yhteistyöhön

Vaikka kotimaan rakentaminen oli lamassa ja lehdelle tärkeiden työpaikkailmoitusten määrä lähes nollassa, niin uutta liiketoimintaa saatiin vientimarkkinoilta, ensin englanninkielisillä ja sitten venäjän- ja saksankielisillä vienninedistämislehdillä.

Jo syksyllä 1991 Rakennuslehti kävi  keskusteluja yhteistyömahdollisuuksista venäläisen Novaja Stroitelnaja Gazeta -lehden kanssa. Lehden omisti Gosstroi eli Venäjän ”rakennushallitus”. Sen puheenjohtajana oli rakennusinsinööri Boris Jeltsin ennen valintaansa Venäjän presidentiksi.

Gosstroin edustajat olivat Suomen vierailullaan käyneet keskusteluja RIL:n kanssa lehtialan yhteistyöstä.  Veikko Savolainen käytti vieraita Uuden Suomen painossa, jossa venäläiset ihastuivat suomalaiseen neliväripainatukseen. He halusivat painattaa oman juhlalehtensä yhtä korkeatasoisesti. Niinpä Rakennuslehti ja Stroitelnaja Gazeta sopivatkin yhteistyöstä, joka koski Stroitelnajan 70-vuotisjuhlalehden tekemistä. Rakennuslehti teki siihen sivuja, joissa esiteltiin suomalaista rakentamisen osaamista.

Rakennuslehden ja RTK:n johto saivat kutsun Stroitelnajan juhliin Moskovassa. Rakennuslehden lahjoittamat ”vodkahöylät”, jossa puisen työkalun sisään oli piilotettu vodkapullo, herättivät niin suurta suosiota, että Stroitelnajan johto pyysi niitä lisää, yhden toimitettavaksi maan tunnetuimmalle rakennusinsinöörille.

Hyvän palautteen ansiosta Stroitelnaja päätti jatkaa erikoisnumeroiden painamista Suomessa. Rakennuslehti sai tehdä niihin sisältöä ja myydä ilmoituksia. Pietarissa suomalaisten rakennusalan yritysten ja tuotteiden maine oli muutenkin jo vankka, mutta Stroitelnajan kautta sitä voitiin vahvistaa myös muissa isoissa kaupungeissa.

Samanlaista pr-työtä Rakennuslehti teki Virossa. Viron rakennusinsinöörien liiton jäsenille lähetettiin vuosien ajan ilmaiseksi Rakennuslehti. Ajatuksena oli, että jos virolaiset hakevat rakentamiseen mallia jostakin länsimaasta, niin olkoot se mieluummin Suomi kuin Saksa. Yhteistyö oli alkanut jo ennen maan itsenäistymistä.

Hornettien siivellä Venäjälle

Rakennusteollisuus-lehteä julkaisseen yhtiön konkurssin myötä RIA pyysi Suomen Rakennuslehti Oy:tä sen tekijäksi. Lähtökohta ei  ollut taloudellisessa mielessä hyvä, mutta Rakennusteollisuuteen saatiin uudenlaista ilmoittelua myyntipäällikkö Matti Kärkkäisen ideoimista advertoriaali-ilmoituksista, joissa yritykset pääsivät esittelemään tärkeimpiä projektejaan. Näistä sivuista tehtiin samalla erillispainokset yritysten mainoskäyttöön. Ensimmäisenä esittelyssä oli Polarin rakentama Grand Marina Helsingin Katajanokalla. Rakennustuotannosta tullut toimitussihteeri Juho Huttula ryhtyi pian tekemään niitä Rakennuslehteenkin.

Rakennusteollisuus-lehden yhdeksi teemaksi vuonna 1993 oli suunniteltu suurimmat rakennusalan projektit, jossa oli tarkoitus esitellä muun muassa Puolimatkan ja Hakan Ukrainasta ja Venäjältä saamia sotilaskyläurakoita. Saksa rahoitti niiden rakentamisen jouduttaakseen venäläisten joukkojen poistumista itäisestä Saksasta.

Samaan aikaan Suomi oli sopinut amerikkalaisten Hornet-hävittäjien ostoon liittyvistä vastakaupoista. Suomen Ulkomaankauppaliitto oli kerännyt osoitelistan amerikkalaisyrityksistä, jotka olivat kiinnostuneita investoimaan Venäjän teollisuuteen ja kauppaan ja tarvitsivat mahdollisesti yhteistyökumppania. Suomalaisilla oli etunaan vastakauppojen tuoma hyöty ja lisäksi he olivat Venäjällä ylivoimaisesti kokeneimmat länsimaiset rakentajat, joten Rakennuslehdessä todettiin, että tuo asia kannattaisi kertoa amerikkalaisille. Näin syntyi ajatus hankkia tuon osoitteisto ja tehdä Rakennusteollisuus-lehti englanninkielisenä nimellä Building Industry.

Veikko Savolainen soitti Puolimatkan toimitusjohtaja Markku Markkolalle ja sopi tapaamisesta. Kun Markkola ilmoitti ostavansa lehdestä 16-sivun projektiesittelyn Schaikovkan sotilaskylästä, niin päätös vienninedistämislehden tekemisestä oli syntynyt. Kyse oli Puolimatkan historian kannattavimmasta hankkeesta, joten ilmoitusrahat heltisivät helposti.

Hakan tiedotuspäällikkö Riitta Ollila ideoi lehden etusivun otsikoksi Finns know how to build in Russia.

Englanninkielisistä lehdistä tuli heti myyntimenestys, joten seuraava askel oli jakaa niitä Venäjällä englannin- ja venäjänkielisinä. Amerikkalaiset yritykset eivät nimittäin olleet ainoat, joita markkinatalouteen avautunut Venäjä kiinnosti, vaan sinne olivat rynnistäneet kaikki maailmanluokan tekijät, kuten makeis- ja virvoitusjuomayritykset sekä tupakka- ja autotehtaat. Suomalaisrakentajat ja -konsultit tarjosivat innolla niille apua etabloitumiseen.

Lehtien ohella Rakennuslehti edisti vientiä tärkeimpiin vientimaihin suuntautuneiden ammattimatkojen  ja erilaisten seminaarien kautta. Esimerkiksi lokakuussa 1993 lehti järjesti yhdessä Pietarin kaupungin kanssa ns. Gateway-seminaarin Pietarin Smolnassa. Venäläiset kertoivat yksityistäminen olleen menestys Pietarissa.

”Yksityistämisen ensimmäinen tehtävä oli jakaa valtion omaisuus mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti kansalaisten kesken. Seuraavaksi uusien venäläisten liikemiesten oli yhteistyössä sijoittajiensa kanssa korjattava oman aloitteellisuutensa hedelmät”, totesi apulaiskaupunginjohtaja Sergei Beljajev. Toinen apulaiskaupunginjohtaja Vladimir Putin sukkuloi samaan aikaan ahkerasti varsinkin Pietarin ystävyyskaupungissa Turussa.

Saksankielinen rakennuslehti

Rakennuslehti lähti edistämään rakennusvientiä myös Saksaan julkaisemalla syksyllä 1993 Bau Magazinen. Rakennuslehti järjesti yhdessä Suomen Ulkomaankauppaliiton kanssa yrityksille myös tutustumismatkoja Saksaan. Ideana oli, että kokemuksia vaihtamalla yritykset eivät toistaisi jo tehtyjä virheitä.

Markan devalvoitumisen myötä suomalaisista rakennustuotteista oli tullut hyvin kilpailukykyisiä. Suurimmat rakennusmarkkinat olivat tuolloin yhdistyneessä Saksassa.

Apulaisjohtaja Bernd Fischer Suomalais-saksalaisesta kauppakamarista kertoi, että puolet hänelle osoitetuista kyselyistä oli tullut rakennusalalta. Itäisessä Saksassa varsinkin suomalaisille pientaloille olisi isot markkinat. Suomalaiset suunnittelutoimistotkin olivat löytäneet Saksan ja sinne meni myös satoja suunnittelijoita töihin saksalaisiin toimistoihin.

Vientinumeroiden osuus liikevaihdosta nousi suurimmillaan 20-30 prosenttiin. Niiden tuloilla oli niin iso merkitys Suomen Rakennuslehti Oy:lle, että vuoden 1995 tammikuussa lomautuksia peruttiin vientilehtien budjetoitua suuremman työmäärän ja tuoton vuoksi.

Vientilehtien tarpeellisuudesta keskusteltiin Rakennuslehden toimitusneuvostossa vuonna 1996. YIT:n viestintäjohtaja Jorma Lampikoski totesi, että rakennusalan kotimarkkinoiden ollessa täysin pysähdyksissä yritysten on ollut pakko suuntautua ulkomaille, jolloin ilmoittelu Rakennuslehden vientijulkaisuissa on ollut yritysten kannalta tarpeellista.

Arkkitehti Jukka Siren totesi, että ne ovat olleet hyvä markkinointiväline myös arkkitehdeille.

Houstonin kaupallinen sihteeri Lasse Baldauf lähetti terveiset, että amerikkalaiset ilmeisesti arkistoivat lehdet hyvin, koska kyselyjä oli tullut pari vuotta vanhan lehden pohjalta esimerkiksi siporex-tuotteista tai hirsitaloista. Berliinin kaupallinen sihteeri Pentti Ranta-aho kertoi saaneensa lehtien pohjalta satoja tiedusteluja.

Ainoastaan RIL:n toimitusjohtaja Yrjö Matikainen oli toista mieltä. Hän käytti osakassopimuksen mahdollistamaa veto-oikeuttaan ja kielsi jatkamasta Rakennusteollisuus-lehden tekemistä, koska se hänen mukaansa kilpaili RIL:n Rakennustekniikka-lehden kanssa. Tähän hallitus suostui.

Sen sijaan Matikaisen vaatimukseen, että samalla lopetettaisiin Rakennusteollisuus-lehden pohjalta tehtyjen vieraskielisten lehtien tekeminen, koska ne kilpailivat Rakennustekniikka-lehden englanninkielisen version kanssa, ei suostuttu.

Stroitelnaja Gazeta -yhteistyöstä Rakennuslehti luopui vuonna 1998 ruplan voimakkaan devalvoitumisen vuoksi. Muiden vientilehtien teko loppui vuonna 2001.

Rakennuslehti juhli laman lopettajaisia vuonna 1996

Suomen vientieollisuus lähti heti devalvaation ja Nokian menestyksen myötä elpymään jo ennen 1990-luvun puoliväliä. Suomen vuonna 1995 saama EU-jäsenyys lisäsi ihmisten luottamusta tulevaisuuteensa ja se vakuutti myös ulkomaisia investoijia siitä, että Suomi oli siirtynyt pois Venäjän varjosta.

Rakentamisessa elpymistä jouduttiin vielä odottamaan. Silti jo vuonna 1995 Suomen Rakennuslehti Oy:n talous oli kehittynyt suotuisasti osin vieraskielisten lehtien ansiosta. Vuonna 1996 myös itse Rakennuslehden ilmoitusmyynti parantui merkittävästi. Siksi syksyllä 1996 Rakennuslehden 30-vuotisjuhlissa meteorologi Juha Föhr ennusti tummien pilvien vihdoin väistyvän Suomen rakentamistaivaalta. Pohjat ennusteelleen hän oli saanut VTT:n suhdanneasiantuntijalta Pekka Pajakkalalta.

Ennuste osui nappiin, sillä jo joulukuussa alettiin puhua rakennusalan ylikuumenemisesta urakkahintojen voimakkaan nousun vuoksi. Rakennusalan kapasiteettia oli leikattu niin paljon ja niin pitkään, ettei nopeaan kysynnän nousuun ollut varauduttu.

Rakennusalan henkilöjärjestöissä elettiin vuonna 1996 kuitenkin vielä lamatunnelmissa. Ne olivat juuri saaneet läpi isot leikkaukset rakennusalan koulutukseen vetoamalla alan heikkoihin työllisyysnäkymiin.

Järjestöjen pessimismi näkyi myös Rakennuslehden hallituksessa. Vaikka lehden henkilökunnan määrä oli vähennetty 13 henkeen, hallitus vaati maaliskuussa 1996 toimitusjohtajalta selvitystä, miten yrityksen kiinteitä kustannuksia voitaisiin säästää vielä miljoona markkaa heikentämättä lehden laatua. Voisiko lehden tehdä esimerkiksi kokonaan avustajavoimin?

Savolainen teki vertailun, paljonko maksaisi tehdä jutut avustajilla. Avustajien juttupalkkion perusteena hän käytti Suomen Journalistiliiton suosituksia. Hän totesi selvityksensä pohjalta, että hallituksen ehdotusta ei ole mahdollista eikä taloudellisesti edes järkevää toteuttaa. Hän ei pitänyt tarkoituksenmukaisena näin suurten kulujen karsintaa yrityksen toiminnankaan kannalta.

”Uudistus merkitsi sitä, että Rakennuslehteä ei voisi enää kutsua uutislehdeksi, sillä mitään uutislehteä ei voida tehdä ulkopuolisella työvoimalla. Uutisjuttujen aikataulu on erittäin tiukka. Omia uutisia ei voi tilata ulkoa eivätkä ne tipu pöydälle vaan ne on oman toimituksen pengottava asioiden aktiivisen seurannan pohjalta.”

”Rakennusalaan perehtynyttä toimittajakuntaa on Suomessa vähän. Kyseeseen tulevat lähinnä taloustoimittajat, jotka ovat palkkauksellisesti toimittajien tähtikaartia. Jotkut vähäisin resurssein toimivat rakennusalan lehdet ovat joutuneet täyttämään lehtensä yritysten tuotepäälliköiden asiantuntijakirjoituksiksi naamioiduilla tuote- ja yrityspuffeilla, mutta tähän Rakennuslehti ei ole alentunut, koska se veisi lehden uskottavuuden”, hän kirjoitti.

Hallitusta vastaus ei tyydyttänyt vaan se antoi 26.4.1996 Savolaiselle vakavan varoituksen:

”Toimitusjohtajan vastauksen pääsisältö oli, että toimitusjohtaja ei pidä kiinteiden kulujen pienentämistä kyseisellä määrällä järkevänä, joitakin pieniä säästöjä olisi kuitenkin mahdollista tehdä. Hallitus ei ota tässä yhteydessä kantaa siihen, onko toimitusjohtajan lausuma käsitys oikea vai väärä, mutta hallitus joutuu toteamaan, että se ei ole saanut luotettavasti laadittuja laskelmia vaihtoehdoista eikä toimitusjohtaja ole tarkasti esittänyt, mistä syntyisivät hänen mainitsemansa pienet säästöt.”

Vaikka vuoden 1996 tuloskehitys jatkui niin hyvänä, että yhtiö pystyi taas jakamaan voittoa, niin Savolaiselta pyydettiin vielä vuonna 1997 selvitystä siitäkin, voisiko lehden siirtää kokonaan nettiin, jolloin säästettäisiin painokuluissa kokonaan. Lehti oli vasta edellisenä vuonna tehnyt internetsivut.

Älkää pelätkö isoja poikia – tai tyttöjä

Savolainen joutui päätoimittajana vastaamaan omistajille myös lehden sisällöstä.

Rautaruukin viestintäpäällikkö ja Tekniikka & Talouden entisen päätoimittajan Esko Lukkari kävi pariin otteeseen sparraamassa toimitusta ja kehotti nostamaan entisestään journalistista kunnianhimoa ja uskallusta. Hän muistutti, että lukijat ovat toimituksen asiakkaita ja toisaalta ilmoittajat arvostavat ennen kaikkea korkeatasoisia lehtiä ja tekevät mediaratkaisunsa sen perustella.

”Olkaa rohkeita. Älkää pelätkö isoja poikia ja nostakaa lehden journalistista arvostusta”, hän kannusti.

Savolainen joutuikin pian puolustamaan toimitustaan muutamista jutuista, joita alan isokenkäiset eivät olisi lehdessä halunneet nähdä.

Keväällä 1997 Rakennuslehden hallitus kutsui toimituksen keskusteluun Hotelli Intercontinentaliin. Kyse oli lehden toimituspoliittisesta linjasta, joka ei ollut tyydyttänyt rakennusteollisuutta. Vakiintuneen työnjaon mukaan toimituksen kanssa käytävät keskustelut kuuluivat toimitusneuvostolle eikä hallitukselle, joten siinä suhteessa tilaisuus oli ainutlaatuinen.

Rakennusteollisuuden Keskusliiton toimitusjohtaja Terho Salo moitti lehden neuvottelu-urakointia koskenutta juttusarjaa. Rakennusliikkeillä oli lama-aikana jäänyt runsaasti kovan rahan tuotantoon ostettuja tontteja rakentamatta ja ne olivat tarjonneet niitä yhteiskunnan tukemaan Ara-tuotantoon sillä ehdolla, että saisivat tehdä rakennustyöt ilman kilpailua neuvottelutöinä.Ympäristöministeriön ylijohtaja Jouni J Särkijärvi oli kiinnittänyt huomiota asiaan ja todennut, että yhteiskunnan tukema asuntotuotanto olisi EU:n linjausten mukaan kilpailutettava julkisina hankintoina. Tästä Mikko Kortelainen oli tehnyt juttusarjan, johon oli otettu eri osapuolten näkemyksiä asiasta.  Rakennusliikkeissäkin mielipiteet olivat jakautuneet, sillä monen pienen yrityksen johtaja harmitteli kaikkien kipeästi tarvitsemien töiden valumista ilman kilpailua suurille.

”Lehden olisi pitänyt selvittää paremmin taustat ja mitä lakimuutos tarkoittaa. Esimerkiksi Araan olisi voitu soittaa ja tarkistaa tiedot. Jos lehden käsitys journalismista on tämä, niin huh huh”, Salo kritisoi tilaisuudesta tehdyn pöytäkirjan mukaan tuota juttusarjaa.

Mikko Kortelainen vastasi, että neuvottelu-urakoita koskenut juttusarja oli ollut yksi lehden pisimmistä. Hän laittoi jakoon 19 aiheesta tehtyä juttua ja luetteli 18 henkilöä, mukana Rakennusteollisuuden, asuntorakennuttajien ja Aran johtoa sekä kaksi ministeriä ja kysyi, keitä muita Salo olisi vielä halunnut haastateltavan.

Tähän Salo ei vastannut vaan hän poistui tennistunnilleen.

Käydyssä keskustelussa RIL:n toimitusjohtaja Yrjö Matikainen kannatti monipuolista asioiden käsittelyä ja muidenkin kuin omistajien näkemyksien esiintuomista. ”Toisaalta omistajien näkemykset eivät saa jäädä pois”, hän lisäsi.

RIA:n toimitusjohtaja Pertti Vaasio epäili omistajien yhteisen mielipiteen löytymistä tiukan paikan tullen, sillä jäsenkunnalla on hyvin erilaiset intressit ja mielipiteet. ”Liiallisella omistajien kuulemisella lehti menettää hampaita”, hän sanoi ja lisäsi: ”Niin vaikeita asioita ei ole, ettei niistä voi kirjoittaa.”

Savolainen laati tämän keskustelun pohjalta hallitukselle linjauksen, jonka mukaan lukijat saavat eniten irti lehdestä, kun he voivat luottaa siihen, että lehti on monipuolinen, riippumaton, rehellinen, avoin, luotettava ja tarvittaessa kriittinenkin uutisten, hyötytiedon ja tärkeiden kannanottojen julkaisukanava. Omistajien tarpeet lehti tyydyttää parhaiten, kun lehti on kannattava ja sisällöltään niin hyvä, että omistajajärjestöjen jäsenistö pitää sitä merkittävänä jäsenetuna.

RIL:ä edustaneen Rakennuslehden hallituksen puheenjohtaja Kai Brandstackin mukaan omistajien äänen kuuleminen on sitä, että edistetään rakentamista lehden keinoin ja selvitetään ja tutkitaan sekä rakennusalan mokia että hyviä puolia, jotta rakentajat saavat leipäänsä myös tulevaisuudessa.

Hän antoi toimitukselle ohjeen: ”Tee työsi niin, että korvat punoittavat kerran kuukaudessa. Jos joudut raastupaan, olet mennyt liian pitkälle.”

Laatukirjoittelusta vaadittiin vastuuseen

Päätoimittajan korvat punoittivat jo syksyllä 1997, kun Rakennustietosäätiön yliasiamies Gunnel Adlercreutz lähetti lehden hallitukselle kirjeen, jossa hän vaati Savolaista vastuuseen lehdessä julkaistusta hyvin lyhyestä kirjaesittelystä.

Kyse oli Rakentajain Kustannuksen toimitusjohtajan Pertti Sarmalan kirjasesta Kansallinen suuronnettomuus, jossa Sarmala toi esiin niitä rakentamisen ongelmia, mitä teolliseen rakentamiseen siirtyminen oli tuonut.

Edellisenä vuonna lehti oli julkaissut Sarmalan kirjoituksen ”Miksi puurakentamisen osaaminen unohtui”.  Siinä Sarmala osoitti tekstein ja kuvin, kuinka virheelliset ohjeet, joita muun muassa Rakennustietosäätiö oli julkaissut RT-korteissaan, olivat aiheuttaneet homeongelmia.

Sarmala oli aikaansa edellä, sillä ympäristöministeriön osteus- ja hometalkoiden vetäjänä myöhemmin tunnettu Juhani Pirinen teki samasta aiheesta vuonna 1999 lisensiaattityön, jossa osoitti kuinka ns. hyvä rakentamistapa on usein osoittautunut huonoksi ja ohjeet virheellisiksi.

Adlercreutzin mukaan Savolainen oli luvannut, että Rakennustiedon kanssa kilpailevaa kustannustoimintaa harjoittavan Sarmalan kirjoituksia ei enää julkaista Rakennuslehdessä.

Veikko Savolainen lähetti 5.12.1997 vastauskirjeen Gunnel Adlercreutzille. Siinä hän totesi, että Sarmalan kirja oli saanut paljon julkisuutta päivälehdissä, joten Rakennuslehti ei voinut olla sitä noteeraamatta. Hän jatkoi, että Rakennuslehti kirjoittaa jatkossakin itsenäisesti ja avoimesti niin rakentamisen laadusta kuin virheistäkin.

”Meillä mikään kustannusyhtiö ei ole boikotissa. Alan arvostetuimpana lehtenä emme voineet lähteä parjaamaan Sarmalaa henkilönä, puhumattakaan siitä, että olisimme leimanneet hänet tai hänen kirjoituksensa sairaiksi. Asioista voidaan olla eri mieltä ilman tällaista pravdamaista leimaamistakin.”

Savolaisen erottamispaineet kasvoivat Adlercreutzin kirjeen jälkeen.

Toimitusjohtajan puolustuskirje erovaatimuksia vastaan

Savolainen lähetti 5.1.1998 lehden hallituksen puheenjohtajalle Kai Brandstackille kirjeen, jossa hän kertoi oman näkemyksensä siitä, miksi hänet haluttiin erottaa. Kyse oli hänen mukaansa pitkästä prosessista, jossa hän oli lehteä puolustaessaan joutunut vastakkainasetteluun joidenkin hallituksen jäsenten kanssa. Se lähti jo vuonna 1989 Rakennustuotannon liittämisestä Suomen Rakennuslehti Oy:n. Ainoastaan RIL:n toimitusjohtaja Yrjö Matikainen oli Savolaisen mukaan vastustanut lehtijärjestelyä.

”RIL tekikin kielteisen päätöksen. Saatuaan lisätietoa asiasta RIL:n hallitus piti kuitenkin pikakokouksen ja muutti päätöksen myönteiseksi. RIL:n toimitusjohtaja oli tällöin ulkomailla. Vaikka RIL:n toimitusjohtaja ei olekaan hyväksynyt tehtyjä lehtijärjestelyjä, on selvää, että ilman niitä Rakennuslehden olisi ollut erittäin vaikea selvitä laman yli”, Savolainen kirjoitti.

Osakassopimuksen mukaan RTK olisi tilannut Rakennuslehteä 36 000 lehteä vuodessa. Se todettiin pian liian korkeaksi. RTK ja Rakennuslehti pääsivät vuonna 1990 sopimukseen, jossa RTK tilasi lehtiä 23 000 kappaletta kahdella miljoonalla markalla. Alkuperäisen 60 markan lehtikohtaisen tilausmaksun sijaan maksu nousi yli 80 markkaan. Siltikin levikki oli peräti 55 000.

”RIL:n toimitusjohtajan vaatimuksesta hallitus päätti seuraavana vuonna, että RTK:n tarvitsee maksaa tilauksistaan vain alkuperäinen 60 markkaa. Rakennuslehti menetti täten tilausmaksuja 625 000 markkaa vuodessa”, Savolainen kirjoitti.

Vuonna 1996 osakassopimusta muutettiin RIL:n ehdotuksesta. Uudessa sopimuksessa omistajajärjestöille ei asetettu mitään kappalemääräistä velvoitetta tilata Rakennuslehteä. RTK ilmoitti välittömästi, ettei se tilaa lehteä yhtään kappaletta. Se tuli Savolaisen mukaan täytenä yllätyksenä muille, ja vasta pitkien neuvottelujen jälkeen RTK suostui tilaamaan lehteä edes joitakin satoja kappaleita.

Iso kiista syntyi myös vieraskielisistä vienninedistämisnumeroista, jotka olivat Savolaisen mukaan pelastaneet lehden talouden.

”Yritykset ovat olleet niihin tyytyväisiä, minkä takia lehdet ovat olleet hyvin kannattavia, toisin kuin Rakennustekniikan englanninkielinen numero. Tästä syystä RIL ja RKL ovat toistuvasti vaatineet niiden tekemisen lopettamista. Hallituksen jäsenten jääviyden kannalta tärkeä kysymys onkin, ajavatko liittojen toimitusjohtajat hallituksessa Rakennuslehden asiaa, kuten osakeyhtiölaki edellyttää, vai omien lehtiensä asiaa”, Savolainen kirjoitti.

Rakennusalan suhdannekäänne tapahtui vuonna 1996. Lehti teki Savolaisen mukaan silloin liikevaihtoon suhteutettuna historiansa parhaan tuloksen. Tulos parani tästäkin vuonna 1997.

”Yleensä parantunut suhdannetilanne tarkoittaa varautumista toiminnan kasvattamiseen. Rakennuslehden hallitus teki kuitenkin päinvastoin ja vaati 1996 toimitusjohtajaa leikkaamaan kiinteitä kuluja (eli henkilökuntaa) miljoonalla markalla. Vaatimuksesta pidettiin kiinni vielä loppuvuonna, vaikka suhdannekäänne oli jo kaikkien nähtävissä.”

Savolainen totesi lopuksi Brandstackille, että koska erottamisvaatimuksen taustalla ei ollut mitään taloudellista perustetta, näki hän sen haluksi puuttua lehden toimitukselliseen linjaan ja sanomisen vapauteen.

Savolainen jäi sairauseläkkeelle

RIA:n silloinen toimitusjohtaja Pertti Vaasio kommentoi vuonna 2015 Savolaisen kirjettä toteamalla, että hänen mukaansa erottamispaineita aiheutti erityisesti hallitusten kokousten huono valmistelu, mikä korostui taloudellisesti tiukkoina aikoina.

”Kirjallista materiaalia ei juurikaan jaettu ja kysymyksiin taloudellisesta tilanteesta saatiin kyllä oikeanlainen mutta ylimalkainen vastaus: Fläppitaululle vedettiin leveällä huopakynällä nouseva käyrä ja todettiin sen esittävän ilmoitusmarkkinoinnin kehitystä. Vieressä kulkeva kapeampi käppyrä esitti budjettia, ja Vexin mukaan tavoitteessa ollaan. Tämä esittämistapa ja tyyli herätti närää hallituksen jäsenissä ja varottelinkin Vexiä useammankin kerran, että huonosti käy. Lehdellä meni kuitenkin verrattain hyvin, joten ratkaisu viivästyi samalla kun etsittiin pitävämpää syytä toimitusjohtajan erottamiseksi”, Vaasio totesi.

Aluksi Savolaisen erottamisen perusteluna yritettiin siis käyttää lehden taloutta, mutta kun liikevaihto ja tulos aina vain kasvoivat, niin perusteluksi vaihdettiin se, että lehti on kirjoittanut liian vähän maa- ja vesirakentamisesta.

Tämä väite vaikutti toimituksen mielestä oudolta. RKL:n toimitusjohtaja Ari Angervuori oli juuri  todennut, että vaikka hänen jäsenistönsä piirissä lehti oli välillä haluttu leimata pelkäksi talonrakennusalan lehdeksi, niin tarkemmin lehtiä selattaessa hän oli havainnut, että lehti on käsitellyt laajasti myös tienrakentamista. Samaa mieltä oli heti Savolaisen eron jälkeen  lehden toimitusneuvosto, jota veti TKK:n rehtori ja liikennetekniikan professori Jussi Hyyppä.

Kaikille kunniallinen ratkaisu löytyi, kun Veikko Savolainen jäi sairauseläkkeelle vuonna 1998.

Savolainen onnistui tärkeimmissä asioissa

Veikko Savolaisella oli iso rooli yrityskaupoissa ja myynnin johtajana. Rakennustuotannon ja Rakennus-Suomen ostoilla Rakennuslehti nousi kiistattomasti alan ykköslehdeksi, mikä helpotti vaikeasta lamasta selviytymistä. Hän oli valmis kokeilemaan uusia asioita, kuten vaikkapa toimitilojen sähköistä kauppapaikkaa paljon ennen internetin syntyä. Vientilehdet olivat luova ratkaisu saada uutta liiketoimintaa siinä vaiheessa, kun kotimaan ilmoittelu oli nollassa.

Savolainen vei Rakennuslehden internettiin vuonna 1997 ja lähes välittömästi käynnistyivät pohdinnat, voisiko lehti siirtyä joskus kokonaan digitaaliseksi.

Savolaisen roolia päätoimittajana rajoitti se, että hän ei ollut samalla tavalla kirjoittaja kuin aiemmat päätoimittajat. Harvat kirjoituksensa hän saneli nauhalle sihteerinsä puhtaaksikirjoitettavaksi.Savolainen oli innokas puurakentamisen edistäjä, joka järjesti yhdessä Puuinfon ja Tekesin kanssa puurakentamisen tutustumismatkoja Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Myös Turun ja Pietarin välinen moottoritieyhteys oli hänelle tärkeä.

Toimitusta Savolainen puolusti aina tarmolla kaikkea painostusta vastaan.

Veikko Savolainen ehti ennen eläkkeelle siirtymistään vielä juhlistamaan asuntorakentamisen historiakirjan julkaisua. Savolaisen ideana oli solmia suhteet Asuntomessuja hoitaviin asuntoalan vaikuttajiin auttamalla näitä asuntorakentamisen historiakirjan teossa. Näin Rakennuslehti pääsisi asuntomessuille jakamaan pientalonumeroaan.

”Linnuille pesänsä, ketuille kolonsa” kirja tilattiin Antti Tuurilta onnekkaasti juuri ennen tämän Finlandia-palkinnon voittoa. Lehden toimituksesta Mikko Kortelainen auttoi häntä taustatietojen keräämisessä ja haastatteluissa. Näiden vahvojen taustojen ansiosta kirjasta tuli harvinaisen rehellinen kuvaus asuntorakentamisen historiasta. Kun Tuuria pyydettiin poistamaan joitakin ikäväksi katsottuja, lahjusoikeudenkäynteihin liittyviä kohtia kirjasta, Tuuri vastasi, että silloin siitä voi poistaa myös hänen nimensä.

Uusi toimitusjohtaja rakennustuoteteollisuudesta

Suomen Rakennuslehti Oy:n uutena toimitusjohtajana aloitti vuoden 1999 alussa diplomi-insinööri Sampsa Heilä. Hänet nimitettiin samalla myös vastaavaksi päätoimittajaksi.

Heilä tuli Me Rakentajat Oy:stä, jossa hän oli toimitusjohtajana ja Me Rakentajat -lehden toimituspäällikkönä. Useiden omilla aloillaan Suomen suurimpien rakennusmateriaalivalmistajien (mm. Lohja Rudus ja Gyproc) yhdessä omistama yritys toimitti Me Rakentajat -lehteä sekä tarjosi neuvontapalveluita ja järjesti yhteisiä messuosastoja, tapahtumia ja toimittajatapaamisia.

Heilä oli työskennellyt toimittajana myös Tekniikka & Taloudessa ja Tiede-lehdessä.

Rakennuslehdessä Heilä korosti erityisesti teknologia- ja kehitysasioiden tärkeyttä. Hänen mielestään kehitysnäkökulmaa on hyvä pyrkiä tuomaan laajasti ja monipuolisesti osaksi lehteä.

”Esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologian tehokkaampi hyödyntäminen ja monilla muilla aloilla jo pitkään käytettyjen ratkaisujen soveltaminen tarjoavat suuria mahdollisuuksia toimintojen ja palveluketjun tehostamiseen ja laadun parantamiseen.”

Helmikuussa 1999 hallitus lähetti toimitukselle evästyksen uutisten osuuden korostamisesta sisällössä. Tähän pyyntöön toimituksen oli helppo yhtyä, mutta se vaatisi lisää toimituksellisia resursseja. Tähän ei vielä annettu mahdollisuutta, mutta hallitus myönsi kuitenkin 80 000 markkaa lehden levikkityöhön, joka lama-aikana oli karsittu nollaan

Vuonna 1999 Suomen Rakennuslehti Oy:n liikevaihto oli 13,5 miljoonaa markkaa ja liikevoitto oli lähes 1,3 miljoonaa markkaa. Huippukannattavaksi palautunut toiminta käynnisti keskustelut, voiko lehti enää jatkaa lama-alan ulkoasulla. Ulkoasua ja lehden rakennetta lähdettiinkin kohentamaan ulkopuolisen graafikon Yrjö Klipin ohjauksessa.

Pohjoismaiden suurin rakennusalan viikkolehti

Ruotsalaisen Byggindustrie-lehden aloitteesta Rakennuslehti lähti mukaan Scandinavian Release -yhteistyöhön. Kumppaneina siinä olivat rakennusalan johtavat lehdet Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Ajatuksena oli, että pohjoismaiden rakennusmarkkinoilla toimiville yrityksille voitaisiin tarjota yksi yhteinen mainoskanava näiden lehtien kautta. Potentiaalisia ilmoittajia nähtiin kansainvälisten messujen järjestäjissä tai yhteispohjoismaisissa urakkakyselyissä.

Käytännössä tuo idea ei kuitenkaan toiminut. Rakennuslehden kannalta mielenkiintoinen tieto kuitenkin oli, että lehden levikki oli näistä lehdistä ylivoimaisesti suurin, yli kaksinkertainen jopa Byggindustriehin verrattuna. Rakennuslehden omistajakunnan laaja-alaisuus näytti olevan poikkeus niin pohjoismaissa kuin Euroopassakin, sillä välilukuun suhteutettuna Rakennuslehti osoittautui levikiltään varsinaiseksi jättiläiseksi.

Rakennuslehden tulevaisuus pohdittavaksi

Toimitusjohtajan vaihtuminen ja uuden vuosituhannen lähestyminen johtivat  pohdintoihin Rakennuslehden tulevaisuudesta. Laadittavan strategian keskeiseksi kysymykseksi nousi se, miten laajaan yhteistyöhön viestintäalan muiden yritysten kanssa omistajat ovat valmiita. Miten laajaa levikkiä ja millaisia uusia kohderyhmiä lehti tavoittelee? Millaista tuottoa omistajat haluavat pitkällä tähtäimellä ja kuinka paljon ollaan valmiita laittamaan lehden ja yrityksen toiminnan kehittämiseen? Miten varmistetaan kehittämisresurssit pitkällä tähtäimellä ja myös rakentamisen laskusuhdanteessa?

Vastaukset näihin kysymyksiin johtivat Rakennuslehden omistusjärjestelyihin. Sampsa Heilä oli niissä alusta saakka aktiivinen, samoin kuin RIL:n puheenjohtaja Risto Kangas-Ikkala.

”Pian tultuani toimitusjohtajaksi olin esittänyt omistajille yhteistyömahdollisuuksien kartoittamista suurempien mediayritysten ja muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta yhtiö ja Rakennuslehti voisivat varmistaa kilpailukykynsä myös tulevaisuudessa muuttuvassa ja digitalisoituvassa mediakentässä. Kun alan tulevaa kehitystä peilattiin yhdessä omistajien kanssa erilaisten viestintä- ja media-alan toimijoiden, asiantuntijoiden ja konsulttien esittämien, tuolloin osin hyvin huikeidenkin visioiden ja monien suurten yritysten tekemien mittavien investointien valossa arvioin, että paperinen Rakennuslehti tulee vielä pitkään olemaan päätuote, mutta sen rinnalle on lisättävä sähköisiä palveluita. Katsoin, että Rakennuslehden on suhteellisen pienenä yrityksenä järkevintä edetä pienin askelin välttäen turhia riskejä ja hakea lisäresursseja kehittämiseen ja mahdolliseen toiminnan laajentamisen yhteistyöstä suurempien mediayritysten kanssa”, Heilä muisteli joulukuussa 2015.

 

1990-LUVUN ILMIÖT JA HENKILÖT RAKENTAMISESSA

1990-luku oli rakentamisen tekniikan kehittymisessä välivuosikymmen, sillä monet 1980-luvulla käynnistyneet kehityshankkeet jäivät laman jalkoihin. Tutkimus- ja kehitystoiminta oli ensimmäinen asia, mistä rakennusyritykset leikkasivat karsiessaan toimintojaan. Yritysten massiivinen siirtyminen ulkomaiseen omistukseen vähensi kehitysaktiivisuutta entisestään, sillä tytäryhtiötaloudessa tyttäret eivät ole kehitystoiminnan fokuksessa.

1990-luvun lamalla oli isot vaikutukset rakennusalan imagoon sekä suuren yleisön että opiskelupaikkoja hakeneiden nuorten silmissä. Rakentamista opiskelevat vaihtoivat 1990-luvun puolivälissä alaa rakentamisen heikkojen työmahdollisuuksien takia. TKK:n rakennusoastolla alan heikko maine näkyi vielä vuonna 1999 opiskelijavalinnoissa ja lähti kohenemaan vasta 2000-luvulla.

Rakennusteollisuuden keskusliiton RTK:n puheenjohtaja, Lemminkäisen toimitusjohtaja Heikki Pentti sanoi vuonna 1996 liiton syyskokouksessa, että rakentamisen julkinen kuva on heikompi kuin ehkä koskaan.

”Kun summaa esitetyn kritiikin, muodostuu kuva varsin synkäksi. Rakentajat tekevät surkeaa laatua kalliilla hinnoilla eivätkä piittaa asiakkaistaan. Emme kehitä toimintaamme, emme kouluta henkilöstöämme. Työmoraali on pakkasen puolella. Harmaa talous eri muodoissaan, lahjonta mukaan lukien, on olennainen osa rakennusalan toimintaa. Työttömyys alan kaikissa henkilöstöryhmissä on sietämättömän korkea. Rakentajat kerjäävät jatkuvasti uusia tukimuotoja. Ikävä kyllä lienee todettava, ettei savua ilman tulta ja myönnettävä, että voimakkaaseenkin kritiikkiin on ollut aihetta ja on aihetta.”

Homeongelma nousi esiin

1980-luvun alkuvuosina alkanut, mutta sitten julkisuudesta lähes kadonnut rakentamisen homeongelma nousi uudelleen esiin vuonna 1993, kun Kuopiossa Kansanterveyslaitoksen sisäilmatutkimusten yhteydessä kartoitettiin pientalojen kuntoa. 83 prosentissa niistä löytyi kosteusvaurioita.

”Tehtävistä virheistä ja riskeistä kertominen kuuluu Rakennuslehden tehtävään”, kirjattiin kaukonäköisesti lehden vuoden 1993 strategiaan.

Kun homeuutisia alkoi tulla jatkuvasti lisää, niin lehti teki yhteistyössä Oulun VTT:n Jouko Rantamäen ja Kauko Tullan kanssa pientalojen tyypillisistä virheistä pitkän juttusarjan. Lehti lähti siis jo vakiintuneen tapansa mukaan lähestymään ongelmaa ratkaisukeskeisesti hakemalla asiantuntijoiden kautta lisää tietoa.

Mukana oli myös paljon kriittistä tietoa. Kipsilevyteollisuus esimerkiksi ei pitänyt ollenkaan Rantamäen kirjoituksesta, jossa hän suositteli tekemään kylpyhuoneen seinän kivirakenteisena. Lehteen kiikutettiin jatkuvalla syötöllä tietoa siitä, kuinka Ruotsissa kylpyhuoneet tehdään kipsilevystä ilman mitään ongelmia.

Keskustelu homeongelmista oli erityisen kiivasta Rakennuslehdessä vuonna 1997. Vuonna 1998 rakentamisessa tapahtui kuitenkin selvä laadullinen hyppäys, kun kosteudeneristysmääräyksiä kiristettiin ja märkätilojen materiaaleilta ja asentajilta alettiin vaatia sertifiointia.

Vanhoista virheistä riitti kuitenkin kirjoitettavaa ja keskusteltavaa. Toimitusneuvoston kokouksessa helmikuussa 1997 RKL:n puheenjohtaja Raimo Joronen totesi lehdessä olleen hyviä kirjoituksia kosteus- ja homeongelmista. Hän kuitenkin kritisoi homeongelmista julkaistua oikeustapausta ”Vesivahingosta miljoonariita” liian sensaatiohakuiseksi Rakennuslehteen.

Rakennuttajaliiton edustajan Pirkko Kinnusen mielestä kyseinen oikeustapaus oli lehden mielenkiintoisimpia juttuja, joka oli herättänyt paljon keskustelua. ”Sellaisia saisi olla lehdessä enemmänkin.”

RIA:n Pertti Rautamäen mielestä laatuasioita on lehdessä tuotava jatkuvasti esiin.

Rakennustuoteteollisuuden Markku Leinos toivoi, että lehti puuttuisi etukäteen niihin vaikutuksiin mitä lainsäädännön muutokset aiheuttavat rakentamiseen. Esimerkkinä hän otti energiansäästön tiukentamisen. ”Rakenteiden tiivistäminen tuo nimittäin uusia ongelmia, kun vesi ei entiseen tapaan pääse ulos. Näistä lehti voisi varoittaa etukäteen.”

Tällaisia varoituksia lehdessä on nähtykin ja erityisesti energiamääräysten edistymistä lehti seurasti tarkasti jo 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa valottaen asian vaikutuksia kaikkien rakennusalan osapuolten kannalta. Ensimmäistä kertaa lehti pyysi kaikki lausunnot nähtäväkseen, mihin ministeriö muutaman viikon viiveen jälkeen lopulta suostui. Isot kopiointikorvauksetkin lopulta peruttiin.

Vuonna 1998 Rakennuslehti varoitti  pääkirjoituksessaan  homehysteriasta.

”Ihmiset eivät enää uskalla myydä vanhoja omakotitalojaan, sillä huolellisella tutkimisella lähes kaikista taloista löytyy kosteutta ja kosteusvaurioitakin. Oikeustapauksiin tarvittaisiin kohtuutta, sillä 30 tai 50 vuotta vanhaa taloa ei pitäisi arvostella vetoamalla nykynormeihin.”

Koulutusta leikattiin liikaa liian myöhään

Rakennusalan koulutukselle lama oli tuhoisa, sillä henkilöjärjestöt varjelivat  tiukasti jäsentensä työpaikkoja vaatimalla kovia koulutusmäärien leikkauksia.

TKK:n rehtori Jussi Hyyppä oli vuonna 1993 arvioinut, että suuri osa valmistuneista jää ilman työtä. TKK:n rakennusosaston professori Juha Paavola sanoi, että rakentamisessa vain viisi prosenttia edellyttää akateemista loppututkintoa ja nämäkin tehtävät ovat pääasiassa tutkimuksen ja vaativamman rakennesuunnittelun sektorilla. ”Jatkotutkinnon suorittamista rakentamisen käytännön tehtävät eivät edellytä lainkaan.”

Paavola ehdotti aloitusmäärän pudottamista, jolloin koulutuksen teoreettista tasoa nostaa ja tutkimustyön osuutta voitaisiin lisätä. Tällä hän ennakoi nykyisen Aallon huippututkimuslinjauksia.

Paavola tyrmäsi ajatukset osaston toimenkuvan laajentamista kiinteistönpitoon ja korjausrakentamiseen. ”Jos isännöitsijät ovat tohtoreita ja talonmiehet diplomi-insinöörejä, se alentaa entisestään alan imagoa.”

RIL vaati karsimaan rakennusalan diplomi-insinöörien koulutusta harjoittavien oppilaitosten määrän kolmesta kahteen. Käytännössä tämä tarkoitti joko Oulun tai Tampereen yliopistokoulutuksen lakkauttamista. Kulttuuriministerinä oli silloin oululainen Tytti Isohookana-Asunmaa, joten Oulun katsottiin olevan vahvoilla.

1970-luvun lopulla rakentamisen minitaantuman aikana RIL oli vaatinut Tampereen koulutuksen lopettamista. Tamperelaisilla oli tästäkin syystä suurin syy huoleen.

Tampereen teknillisen korkeakoulun rakennusosaston johtaja Jorma Hartikainen soitti Rakennuslehteen ja tarjosi kirjoitusta, jossa perusteltaisiin Tampereen koulutuksen tarpeellisuutta. Lehti halusi olla asiassa puolueeton, joten Hartikaiselle ehdotettiin, että Tampere ja Oulu laatisivat yhteisen kannanoton, jossa perustellaan, miksi molempia oppilaitoksia tarvitaan. Tampere oli tähän valmis, mutta Oulun yliopiston rehtori kielsi rakennusosastoa osallistumasta siihen.

Rehtori oli osastonjohtaja Mikko Kilpeläisen mukaan jopa sitä mieltä, että rakennusosaston lopettamisella saataisiin resursseja Nokian tarvitsemien sähköinsinöörin koulutusmäärien lisäämiseen. Tukea tälle näkemykselle tuli Oulun teknologiakylän toimitusjohtaja Pertti Huuskonen Kalevassa julkaistussa haastattelussa. Hänen mielestään valtion rakentamiseen ja erityisesti korjausrakentamiseen käyttämä tuki pitäisi suunnata mieluummin high-tech-alojen tukemiseen.”

Tampeereella korkeakoulu oli melko yksituumaisesti rakennusosastonsa tukena, mutta Oulussa solidaarisuutta löytyi vähemmän.

Kun Oulu ei lähtenyt mukaan yhteiseen kannanottoon, kenttä jäi Jorma Hartikaiselle. Hän kysyi joulukuussa 1993 julkaistussa kirjoituksessaan, elämmekö pelkästä elektroniikasta vai tarvitaanko vielä rakennustekniikkaakin. Hartikaisen mukaan Oulu on liian kaukana ja liian hiljaa aluepolitiikan suojeluksessa tarjotakseen todellista kilpailua rakennusalan koulutukseen ja tutkimukseen.

Selvitysmies, Rakennustuoteteollisuus RTT:n toimitusjohtaja Erkki Inkinen, puolsi vuonna 1996 Tampereen koulutuksen säilyttämistä sillä perusteella, että se teki näistä kolmesta koulusta eniten yritysyhteistyötä tutkimuksessaan. Maan hallitus oli tässä välissä vaihtunut ja opetusministeri Olli Heinonen hyväksyi esityksen.

Suomen Arkkitehtiliitto Safa sai läpi pitkäaikaisen vaatimuksensa opistotasoisen rakennusarkkitehtikoulutuksen lopettamisesta.

Teknikoita ei enää tarvittu

RKL oli pitkään ajanut rakennusteknikoiden koulutuksen pidentämistä. Tavoitteena oli insinööristatus, mistä olisi hyötyä varsinkin kuntien palkkataulukoissa. Joillakin järjestöjohtajilla oli jo käyntikortissaan euroinsinöörin titteli, joka oli saatu alan kansainväliseltä liitolta.

”Rakennusmestarien kolmivuotinen teknikon koulutus on korvattava nelivuotisella tuotantoinsinöörin koulutuksella”, vaati RKL:n liittohallitus kesäkuussa 1992.

Rakennusalan koulutustarveryhmä ehdotti marraskuussa 1995 teknikkokoulutuksen lopettamista. Samalla se tarjosi rakennusmestari-nimikettä aikuiskoulutuksen kautta kurssitettaville työmaiden nokkamiehille, mikä herätti tyrmistystä RKL:ssä.

RKL:n tavoitteena oli aluksi se, että rakennusmestari olisi kunnia-arvo, jonka saisi muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen. Lopulta päädyttiin kuitenkin siihen, että opistojen tuotantolinjalta valmistuvien nimekkeeksi tulisi rakennusmestari. Mestarilinjan suosio oli heikko ja vain 160 opiskelijaa saatiin 250:lle aloituspaikalle. Kun insinööriopiskelijoillekin opetettiin tuotantoasioita, vaativat mestarilinjan oppilaat itselleen samaa tuotantoinsinöörin titteliä. Näin tapahtuikin ja mestarilinjat lopetettiin muutamaksi vuodeksi,  mutta aloitettiin uudestaan pienin muutoksin 2000-luvun alussa, kun mestaripula paheni.

Koulutusleikkaukset johtivat tekijäpulaan

Koulutusleikkaukset johtivat nopeasti pulaan sekä suunnittelijoista että työnjohtajista ja pula on suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen myötä koko ajan pahentunut.

Jo huhtikuussa 1997 lehti uutisoi, että rakennusteekkarit revitään käsistä yrityksiin. RIL pelkäsi jopa, että teekkareiden valmistuminen viivästyy runsaiden töiden vuoksi. Tampereen teknillisessä korkeakoulussa muilta osastoilta alkoi teekkareita vaihtaa rakennusosastolle, kun aiempina vuosina virta oli ollut professori Ralf Lindbergin mukaan toiseen suuntaan.

Vuonna 2000 RIL:n kysely kertoi, että rakennusalaa uhkaa yli 400 diplomi-insinöörin vajaus.

Oulussa koulutettiin rakennusosaston lopettamisen jälkeekin ”puolilaittomasti”  rakennesuunnittelijoita koneosaston suojissa, mikä on osoittautunut hyvin tarpeelliseksi. Tampereen ja Aallon tuella koulutusta on laajennettu 2010-luvulla täydennyskoulutuksen kautta myös rakennustuotantoon.

Kroonisen suunnittelujapulan vuoksi rakennusarkkitehtienkin koulutus on aloitettu uudestaan 2010-luvulla. Rakentaminen ei ollut sittenkään sellainen auringonlaskun ala millaiseksi sitä oli 1990-luvun laman syvimpinä vuosina kuvattu.

Lamavuosikymmenen suurimmat vaikuttajat

1990-luvun suurimpiin vaikuttajiin kuuluvat kaikki ne yritysjohtajat, jotka pystyivät viemään yrityksensä vaikeiden vuosien yli. Heitä on paljon.

YIT:n Reino Hanhinen teki ison saneerausurakan jo 1980-luvun lopulla, mutta 1990-luvulla hän nousi rakennusalan vanhojen patruunoiden rinnalle ensiksi pelastaessaan yrityksensä pilkkojilta ja toiseksi kasvattaessaan siitä Suomen suurimman rakennuskonsernin.

Kun Rakennuslehti vuonna 2000 kysyi lukijoiltaan, ketkä olivat suurimmat rakennusalan vaikuttajat 1990-luvulla, nousi Hanhinen selväksi ykköseksi. Kakkosena oli Hakan viimeinen toimitusjohtaja ja Skanska Oy:n Suomen toiminnan käynnistänyt Eero Makkonen.

Matti Haapalalla oli iso rooli ensin YIT:n ja sitten NCC Puolimatkan saneeraajana, mutta ”kovan jätkän” kohtaloksi tuli ruotsalainen rakennuskulttuuri, jossa kovia otteita katseltiin suosiolla vain saneeraustyön ajan, mutta sitten olisi pitänyt muuttua sujuvakieliseksi diskuteeraajaksi.

SRV Viitosten perustajalle Ilpo Kokkilalle äkkilähtö Hanhisen johtamasta Perusyhtymästä vuonna 1987  itsenäiseksi yrittäjäksi tiesi henkilökohtaista vaurastumista. 1990-luvun alussa yhtiön pelastaminen vaati luovia ratkaisuja, joissa suhteet joihinkin muihin perustajäseniin olivat koetuksella. 1990-luvulla hän vakiinnutti projektinjohtourakoinnin nopeatempoisten toimistohankkeiden urakkamuodoksi, jossa Viitosilla oli kokoaan suurempi rooli. Raskaaseen sarjaan nykyinen SRV nousi Kampin rakentamisen myötä 2000-luvun alussa.

Antti Peltoniemi pärjäsi pohjalaisillaan

Keskisuurille rakennusliikkeille 1990-luku oli tuhoisa. Yksi harvoja poikkeuksia oli seinäjokelainen Seicon. Se pystyi tekemään positiivista tulosta 1990-luvun lamavuosinakin. Vaativan Kiasman rakentamisen se hoiti pohjamaalaisten reissumiesten avulla kunnialla läpi, vaikka kilpailijat napisivatkin päivärahamiesten tuomasta edusta.

”Ei me ainakaan voida tarjota tappiolla”, Seiconin perustaja, toimitusjohtaja Antti Peltoniemi sanoi vuonna 1994. Yritys perustettiin vuonna 1988, kun joukko YIT-konserniin kuuluneen Pohjanseppojen toimihenkilöistä lähti itsenäisiksi yrittäjiksi.

Pääkaupunkiseudun lisäksi seinäjokelaisyritys lähti Venäjänkin markkinoille. Innokkaalle golfin pelaajalle ja tulevalla Golfliiton puheenjohtajalle sopi, että ensimmäinen hanke oli Moskovassa Nahabinon vapaa-aikakeskuksen rakentaminen. Sinne tuli Venäjän ensimmäinen 18-reikäinen golf-kenttä ja vapaa-ajan asuntoja.

2000-luvun alussa pohjalaiset rahamiehet tulivat tappiollisen Seicon avuksi, sillä varsinkin Tennispalatsin korjausurakka oli osoittautunut vaikeaksi. Mukana oli muun muassa vaatekauppias ja sijoittaja Reima Kuisla, joka nykyisin on taustavaikuttajana Salpauselän Rakentajissa, ja teräskattoyrityksensä myynyt sijoittaja Esa Rannila. Sekään ei auttanut vaan yritys myytiin Peabille.

Heikki Pentti vaali sukuyhtiön perintöä

Vielä vuoden 1990 keväällä Lemminkäisen omistajasukuun kuulunut toimitusjohtaja Heikki Pentti oli Rakennuslehden haastattelussa leikkisällä tuulella. Hän kertoi olevansa valistunut yksinvaltias ja sanoi olevansa elämässään iloinen, kun on tuntenut saaneensa jotain aikaan.”Joskin hyvän tuloksen tekevät alaiset eikä suinkaan toimitusjohtaja. Siitä olen aina iloinen, jos tenniksessä voitan jonkun, ja sen hauskempa, jos se sattuu vielä olemaan samalla alalla toimiva kilpailija.”

Ympäristöasioita hän piti tärkeämpänä kuin rakennusalan johtajat keskimäärin.
”Lemminkäinen on joutunut hakemaan ratkaisuja näihin kysymyksiin aikaisemmin kuin muut. Massa- ja koneasemat päästivät vielä parikymmentä vuotta sitten ilmaan melkoisen määrän savua ja pölyä. Uudet laitokset päästävät ilmaan enää vesihöyryä. Murskaustoiminnassa pyrimme mahdollisimman hyvään pölynpoistoon ja -suojauksen. Siinähän on kysymys paitsi ympäristöstä myös henkilöstön työturvallisuudesta ja terveydestä.”

Ympäristöasiaksi hän mielsi senkin, ettei anneta arkkitehdin piirtää rumia taloja. Tärkeänä hän piti sitäkin, että käytetään materiaaleja, joiden valmistamisessa ei tarpeettomasti käytetä sellaisia raaka-aineita, joiden tuottaminen on ehkä luontoa vaarantavaa.

Suosikkikirjailijakseen hän mainitsi Medusa-sarjasta tunnetun Robert Lundumin ja pääharrastuksekseen nintendon pelaamisen lastensa kanssa.

Pian tuon haastattelu jälkeen lama iski Lemminkäisenkin toimintaan ja laskuja alkoi tulla vanhoista virheistä. Rakentamisen buumivuosina Heikki Pentti oli lähtenyt SYP:n pankinjohtaja Björn Wahlrsoosin vinkistä valtaamaan Polaria, jota johti Lemminkäisestä lähtenyt ja sen myyntiäkin suunnitellut Harri Hintikka. Kaappausyrityksessä syntyneet miljoonatappiot Pentti otti omaan eikä Lemminkäisen piikkiin.

Lamasta Lemminkäisen pelasti konsernin monipuolisuus. Päällystystyöt pitivät yhtiön hengissä silloin kun gryndaus sukelsi.

”Ruumiskasan päällimmäinen”, Pentti kuittasi ironiseen tapaansa yhtiönsä lamavuoden tuloksen, joka oli huono, mutta kuitenkin kilpailijoita parempi.

Toimitusjohtajan tehtävistä Heikki Pentti siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi siinä vaiheessa, kun tupakkalaki esti pikkusikarien polton tilinpäätösinfoissa. Heikki Pentin ura EK:n puheenjohtajana katkesi 2000-luvun alussa asfalttikartelliselvityksiin. Hän teki siitä nopeasti omat johtopäätöksensä ja väistyi sivuun.

Erkki Toivasta kuunneltiin

Vuorineuvos Erkki Toivanen kuului ehdottomasti niiden rakennusalan vaikuttajien joukkoon, jonka mielipidettä kuunneltiin 1990-luvulla niin kotona Onnisen omistajajoukoissa kuin kabineteissakin. Hänen vinkistään Reino Hanhisen YIT esimerkiksi osti Huberin vuonna 1996 ja hän oli yksi taustavaikuttajista, kun SYP ja KOP pantiin yhteen.

Toivanen johti vaimonsa yritystä 35 vuotta ja nosti tämän lvi-tukkurin alansa markkinajohtajaksi.

Arto Kiviniemi oli BIM-guru jo 90-luvulla

Suomalainen 3D-mallinnusosaaminen henkilöityi 1990-luvulla pitkälti arkkitehti Arto Kiviniemeen. Hänen mielestään arkkitehtien CAD-osaamisessa oli paljon puutteita. Itse hän paikkasi tätä pitämällä Tampereella CAD-kursseja, joista yksi jatkokurssi käsitteli 3D-mallinnusta ja visualisointia. Oppiaineen kiinnostavuudesta kertoi se, että jatkokurssin aloitti 22 arkkitehtiopiskelijaa, kun sisäänotto osastolle oli 30.

Kiviniemen mukaan hänen opetuksensa ei kuitenkaan riitä vaan CAD-opetukseen tarvittaisiin kokopäivätoiminen apulaisprofessori tai professori.

Kiviniemen panos näkyi myös työmailla. Hän oli 1990-luvun lopulla kehittänyt Vuoden Työmaaksi valitun ICL:n toimitalon projektissa käytetyn CAD-ohjelmamallin. Hän oli mukana myös CAD- suunnittelun kansainvälisessä standardisointityössä.

Suomi ei pitkään saanut nauttia Kiviniemen opetuksesta vaan hänen houkuteltiin professoriksi Englantiin. Osin Kiviniemen ansiosta Englanti on kuronut umpeen Suomen etumatkan tietomallinnuksen kärkimaana.

Haahtela hallitsi kustannukset ja rakennuttamisen

Tekniikan lisensiaatti Yrjänä Haahtelan nimi oli joskus kirosana arkkitehtien piirissä, koska suunnitelmien kustannusohjaus pitkälti henkilöityi häneen ja TKK:n rakentamistalouden professori Juhani Kiirakseen.

Haahtela oli  pahoillaan siitä, että heidän kehittämäänsä normaalihintalaskelmaa käytettiin häikäilemättä hyväksi otettaessa löysiä pois suunnitelmista. ”Tarkoituksena oli saada vaatimuksiin nähden järkeviä ja kohtuuhintaisia rakennuksia”

Hänellä itsellään ei ole ollut kuin hyvää sanottavaa arkkitehdeista. ”Hyvästä arkkitehdista kannattaa maksaa, koska luovuutta ei voi mitata rahassa.”

Ilmeisesti myös hyvästä rakennuttajakonsultista on kannattanut maksaa, sillä Haahtelan toimisto on aina ollut konsulttien kannattavuuslistan kärjessä.

Haahtela rikkoi reviirejä avaamalla kustannustiedon kaikkien ulottuville. Aiemmin sitä pidettiin urakoitsijoiden suurimpana liikesalaisuutena. ”Urakoitsijat olivat hirvittävän mustasukkaisia hinnoista, mutta suurin salaisuus oli, että mitään salaisuutta ei itse asiassa ollutkaan.”

Niin hyvä kustannussuunnittelija kuin Haahtela onkin, niin hänkään ei löytänyt viisasten kiveä siihen, miten Suomeen saataisiin kohtuuhintaisia asuntoja.

”Rakennusalan keskeinen ongelma on, että kenenkään rakennushankkeen osapuolen intressinä ei ole alentaa rakennuskustannuksia. Asukkaalta ei kysytä”, Haahtela kirjoitti toukokuussa 1988.

Hänen mukaansa kustannustalkoot pitäisi aloittaa turhien määräysten raivaamisella ja kireiden kaavojen perkaamisella. Tämä asia on edelleen yhtä ajankohtainen kuin lähes 30 vuotta sitten.

Itseään Haahtela on aina pitänyt enemmän kehittäjänä kuin rakennuttajakonsulttina. Tosin rakennuttajakonsulttinakin hän on ollut reviirien rikkoja. Kun hän sisällytti konsultin tehtäviin myös vastaavan mestarin tehtäviä, niin Rakennuttajatoimistojen liitto ilmoitti, että se ei milloinkaan hyväksyisi Haahtelaa jäseneksi.

Kilpailijoiden mielestä Haahtela on samalla tavalla taitava luottamuksen rakentamisessa kuin Ilpo Kokkilakin. Molemmat ovat osanneet asettautua samalle puolelle pöytää tilaajan kanssa ilman, että tilaaja on pitänyt sitä millään tavalla kummallisena asiana. Alliansseja on syntynyt henkilötasolla ilman sen kummempia allianssiamalleja.

Ralf Lindberg on puhunut tolkun ja maltin puolesta

Juhani Kiiraksen ohella Ralf Lindberg oli rakennusalan näkyvin professori 1990-luvulla ja vielä pitkälti 2000-luvullakin. Molempien vahvuutena on ollut selväsanaisuus ja suorapuheisuus.

Tampereen teknillisen korkeakoulun talonrakennustekniikan professorina LIndberg aloitti vuonna 1992. Väitöskirjan hän teki elementtirakenteiden liitosten toiminnasta. Ennen Tampereen pestiä hän kävi Otaniemessä korjausrakentamisen apulaisprofessorina.

”Ennen opiskelun pääasia oli rakenteelliset kysymykset, mutta nyt rinnalle olivat tulleet kosteusvauriot”, hän huomasi jo 1990-luvulla. 2000-luvulla huolta lisäsi energiamääräysten kiristysten tuomat kosteusriskit. Hän on toivonut moneen otteeseen malttia silloin, kun lähdetään kokeilemaan uusia asioita.

Vuonna 2003 häntä huolestutti paitsi kattoromahdukset myös normien määrän jatkuva kasvu.

”Ennen normit olivat yksinkertaisia ja niissä puhuttiin keskeisistä periaatteista. Nyt suunnittelija eksyy helposti normiviidakkoon.”

”Monimutkaisia normeja on helppo soveltaa käytäntöön tietokoneavusteisessa suunnittelussa. Ongelma on siinä, voidaanko luottaa normeissa oleviin kaavoihin ja teksteihin ilman, että suunnittelija käyttää omaa päätään.”

Teuvo Ijäs nousi harmaasta visiiristä asuntoruhtinaaksi

Asuntopuolella 1990-luvun ehdottomasti suurin vaikuttaja oli Asuntorahastoa johtanut Teuvo Ijäs. Hän antoi ruotsalaiselle Skanskalle lentävän lähdön Suomen asuntomarkkinoille sallimalla sen jatkaa konkurssiin menneen Hakan urakoita kuin omiaan. Ijäkselle riitti, että Skanska oli palkannut Hakan henkilökuntaa, jotka tunsivat nuo hankkeet.

Koko rakennusalalle Ijäs teki ison palveluksen lisäämällä yhteiskunnan tukemaa tuotantoa silloin kun sitä eniten tarvittiin. Isot rakennusliikkeet olivat tyytyväisiä, että saivat joustavasti siirtää tonttejansa Ara-tuotantoon ilman, että kilpailusäännöksiä olisi alettu lukea liian pikkutarkasti.Harmaana virkamiehenä Asuntohallituksessa aloittanut keskustataustainen Teuvo Ijäs junaili kokoomuslaisen asuntoministeri Pirjo Rusasen avulla päätöksen, jolla Asuntohallitus lopetettiin ja tilalle perustettiin Ijäksen johtama Asuntorahasto. Rusasen avustaja, kokoomustaustainen Harri Hiltunen palkattiin pian johtajaksi Asuntorahastoon.

Yksi Ijäksen perusteluista Asuntohallituksen lakkauttamiselle oli sen laatu- ja hintavalvonnan lopettaminen. Sitä Ijäs ei kuitenkaan tehnyt päästyään johtoon vaan piti mielellään itsellään sen tuoman vallan. Ijäs pääsikin pian osoittamaan sitä.

Yksi kovimmista paikoista oli taistelu Saton osakejärjestelyihin perustuvia asuntokauppoja vastaan. Isoja varpaita tuli tallottua, mutta Ijäs kuitenkin esti villin arava-asuntojen kauppaamisen yleistymisen. Hänen seuraajalleen se ei sitten enää onnistunutkaan.

Saton toimitusjohtaja Ilpo Saarinen sai Asuntorahastolta huomautuksen, kun oli ostanut 6000 aravavuokra-asuntoa käyttämällä maksuna Saton omia osakkeita. Asuntorahaston mukaan Sato ei ollut noudattanut aravalainsäädännön hintarajoituksia. Myyjät olivat voineet siirtää valtion subventoiman tukituotannon avulla syntynyttä omaisuuttaan käyttörajoitusten ulkopuolle, kun he olivat saaneet maksuksi Saton osakkeita.

Asiassa painoi myös Saton aikeet mennä pörssiin, jolloin noista osakkaista olisi tullut vapaasti myytäviä. Johdolle tuo pörssiin meno olisi tuonut 9 prosentin osuuden osakkeista. Nyt uutiset tiesivät Satolla lainaboikoittia ja sen toimitusjohtajalle Ilpo Saariselle potkuja, vaikka korkeimmassa hallinto-oikeudessa Sato voittikin lopulta tuon kiistan.

Saton arvo oli noussut arava-asuntojen oston myötä. VVO:n Ben Grass kertoi televisiossa, että ainakin VVO:lla asuntokannan arvo tuplaantuisi, jos aravan myyntirajoituksia ei olisi. Iso kysymys oli, ketkä ottavat hyödyn tästä arvonnoususta. VVO:n ay-taustaisilla omistajilla ei Grassin lähdön jälkeen ollut mikään esteitä hakea itselleen myönteistä vastausta tuohon kysymykseen.

Kovin paikka Ijäkselle oli, kun oman puolueen asuntorakennuttajayhteisön Tarveasuntojen rahanjako nousi julkisuuteen TV:n MOT-ohjemassa. Tarveasunnot jakoi vuonna 1997 omistajilleen 2,2 miljoonaa markkaan ja samanlaista pottia odotettiin myös vuodelle 1998. Merkittävimpiä edunsaajia olivat yhtiön omistajiin kuuluvat vaalirahoitusta jakavat keskustalaiset säätiöt ja yhtiön pääomistaja ja perustaja, keskustan eläkkeellä oleva talouspäällikkö Reijo Vähätiitto. Hän oli noussut otsikoihin jo 1980-luvun Noppa-oikeudenkäynnissä.

Teuvo Ijäs lupasi TV-ohjelman jälkeen, että Tarveasunnoista tehdään ”kohtuullisen perusteellinen selvitys”. Näin tehtiinkin, vaikka samaan aikaan Tarveasunnot yritti panna kuriin toimittajia käynnistämällä MOT-ohjelman tekijöitä vastaan vuosia jatkuneen kalliin oikeusprosessin.

Selvityksessä ei pidetty kovin suurta kiirettä, vaikka Tarveasunnot nousi 2000-luvun alussa uudestaan julkisuuteen sääntöjen vastaisilla asukasvalinnoillaan. Asuntorahasto keskeytti lainoituksensa yhtiölle vasta syksyllä 2006, ja ilmoitti jatkavansa sitä ainoastaan, jos omistuspohja laajenee. Ijäs uhkasi myös poistavansa yhtiön yleshyödyllisyysstatuksen. Ijäksen kovistelujen jälkeen Tarveasuntojen yleishyödylinen asuntorakennuttaminen eriytettiin TA-Yhtymä Oy:ksi, johon Vähätiittojen omistusosuus määritettiin korkeintaan 45 prosentiksi.

”Teuvo Ijäksen rempseä johtamistyyli on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Viimeisten vuosikymmenten aikana hän on noussut asuntoasioiden ykkösnimeksi Suomessa”, kirjoitti Mikko Kortelainen kesällä 2001.

”Heikkojen ministereiden aikana valta on ohjautunut Ijäksen hyppysiin. Hänen sanansa painaa jopa ministeriön henkilövalinnoissa. Herkkänahkaiseksikin Ijästä on sanottu. Merkittävänkin tahon paperit saattavat jumittua ylijohtajan pöydälle, jos Ijäs kokee varpailleen astutun. Toki valta myös kerää etuja kärkkyviä myötäjuoksijoita.”

Ijäksen karaokeinnostus oli yleisesti tiedossa ja hän suutahti Kortelaiselle, kun tämä kirjoitti leikillisesti tästä Ijäkselle tärkeästä harrastuksesta, jonka pariin hän kutsui yhteistyökumppaneitaan. Hän ei pitänyt myöskään siitä, että Palmbergin toimitusjohtaja Risto Bono lohkaisi, että heistä tulisi Ijäksen kanssa mainio duo: Teuvo kun osaa sanat ja hän sävelen

Ijäksen asemaa nosti ympäristöministeriön heikkous, vaikka aluksi valta-asemista käytiinkin kovaa vääntöä. Paljon kovemman vastuksen tarjosi valtiovarainministeriö, jonka Ijäs näki kukkaron vartijana todelliseksi asuntopolitiikan tekijäksi.

Kokoomus saatiin Asuntohallituksen lopettamisen taakse lupaamalla puolueelle johtoasema ympäristöministeriön virkamiesjohdossa. Sinne nimitettiin kokoomuksen kansanedustaja, arkkitehti Jouni J Särkijärvi ja betoniyhtiö Lohjassa työskennellyt diplomi-insinööri Matti J Virtanen.

Aluksi varsinkin Särkijärvi oli aktiivinen vallankäyttäjä jopa Asuntorahaston suuntaan. Hän paheksui sitä, että Asuntorahasto hyväksyi, että rakennusliikkeet siirsivät kovan rahan tonttejaan Ara-tuotantoon saaden rakennusurakat ilman kilpailua.

Vuonna 1995 Särkijärvi tarttui Ijäkselle ja Rusaselle läheiseen asiaan eli Pietarin Pargolovoon kaavaillun asuntoalueen Nordic Valleyn suunnittelun rahoittamisen. Sinne kaavailtiin jopa 40 000 asukkaan lähiötä. Ministeriön rahoittamiin konsulttiselvityksiin kului rahaa viitisen miljoonaa markkaa. Särkijärvi yritti lopettaa hanketta pari vuotta, mutta hankkeen johtoryhmä löysi aina vain uutta selvitettävää.

Juuri kun ministeriö pääsi irti Pargolovon konsulttivetoisesta hankkeesta, niin osin samat henkilöt olivat puuhaamassa Asuntomessuja Pietariin. Messuja kaavailtiin meren rannalle Repolaan 45 kilometrin päähän kaupungista. Suomalaiset talotehtaat pelkäsivät riskejä eivätkä innostuneet vuodelle 2000 suunnitelluista messuista. Ne järjestettiin lopulta vuonna 2008, mutta tulokset jäivät laihoiksi.

Ministereiden vaihduttua sekä Särkijärvi että Virtanen joutuivat ministeriössä sivuutetuiksi niin sanotulle dispo-orrelle, mikä vahvisti entisestään Ijäksen asemaa.

VVO:n toimitusjohtaja Ben Grass pelasi hyvin yhteen Ijäksen kanssa ja he olivat lähes erottamaton parivaljakko. Täysin kitkatonta yhteistyö ei kuitenkaan aina ollut, sillä välillä VVO ja Sato kiristivät härskisti Asuntorahastoa, jotta se parantaisi lainaehtoja.

”Mittamme on tullut täyteen”, Ben Grass ärähti Rakennuslehden haastattelussa vuonna 2001. Saton toimitusjohtaja Matti Sarnela jatkoi, että kun puhe ei ole mennyt perille, niin asia osoitetaan aravalainojen hakuboikotilla.

 

90-luku suosi niukkailmeistä arkkitehtuuria

Suomi rakentaa viisivuotisnäyttely vuonna 1998 osoitti, ettei arkkitehtuurin laatu kärsinyt lamasta. Päinvastoin, ylenmääräinen muotioikkujen seuraaminen oli jäänyt pois. Arkkitehtuuri oli Rakennuslehden jutun mukaan lähes täydellisen vapaa muodin oikuista, postmodernismista dekonstruktioon tai 1990-luvun lopun tekstipakkomielteeseen.

Mikko Heikkisen ja Markku Komosen Suomen Washingtonin suurlähetystö oli yksi paljon julkisuudessa olleista töistä. Se valmistui vuonna 1994.

Juha Leiviskän arvostus nousi

Ulkomaista arvostusta suomalaisarkkitehtuurille tuli vuonna 1994, kun Juha Leiviskä sai prinssi Eugen –mitalin. Hänen 1980-luvun työnsä Kiinteistö Oy Auranlinna Länsi-Pasilassa oli yksi palkinnon perusteista. Hänen 1990-luvun töitään olivat Saksan Suomen suurlähetystö ja Männistön kirkko Kuopiossa sekä Vallilan kirjasto Helsingissä.

Leiviskä sanoi Auri Häkkisen haastattelussa työskentelevänsä ympäristöön alistuen, mikä hänen mukaansa tarkoitti sitä, että uusien rakennusten on tuotava positiivinen lisä olemassa olevaan ympäristöön. Kaikki muu oli tuomittavaa.

”Hyvä perusratkaisu suhteessa rakennuspaikkaan ja ympäristöön on aina ollut ekologinen ratkaisu”, hän sanoi, mutta lisäsi: ”On kullanarvoinen asia, että ekologia on otettu esiin, mutta siitäkin on tullut sellainen keppihevonen, jolla ratsastetaan. Ensin oli postmodernismi, sitten tuli ekologia.”

Pekka Helin näytti suuntaa

Vuosikymmen lopun merkittävin arkkitehti oli bisnesarkkitehtina tunnettu Pekka Helin. Hänen kädenjälkensä näkyi niin Nokian monissa kohteissa sen Keilalahden pääkonttorista alkaen kuin Helsingin ydinkeskustassa Kampin keskuksen ja Eduskuntatalon lisärakennuksen noustessa samoihin aikoihin.

”Merkittävälle paikalle kaupunkikuvaan tehtävät rakennukset velvoittavat ja niiden tekemisessä on kova vastuu”, hän kertoi Rakennuslehden haastattelussa.

Helin sanoi, että hänen tavoitteensa ei ollut hankkia suurta määrää töitä. ”Joku voi sanoa, että olen ollut onnen poika, joku taas, että tämä on tragedia. Nykyisessä rakentamismaailmassa ei voi itse kontrolloida hankkeiden etenemistä eikä sitä miten ne sattuvat päällekkäin.”

Helin osallistui kohteiden konseptivaiheeseen sekä tärkeimpien detaljien ja arkkitehtonisten ratkaisujen valintaan, vaikka samalla tehtäviin kuului myös uusien töiden hankinta.

”Kyllä minä skissaankin jonkin verran. En halua päätyä impotentiksi arkkitehdiksi, joka ei osaa piirtää”, hän sanoi.

Hauskinta hänen mielestään oli konseptien kehittely. ”Siitä tulee henkinen energia, käyttövoima, rutiinityön tekoon.”

Nokian hoviarkkitehtina Helin joutui sopeutumaan nopeaan työskentelyyn. Siinä hän tilaustulvasta päätellen onnistui hyvin.

Lasitaloilla läpinäkyvyyttä

Suuret ja avoimet maisemakonttorit nousivat muoti-ilmiöiksi 60-70-luvuilla. 80-luvulla vannottiin kombikonttorin nimeen eli koppi- ja avokonttorin edut pyrittiin yhdistämään. 90-luvulla rakennettiin paljon toisistaan poikkeavia toimistotiloja.

Nokia-taloissa avainsanoja olivat Rakennuslehden mukaan kommunikatiivisuus ja transparenttisuus. Kommunikatiivisuus tarkoitti sitä, että tilat tekevät toisten ihmisten kohtaamisen helpoksi. Transparenttisuus tarkoitti sitä, että kaikki on näkyvissä, suljettuja ovia ei tarvita.

Lasisista kaksoisjulkisivusta tuli muoti-ilmiö sekä Nokian että Antti-Pekka Siitosen suunnitteleman Sanoma-talon myötä.

Ilmo Valjakka puolestaan korosti suunnittelussa toiminnallisuutta, mikä tarkoitti sitä, että työympäristö mukautui sekä yksilön että yhteisön tarpeisiin. Joka päivä voidaan muodostaa erilaisia työryhmiä ilman rakenteiden muuttamista. Yhtyneiden Kuvalehtien talo ja Yleisradion Isopaja olivat Valjakan suosikkeja tässä suhteessa.

Kuka on pätevä arkkitehdiksi?

1990-luvulla lähes kaikilla arkkitehtitoimistoilla oli työpula, mikä näkyi kärjekkäänä keskusteluna siitä, kuka saa suunnitella Helsingissä. Varsinainen myrsky nousi kun amerikkalainen Steve Holl sai nykytaiteen museon Kiasman suunnittelutyön.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen oli keskeisesti vaikuttamassa siihen, että arkkitehtuuriin haluttiin ulkomaisia vaikutuksia. Suomalaisten arkkitehtuurivaikuttajien oli vaikea tätä hyväksyä.

Arkkitehti Kai Wartiainen kirjoitti jo 1980-luvun lopulla arkkitehtimafiasta, joka ohjaa mikä on sallittua arkkitehtuuria. Yhteistoimintapäällikkö Matti Väisänen pisti RKK:n seminaarissa vuonna 1991 paremmaksi.

”Helsingissä alle 10 arkkitehtia jakaa työt keskenään. Näillä taiteilijoina itseään pitävillä tyypillisiä piirteitä ovat kyvyttömyys ATK:n ja muun teknisen kehityksen suhteen ja ruotsinkielinen korostus puheessa. Helsingin virastopäälliköidenkin joukossa on henkilöitä, jotka pyrkivät vaikuttamaan suunnittelijoiden valintaan taiteilijakavereidensa hyväksi.”

Tamperelainen rakennusarkkitehti Erkki Karvala kirjoitti vuonna 1994 siitä, kuinka Suomessa tutkinto ratkaisee sen miten suhtaudutaan arkkitehtikilpailun voittoon. Hän itse oli osallistunut 30 kilpailuun, jossa puolessa tapauksissa oli tullut voitto tai sijoitus. Tällä tavalla hän oli päässyt suunnittelemaan neljä kirkkoakin.

Kun oli selvinnyt, että Safan järjestämän arkkitehtuurikilpailun oli voittanutkin rakennusarkkitehti, oli työ Karvalan mukaan usein unohdettu julkistamisen yhteydessä. Sen jälkeen työstä oli alkanut löytyä myös vikoja. Ja jos työtä oli kehuttu, niin sanottu peruttiin.

Rakennusarkkitehtina hän ei ollut saanut yhtään tilausta Rakennushallitukselta vaikka projekteja oli kertynyt vajaa pari tuhatta. Varsinkin pääjohtaja, arkkitehti Matti K Mäkinen piti Safa-arkkitehtien puolta. Arkkitehtitoimistojen liiton jäseneksikään Karvalaa ei kelpuutettu.

”Arvelen, ettei rakennusarkkitehdin suunnittelema kohde voi olla niin kiinnostava, että tulisi valituksia esimerkiksi Suomi rakentaa -näyttelyyn tai julkaistaisiin Arkkitehti-lehdessä. Voi olla, ettei sellaisia töitä todellakaan vielä ole ollut. Mutta jos olisi, julkaistaisiinko?”, Erkki Karvala kirjoitti  ja teki kirjoituksen jälkeen sen johtopäätöksen, että luki itsensä Safa-arkkitehdiksi päästäkseen eroon syrjinnästä.Kovaa syrjintää koki myös kotkalainen rakennusarkkitehti Hannu Laitila huolimatta siitä, että hän työllisti useita Safa-arkkitehteja ja sai arkkitehtuuripalkintoja Venäjän kohteistaan.

Helsingissä Mäkelänrinteen uimahallin suunnitellut huippu-uimaritaustainen rakennusarkkitehti joutui safalaisen virastopäällikkö Kaarin Taipaleen vallankäytön kohteeksi, sillä mikään ei tuntunut tälle kelpaavan. Lopulta Taipaleen puoluetoveri pääministeri Paavo Lipponen hermostui uimahalinsa myöhästymisestä ja puuttui peliin. Luvat tulivat kuntoon välittömästi.

Viikin puukerrostalokilpailun voitti rakennusarkkitehtitaustainen Arkkitehtuuritoimisto Mauri Mäki-Marttunen Ky. Se jätti tarjouksen Rakennusliike S. Horttanaisen kanssa. Työ sai poikkeuksellisen hyvät arvostelut Rainer Mahlamäen vetämältä palkintoraadilta. Mahlamäen mukaan voittaneen työ isot lasipinnat luovat osaltaan puukerrostaloista raikkaan kokonaisuuden

Arviointiryhmän mukaan voittajaehdotuksessa puuta oli käytetty luonnollisella tavalla ja ehdotuksen arkkitehtoninen laatu oli korkea. Kritiikkiä tuli vain tummasta värimaailmasta.

Siltasuunnittelun esteettinen taso nousi

Suomalaiset sillat nousivat osaksi arkkitehtuuria Heurekan sillan valmistumisen myötä. Sen suunnitteli Turun Myllysillalla surullista kuuluisuutta hankkinut tekniikan tohtori Matti Ollila.

1990-luvun alussa Ollila oli kyllästynyt siihen, että Suomessa saatettiin suunnitella ankean näköinen silta ”mallia TVH” mitä näyttävimpiin paikkoihin. RIL:n tilaisuudessa hän haki tähän muutosta.

”Insinöörien on syytä olla huolissaan valta-asemastaan siltojen suunnittelijoina. Myös arkkitehdit ovat kiinnostuneita näiden näyttävien rakenteiden suunnittelusta. Heikkoon suunnitteluun ei ole enää varaa”, Rakennuslehti kirjoitti näistä Matti Ollilan ajatuksista.

Ollila kaipasi siltasuuunnitteluun luovuutta ja estetiikkaa. ”Jos insinöörit eivät siihen pysty, arkkitehdit valtaavat tämän alan.”

Hän esitteli arkkitehti-insinööri Santiago Calatravan Sevillan vuoden 1992 maailmannäyttelyyn suunnitteleleman sillan huikeita rakenteita malliksi suomalaisille.

Ollilan esiintulo suututti siltasuunnittelumme kärkinimet. Heidän mielestään arkkitehteja ei tarvita siltojen suunnitteluun vaan riittää, kun insinööriä kehotetaan ottamaan myös estetiikka huomioon.

Professori Aarne Jutila ja TVH:n Juhani Vähäaho lähettivät yhdessä RIL:n toimitusjohtaja Yrjö Matikaisen kanssa vastineen, jossa totesivat, että Calatravan silta on absurdi ja toteutuskelvoton ja tilalle on tulossa ”järkevä insinöörirakenne”.

Ei tullut, vaan espanjalaiset toteuttivat sen, mitä suomalaisasiantuntijat pitivät mahdottomana. Veikko Savolainen kävi Sevillasssa tekemässä Rakennusteollisuus-lehteen jutun tuosta huikeasta sillasta.

Pian Suomessakin alettiin RIL:n vastustuksesta huolimatta ottaa arkkitehteja mukaan suunnittelutiimeihin. Ollilan ohella muutoksen airueena olivat  oululaisen Suunnittelukorteksen hienot vinoköysisillat, joista läpimurtona kansainvälisille kentillekin oli Jätkänkynttilä-silta Rovaniemelle. Yksinkertaisiin TVH-siltoihin tottuneille suomalaisrakentajille sen rakentaminen oli vielä niin kova haaste, että työ meni ruotsalaisille.

1990-luku rakentamisessa

Cleaging-kauppa Neuvostoliittoon loppui jo ennen Neuvostoliittoa.
Rakentaminen romahti huipputasolta huippunopeasti puoleen entisestä.
Tarjoushinnat ja asuntojen hinnat romahtivat kymmeniä prosentteja.
Konkursseja sekä tuoteteollisuuden, rakennusliikkeiden ja suunnittelutoimistojen pakkomyyntejä ulkomaalaisille, alan keskitttyminen kiihtyi ja Suomi alkoi siirtyä kansainvälisten jättiläisten tytäryhtiötaloudeksi.
Markan devalvoinnin seurauksena teollisuusrakentaminen elpyi ja rakennustuotevienti piristyi.
Suomalaiset saivat 12 isoa Saksan rahoittamaa sotilaskyläurakkaa entisen Neuvostoliiton alueelta.
Neuvosto-Eestistä tuli Viro ja Baltiasta suomalaisten uusi kotimarkkina.
Korjausrakentamien ohitti hetkellisesti uudistalonrakentamisen.
Asuntorakentamisen korkotukielvytys sai rakennusliikkeet tarjoamaan tonttejaaan ara-tuotantoon.
Iso insinöörikoulututuksen leikkaus ja rakenneuudistus vuonna 1996.
Rakentaminen kääntyi pitkään nousuun vuonna 1996.
Homekriisi puhkesi vuosikymmenen puolivälissä.
Rakentamisen laatuongelmiin vastattiin laatu- ja teknologiaohjelmilla.
Rakentamisen painopiste yliopistokaupunkeihin.
1990-luvun lopulla teollisuusrakentamisen painopiste siirtyi paperitehtaista korkean teknologian yrityksiin.
Nokia-vetoinen hektinen toimistorakentaminen alkoi suosia projektijohtourakointia.
Isot, lasitetut parvekkeet tulivat asuntorakentamiseen ja lasijulkisivut toimistorakennuksiin. Heikkisen ja Komosen minimalismi ja Pekka Helin positiivisella tavalla kaupallinen arkkitehtuuri näyttivät suuntaa mm. Nokian hankkeissa ja Kampin keskuksessa.

1990-luvun uutiset

1990

Partek ostaa norjalaisen betoniyhtymän Spenn-Gruppenin.
Christoffer Taxell opetusministerin ja puoluejohtajan paikalta Partekin toimitusjohtajaksi. Häntä ei yritysjohtajan tehtävän vaativuus pelottanut.

Hankkija muutti nimensä Noveraksi, kasvua haetaan ulkomailta.
YIT:n miehet jäivät jumiin Kuwaitiin Irakin hyökättyä maahan.
Polar osti Lontoosta 300 miljoonan markan hintaiset toimistohotellit, Luxemburgissa se suunnitteli hotellin saneeraamista toimistoksi.
Virolaista työvoimaa tulee Suomeen aluksi harjoittelijan nimikkeellä.

Usko kiinteistöjen arvonousuun hiipuu, kirjoitti toukokuussa Rakennuslehden paljon käyttämä kiinteistö- ja tonttimarkkinaspesialisti Hannu Ridell. Helsingin keskustassa hinnat olivat reaalisesti jo laskeneet ja myös Turussa hinnat olivat laskussa, Tampereelle oli tulossa ylitarjontaa ja Lahdessa oli etenkin suuria liiketiloja tyhjillään.

Ilmailulaitos kilpailutti kansainvälisenä hankintana arkkitehti Pekka Salmisen suunnitteleman Helsinki-Vantaan lentoterminaalin, Puolimatka voitti tämän lähes 200 miljoonan markan hankkeen. Toiseksi tuli tanskalainen Monber & Thorsen.

Marraskuussa Suomen markka päästettiin devalvoitumaan 14 %.

Projekteja: Jämsän Shellin corten-teräksinen huoltoasema, Arktikumin rakentaminen Rovaniemellä alkaa, Nokian kylpylähotelli, Päijäs-Rekolan sairaala, Tampere-talo käyttöön.

1991

Pankkilainan korko 12-16 prosenttia.

Tammikuussa Rakennuslehti kertoi, että suomalaisia on pyydetty mukaan rakentamaan asuntoja Saksasta vetäytyvälle puna-armeijalle. Uusia asuntoja oli tarkoitus rakentaa 36 00 vuoden 1994 loppuun mennessä. Suomalaiset pärjäsivät urakkakilpailuissa: Puolimatka sai Schaikovkan sotilaskyläurakan Moskovan läheltä ja Hakalle Marina Gorkan urakan Valko-Venäjältä

Polar osti Hakalta yhtiöiden puoleksi omistaman kiinteistösijoitusyhtiö Ferendan. Ferendan toimitusjohtaja, ekonomi Ilpo Saarinen siirtyi Keskus-Saton toimitusjohtajaksi.
Haka osti osan ruotsalaisesta rakennusliikkeeestä Conatasta.
Partek ja Lohja omistajiksi Eesti Tsementin sementtitehtaaseen.
VTT ja Rakennusteollisuus käynnistivät rakennusyritysten laatujärjestelmien kehittämisen pilottiprojektin.
Ongelmapankki SKOP ja sen omistuksessa oleva Tampella siirtyivät Suomen Pankille. Tampella oli saanut 400 000 kerrosneliötä rakennusoikeutta sillä, että se sitoutui jäämään Tampereelle eikä muuttamaan Italiaan. Tampella omisti alueet puoliksi YIT-Kiinteistöjen kanssa.

Devalvaatio paransi projektiviejien ja rakennustuotteiden viejien kilpailukykyä syksyllä.
Neuvostoliittolaiset urakoivat Keitele-Päijänne-kanavaa aluksi bilateriaalikauppana. Myöhemmin projekti vaihtuu valuuttapohjaiseksi.

Polar rakentaa maakaasuvoimalan Leningradiin.
Elokuussa Viro julistautui itsenäiseksi.
Joulukuussa Neuvostoliitto purettiin Korkeimman neuvoston päätöksellä itsenäisiksi valtioiksi.

Rakveren rakentanut Suomen Rakennusvienti SRV:n liiketoiminta siirtyi sveitsiläisen kauppahuoneen Espace Tradingin omistukseen. Myyjinä olivat Ilpo Kokkila ja Eero Nuutinen. Uudesta yhtiöstä SRV Internationalista sveitsiläiset omistivat 70 prosenttia ja suomalaiset 30 prosenttia. SRV Internationalin toimitusjohtaja Tapio Pietilä kertoi Ilta-Sanomissa vuonna 1996, että sveitsiläinen hallituksen puheenjohtaja Anatole Stunkel oli bulvaani, sillä omistus säilyi Nuutisella ja Kokkilalla. Suomen Rakennusvienti Oy vaihtoi järjestelyssä nimensä Rop-Construction Oy:ksi. Liikemies Markku Aropaltio lainasi Rop-Constructionista maksukyvyttömälle intressiyhtiölleen Ingå-Invest Oy:lle 17 miljoonaa markkaa, minkä seurauksena Rop-Construction meni konkurssiin. Aropaltio sai tästä ja useista muista vastaavanlaisista ns. taseyhtiöjärjestelyistä vankeustuomion vuonna 2001.

Suomessa tehtiin Helsingin Sanomien 8.12.1996 kirjoittaman jutun mukaan vuosina 1990-1992 sadoittain niin sanottuja tasekauppoja, joiden avulla yritys saattoi kääntää verovelat veronpalautuksiksi. Kaupat perustuivat yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin, mutta niiden vaikutus huomattiin vasta syksyllä 1992. Verottajalta oli tuolloin lähdössä lähes 600 miljoonan markan palautukset. Tasekauppoja tehtiin jopa Suomen kommunistisen puolueen ja Vasemmistoliiton yrityksissä.

Projekteja: Lahden pääkirjasto, Ateneumin korjaus (Tuuli & Pihlaja), Helsinki-Hämeenlinna moottoritie 76 km, Innopoli Otaniemeen (Haka), Tähtiniemen silta (YIT ja Suunnittelukortes), Koffin panimo Keravalle (YIT)

1992

Rakennusalan työttömiä tammikuussa 30 000 ja syksyllä 60 000.
Lohjan ja Partekin jättifuusio.
Rakennusaineteollisuuden järjestöt yhdistyivät Rakennustuoteteollisuus RT:ksi. Toimitusjohtajaksi tuli Erkki Inkinen. Hän arvioi, että kaikki betoniyritykset tekevät tappiota.
Hakan toimitusjohtajalle Pertti Naulapäälle potkut, Eero Makkonen tilalle.
Syyskuussa laaja valuuttaspekulointi johtaa Suomen markan kellutukseen ja devalvoitumiseen 13 prosentilla. Valuuttalainojen kallistuminen yhdessä yössä johtaa konkurssiaaltoon. Korko pidetään korkealla ”turhien” investointien lopettamiseksi
Polar yrityssaneeraukseen.
Novera konkurssiin, minkä seurauksena Puolimatka KOP:n syliin ja Hantec myydään Sähkö-Vihannolle.
Kupari & Uusitalo konkurssiin, Se oli sähkösuunnittelussa kolmanneksi suurin
Karjalan Rakennetekniikka konkurssiin. Syynä liian suuri toimistohanke ja sairas hintakilpailu.Toimintaa jatkaa Comarplan.

4,3 kilometriä pitkä betonitie valtatie 3:lla Karhukorven kohdalla valittiin Vuoden Rakennusinsinöörityöksi. Pääurakoitsija oli Partek. Tien saumat kiusasit autoilijoita vuosikaudet.

Pietarin lähelle ilmoitetaan rakennettavan kolme sotilaskylää ja yksi rakennuskombinaatti. Puolimatka sai näistä urakoista kaksi eli Alakurtin ja Kasimovon ja Teräsbetoni yhden, Kubinkan.

Projekteja: Rovaniemen lentoterminaali (Heikkinen-Komonnen. Rova-Rakennus), Mega-Myyri kauppakeskus Myyrmanniin (Puolimatka), Liikekeskus Zeppelin Kempeleeseen (Polar), Lapin yliopisto, Kuopiohalli (Savocon), Biocity Turkun (YIT), Finn-Medi Tampereelle (YIT), Grand Marina, Helsinkiin (Polar), IVO:n hiilivoimala Inkoosee, Itikan ruokatehdas Nurmoon (Pohjansepot), Itäkeskuksen laajennus (Haka), Kauppakeskus Linjuri Saloon (Rakennus-Ruola), Kauppakeskus Trio Lahteen (Puolimatka), Lahden Citymarket (YIT), Käpylän toimistotalot Helsinkiin (YIT), Allergiasairaalan laajennus Helsingissä, Enocellin sellutehdas, Oopperatalon sisätyöt (YIT, Viikinmäen keskuspuhdistamo Helsinkiin (Teräsbetoni), Ylen Isopaja Helsinkiin (Puolimatka), Yhtyneet paperitehtaiden Jämsänkosken tehdas, Mäntyniemi (Rakennus-Ruola), Oulun Citykortteli

1993

Työttömiä tammikuussa 69 000 ja syksyllä 75 600.
Kilpailuvirasto puuttui rakennusurakoinnin epäterveeseen hintakilpailuun. Viraston mukaan pankkituen vaikutuspiirissä toimivat rakennusliikkeet ovat antaneet tietoisesti tappiollisia tarjouksia.
Vatro ja Salpa fuusioitiin vuoden alussa Satoon.
Kuudenneksitoista suurin rakennusliike, vaasalainen K.E. Nyman konkurssiin.

Haka osti Noveralta Suomen Taloteollisuuden. Se oli alun perin Enso-Gutzeitin vuonna 1988 yhtiöittämisen kautta syntynyt yhtiö

Polarin pääjohtaja Harri Hintikka irtisanottiin, Kullervo Matikainen, entinen YIT:n toimitusjohtaja tilalle.  Polarin tappio oli 1,5 miljardia markkaa. Maaliskuussa Polar haki velkasaneerausta.

Lemminkäinen osti suurimman kilpailijansa Asfaltti-Hakan, Lemminkäisen markkinaosuus nousi yli 50 prosentin. Haka oli 80-luvulla ostanut ison määrän pieniä asfalttiyrityksiä, jotka se fuusioi Viarectan nimen alle. Myöhemmin Viarectasta tehtiin Asfaltti-Haka. Seuraavana vuonna Lemminkäinen kutsuttiin Tanskaan tuomaan kilpailua maan kartellisoituneille markkinoille

Puolimatka ja Ruola yhteen. Ruolan Klaus Himberg nimitettiin toimitusjohtajaksi, mutta Ruolan heikon tuloksen paljastuttua toimitusjohtajuus siirrettiin Puolimatkan Markku Markkolalle ja Himberg irtisanottiin.
Betoniyhtiö Parma Puolimatkalta Partekille

Suomen suurin rakennesuunnittelualan toimisto, Lars-Olav Sebbasin Finnmap konkurssiin. Toimintaa jatkoi kaksi yritystä.
Pöyry ja Ekono yhdistivät toimintojansa. Ekonoon jäi vain energia- ja rakennuskonsultointi. Toukokuussa Ekono meni konkurssiin. Se vei työt 760 hengeltä.
Porilainen Elementtityö konkurssiin. Sähköurakoitsija Elektrounion velkasaneeraukseen. Suunnittelutoimisto Juva konkurssiin.

Tekra osti entisen kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalon omistaman betoniaseman Kankaanpäästä ja suunnitteli sen tuomista Helsinkiin. Juhantalo tuomittiin samana vuonna ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta ministerinä ollessaan. SKOP:n pääjohtaja johtaja Christopher Wegelius oli pyytänyt valtion tukea Tampellan pelastamiseksi, jolloin Juhantalo oli yrittänyt ns. koplata asian omien yhtiöidensä rahoitukseen säästöpankkiryhmästä.

Haka sai kaksi sotilaskyläurakkaa Nisnij Novgorodista: Novo Smolinon ja Mulinon. Hakan sai pian viidennen sotilaskyläurakan ja Teräsbetoni toisen.
Hakan saneeraa Moika 1:n arvokiinteistön asunnoiksi Pietarissa. Yhtiöllä on Pietarin ydinkeskustassa 3,5 hehtaarin tontti, jolle oli tarkoitus rakentaa asuntoja länsimaisille ostajille. Samanlainen asuntotontti on myös Finn-Stroin Pietariin perustamalla, Juha Vätön johtamalla yhteisyritys Lentekillä, josta Rakennus-Ruola ostaa neljänneksen.

Partek Sementti, Lohja Partek Vetonit ja puolet Partek Betonilasta myydään ruotsalaiselle Eurocille.

Teklan XSteel-ohjelma menestyi maailmalla

Helsingin Nykytaiteen museon kilpailu herätti paljon keskustelua, kun voitto meni amerikkalaiselle Steve Hollille. Arkkitehti Kaarin Taipale kirjoitti, että Holl ei asetu 1980-luvun luokittelulaatikkoon sen paremmin kuin Reima Pietiläkään. Siksi Nykytaiteen museon kritiikin on ollut vaikea saada otetta kohteestaan.

Marraskuussa sosialidemokraatti Olavi Syrjäsen johtama Asuntohallitus lopetti toimintansa. Sen tilalle perustettiin Valtion asuntorahasto, jonka johtoon tuli keskustalainen Teuvo Ijäs.

Keskustan Matti Vanhanen junaili viidettä ydinvoimalaa vastustavan ponnen eduskunnassa. Rakennusala oli odottanut jättihankkeesta elvytystä rakentamisen lamaan.

Stadionin remontin kerrotaan maksavan 170 miljoonaa markkaa

1994

84 000 työtöntä.
ETA-sopimus tuli voimaan. Sopimukseen liittyi 12 Euroopan unionin ja kuusi EFTA:n jäsenmaata.
Uusi G1 nosti kerroskorkeuden kolmeen metriin 280 sentistä.
Metalliteollisuudesta tullut Lauri Ratia Eurocin betoni- ja kiviainesalan johtajaksi.
Hakan rahoitusjohtaja, juristi Arto Ihto Polarin toimitusjohtajaksi.

Maaliskuussa Haka meni likviditeettikonkurssiin. Konkurssissa meni 3000 työpaikkaa. Hakan viimeistä toimitusjohtajaa Eero Makkosta ja vientijohtaja Martti Rauteeta houkuteltiin joukkoineen YIT:n palvelukseen, mutta Skanska teki paremman tarjouksen tarjoamalla vähemmistöomistajuutta uudessa Skanska Oy:ssä. Skanska sai siten Hakalta kesken jääneiden urakoiden myötä lentävän lähdön Suomen asuntomarkkinoille ja myös Venäjälle. Hakan avainhenkilöt palkannut Skanska Oy sai ilman kilpailua valtaosan Hakalta kesken jääneistä korkotuki- ja vuokra-asunnoista.

Partek pääsi toimittamaan teknologiaansa Sertolovon rakennuskombinaattiin lähelle Pietaria, mutta rakentajaksi tuli YIT Hakan tehtyä konkurssin. YIT otti työn tiukalla hinalla estääkseen sen menon Skanskalle. Samasta syystä se otti rakentaakseen myös Hakalta kesken jääneet kaksi sotilaskyläuraa Mulinossa ja Nowo-Smolinossa.

Norjalaisesta Akerista tuli Partekin suurin omistaja 27 prosentin osuudella.  Metra ja ruotsalainen Securitas yhdistävät lukkotoimintansa Assa-Abloyksi, jonka pääkonttori on Tukholmassa.

Keskustan Jarmo Laivorannan yritysrypäs teki konkurssin Laivoranta on jo neljäs kansanedustaja, jonka yritykset kaatuivat | Sanoma yritysarkisto

Kansanedustaja Jarmo Laivorannan (kesk) hallitsema Laivoranta-yhtiöt Oy haki  itsensä ja tytäryhtiönsä konkurssiin. Konkurssiin haettiin emoyhtiön lisäksi Rakennustoimisto J. Laivoranta Oy, Maskun Laitevuokraamo Oy, Kiinteistö Oy Säästölä, Kiinteistö Oy Helpteam, Kiinteistö Oy Pitkämetsä ja Betonituote J. Laivoranta Oy.

SRV Viitoset lähti Saksaan ottamalla rakentaakseen Hakan alun perin neuvotteleman pientaloalueen Rudnitzissä Berliinin pohjoispuolella

Tekla ryhtyy markkinoimaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa saksalaisen IEZ Ag:n tuotemalliajatteluun perustuvaa seedikon-ohjelmistoa.
VTT:n Pietarsaaren asuntomessuille ideoima matalaenergiatalo on aikaansa edellä eikä saa jatkoa.
YIT perusti Ruotsiin YIT Byggin.
Viikin ekologisen alueen suunnittelukilpailu käynnistyi.
Kone osti USA:sta hissiyhtiön.
Saksalainen Braas osti kattotiilien valmistajan Ormaxin Lemminkäiseltä ja Eurocilta.
Vientijohtaja Jukka Nykänen Puolimatkasta Teräsbetonin toimitusjohtajaksi

Outokumpu laajentaa Harjavallan tuotantoa kahdella miljardilla markalla, josta rakentamisen osuus on 200 miljoonaa. Teollisuuden investoinnit olivat Suomen Pankin investointikyselyn mukaan elpymässä. Rauman sellutehdasta ryhdyttiin rakentamaan.
Enso-Gutzeit rakennnutti Sachsen Papierin paperitehdasta Eilenburgiin Itä-Saksassa. Sen projektinjohtourakan sai Lemminkäinen

Rakentamisessa alkoi näkyä heikkoja elpymisen merkkejä vuoden lopulla.

1995

Työttömiä 69 000.

Ympäristöministeriö lopetti Pietarin Pargolovoon kaavaillun asuntoalueen Nordic Valleyn suunnittelun rahoittamisen. Sinne kaavailtiin jopa 40 000 asukkaan lähiötä.

Lakkautetun rakennushallituksen tilalle valtion kiinteistölaitos toukokuussa. Pääjohtajaksi Pertti Tuominen.

YIT osti Huberin, mikä merkitsi samalla sitä, että rakennusliikkeestä tuli rakennus- ja putkiliike. Kaupan mukana YIT sai palvelukseensa tulevan toimitusjohtajansa Juhani Pitkäkosken. Huberin toimitusjohtajalle Henri Juvalle lähtö merkitsi tietä menestyksekkääseen yrittäjyyteen talotekniikka-alalla.

Konkurssiin tehneen Salopoikien toimitusjohtajasta Terho Salosta Rakennusteollisuuden keskusliiton RTK:n toimitusjohtaja.
YIT osti asfalttiyhtiö Valtatien kahden sotilaskyläurakan vuoksi vaikeuksiin ajautuneelta Teräsbetonilta.
Lemminkäinen osti kouvolalaisen Okan.
Arkkitehti Juha Leiviskälle arvostettu Carlsbergin palkinto
Jukajan A-talot konkurssiin.
Raimo Puolimatkan neljä yhtiötä konkurssiin.
Vihreistä arvoistaan tunnettu tekniikan tohtori Eero Paloheimo TKK:n puurakentamisen professoriksi
Sisäilmastolle tavoitearvot

Partek myi syksyllä Eurocin osakkeensa Akerille. Partek omisti siitä 25 prosenttia. Rakennuslehti uutisoi, että Partekin Christoffer Taxell jäi pois rakennusaineteollisuuden pohjoismaisesta rakennejärjestelystä, vaikka oli itse sen innokkaimpia puuhamiehiä.

Ruotsalainen Scnadiaconsult osti rasitteistaan puhdistetun, Suomen kolmanneksi suurimman suunnittelukonsernin Viatekin. Ilman kauppaa edessä olisi ollut selvitystila. Myyjinä olivat Jussi Hakala ja Lars Lindqvist. Kauppahinta oli 700 00 markkaa.

NCC osti Puolimatkan. Suomalainen ostotarjous ei kelvannut KOP:lle.
Puolimatka laajeni mvr-urakoitsijaksi. Se tekee 26 kilometrin mittaista Hämeenlinna-Jutikkala-osuutta.

Skanska AB ilmoitti rakentavansa Ruotsissa Växjöhön seitsemän puukerrostaloa, joista korkein on viisikerroksinen. Julkisivuihin tulee rappaus.
Paavo Lipposen hallituksen hallitusohjelmaan otetaan puurakentamisen ja ekologisen rakentamisen edistäminen. Valtio tukee seuraavana vuonna alkavaa Puun vuosi -kampanjaa.
Viikin puukerrostalokilpailun Helsingissä voitti Arkkitehtuuritoimisto Mauri Mäki-Marttunen Ky. Se jätti tarjouksen Rakennusliike S. Horttanaisen kanssa.

Alkuvuodesta orastanut optimismi hävisi syksyllä suhdanne-ennusteista. Lemminkäisen Heikki Pentti jopa arvioi, että rakentajat eivät ehtineen muun talouden suhdannenousuun mukaan ollenkaan. YIT:n Reino Hanhinen sen sijaan uskoi rakentamisen elpymiseen.

Projekteja: Nokian Keilalahti, Metsä-Serlan Kirkniemen paperitehdas

1996

Selvitysmies Erkki Inkinen lopettaisi rakennusalan DI-koulutuksen Oulussa. Teknikko- eli  vanha rakennusmestarikoulutus ja rakennusarkkitehtien koulutus päätettiin lopettaa.

Käräjäoikeus tuomitsi Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimineen kokoomuslaisen Raimo Salminvuon törkeistä lahjuksen ottamisista yhden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Puolimatkan varatoimitusjohtaja Jorma Ahokas selvisi sadalla päiväsakolla. Tapaukset koskivat Vantaan Tammiston peltojen kaavoituksen jouduttamista. Kokoomuksen ja demaeiden konsulttiyhtiöt olivat asiassa aktiivisia, mutta puolueet välttyivät syytteiltä eikä edes rahoja peritty takaisin.

Puun vuosi. Viikin puukerrrostaloja rakennetaan. Rakennusmestari Timo Horttanainen sanoi, että kokemuksia tullaan hyödyntämään jatkossa. Tavoitteena oli päästä amerikkalaiseen platform-järjestelmään.”Emme rakenna betonista tai puusta vaan rahasta”, totesi Palmbergin toimitusjohtaja Risto Bono erottaessaan Horttanaisen seuraavana vuonna. Sen paremmin Horttanainen ei onnistu edistämään puurakentamista Viitosten kohteissa Porvoossa.
Puukerrrostalot olivat Ylöjärven asuntomessujen uutuus.

SRV osti Teräsbetonin Meritalta, joka oli takaajana joutunut omistajaksi raskaasti tappiollisen Kubinkan sotilaskyläurakan jälkeen.
Espoon Säterinmetsään kaupunkipientaloja.

SRV Internationalin entinen toimitusjohtaja Tapio Pietilä vaati SRV Viitosilta 11,7 miljoonan markan bonuksia, jotka liittyivät Viru-hotellin hankintaan. Hotellin arvoksi hän arvioi 230 miljoonaa markkaa.

Suomen Taloteollisuus laitettiin myyntiin. Kukaan silloisista omistajista, Enso, Paloheimo ja YIT ei halunnut jatkaa omistajana. Yhtiö oli markkinajohtaja Suomessa. Yhtiön omistus oli vaihtunut tiuhaan tahtiin. 1980-luvulla Enson kumppanina oli Novera, ja sen konkurssin jälkeen Haka. Hakan mentyä nurin tilalle tuli YIT.

Rakennuttajaliiton entinen toimitusjohtaja, tekniikan tohtori Lasse Weckström Tieliikelaitoksen pääjohtajaksi.
Velkasaneerauksessa ollut Polar lähti infrarakentajaksi. Sen rakentama Raippaluodon silta nousi pylonikorkeuteen. Ministeri Ole Norrback oli junaillut sen vaalipiiriinsä samalla kun Mauri Pekkarinen ”pekkaroi” Kärkisten sillan omaan vaalipiiriinsä.

Ikean tavarataloa rakennettiin vihdoin Espooseen. Kaupungin päättäjillä oli kanttia vaatia Ikealta sen vakiokonseptia paremmin ympäristöön istuvaa väritystä ja ulkoasua.

Rakennuslehti julkistaa lokakuussa 30-vuotisjuhlissaan rakentamisen laman päättyneen. Joulukuussa 1996 käynnistyvät jo puheet alan ylikuumenemisesta

Hartwall-areenan rakennustyöt alkoivat Helsingin Pasilassa. Rakentajina tässä Harry Harkimon hankkeessa olivat Skanska ja Palmberg. Heikkisen ja Komosen tekemät hienot kattosuunnitelmat riisuttiin kustannussäästöjen hakemiseksi.

Kehä II:n rakennustyöt alkoivat Espoon Matinkylässä.
Uudenmaan Turvallisesti 2000-luvulle työturvallisuuskilpailu käynnistyi.
Arkkitehti Matti Sanaksenaho suunnittelee Turun ekumeenisen kappeli puusta.

1997

Tieliikelaitos jaetaan kahteen osaan virastoksi ja liikelaitokseksi.
Betonitiekokeilut todetaan epäonnistuneiksi ja uusien betoniteiden teko lopetetaan.
Rakentamisen Laatu ry perustetaan.

Tekesin Terve Talo –ohjelmalla haettiin ratkaisuja sisäilmaongelmiin. Uutena ongelmana esiin nousi ammoniakin korkeat pitoisuudet uusissa asunnoissa.

Turussa notkahtaa juuri valmistunut Hippoksen silta. Syynä oli suunnitteluvirhe.

Tanskalaiset asfalttiyritykset tekevät vastavalkeita Tanskaan menneelle Lemminkäiselle ja käyvät YIT:ltä ylihinnalla ostamansa Valtatien avulla alueellista hintasotaa sitä vastaan.

Jouni J Särkijärven vetämä kilpailuttamistyöryhmä yritti EU-säännöksiin vetoamalla lisätä kilpailua asuntorakentamiseen, jossa neuvottelu-urakoista rakennusliikkeiden omille tonteille oli tullut maan tapa lamavuosina. Esitys ei mennyt läpi edes Särkijärven kotikaupungissa Espoossa.

Oulun yliopiston laatuprofessori Timo Silen nousi otsikoihin väittämällä, että suomalainen laatu on kansainvälisessä vertailussa huono. Väite meni faktana pääministeri Paavo Lipposen puheeseenkin, vaikka Rakennuslehden haastattelussa Silen tunnusti, että oli vetänyt väitteen hatusta eli mitään kansainvälistä vertailua asiasta ei ollut.

Lahdentie käynnistyi yksityisrahoitusmallilla, rakentajina Skanska ja sen osin ostama Tekra.
Arkkitehtuuripoliittinen ohjelma hyväksyttiin. Rakennuslehti ehdotti sitä täydentämään rakennuspoliittista ohjelmaa.
Helena Vuorelma (Säteri) siirtyi ympäristöministeriöstä LVI-Keskusliiton toimitusjohtajaksi.
Partekin elementtitoiminta ja ruotsalainen Strängbetong fuusioituivat Addtek-nimiseksi yhtiöksi.
Polarin ex-johtajat perustivat Rakennusgeminin. Se on Teräsbetonin entisten vientijohtajien perustaman Quattrogeminin kotimaan rakentamiseen perustuva tytäryritys.

1998

YIT ostaa Pietarista Lentekin, jolla oli omistuksessaan iso asuntotontti, jonka kehittämiseen sen omat rahat eivät olisi riittäneet varsinkin, kun rakentaminen oli kriisissä ruplan devalvaation vuoksi.

Lentekin toimitusjohtaja Juha Vättö lähtee kokeilemaan venäläismallista asuntogryndausta, mistä saadut hyvät kokemukset 2000-luvun alussa saavat YIT:n ottamaan sen Venäjä-strategiansa ytimeen.

Skanska teki Suomen ensimmäiset (ja toistaiseksi viimeiset) puurakenteiset kovan rahan kerrostaloasunnot Lahden Puu-Paavolaan. Ensimmäisen talon runko tehtiin elementeistä ja seuraavien precut-menetelmällä eli amerikkalaisella platformilla. Kokemukset eivät kannustaneet Skanskaa jatkamaan Suomessa puurakentajana.

Paulig esitteli Vuosaareen suunnittelemansa toimistotalon Delfin suunnitelmia. Siinä aiottiin kokeilla painovoimaista ilmanvaihtoa. Climaconsult ja Are olivat kehittämässä ratkaisua, mutta idea ei koskaan toteutunut.

Kari Inkinen siirtyi YIT:stä valtion uuden kiinteistölaitoksen Kapiteelin toimitusjohtajaksi. 2000-luvulla se muodosti nykyisen Spondan rungon.

Skanska osti loputkin maarakennusliike Tekran osakkeista Heikki Alaselta. Kauppahinta 55 prosentin osakepotista oli 45 miljoonaa, mikä ei Alasta tyydyttänyt. Tekra oli ollut Skanskan kumppanina Lahden moottoritien rakentamisessa ja pian Alanen yllättäen kirjoitti Rakennuslehteen, kuinka kalliiksi valtiolle yksityisrahoitusmalli oli tullut.

Saton toimitusjohtaja Ilpo Saarinen sai Asuntorahastolta huomautuksen ostettuaan 6000 aravavuokra-asuntoa käyttämällä maksuna Saton omia osakkeita. Asuntorahaston mukaan Sato ei ollut noudattanut aravalainsäädännön hintarajoituksia. Uutiset johtivat Saarisen erottamiseen, mutta eivät vaikuttaneet kuitenkaan Saton suunnitelmiin muuttua ns. sosiaalisesta asuntorakennuttajasta kiinteistösijoitusyhtiöksi.

Ympäristöministeriö nousi otsikoihin organisaatiouudistuksensa vuoksi. ”En voi kieltää, etteikö osaston henkilösuhteiden toimimattomuudella olisi jonkinlainen vaikutus muutostarpeeseen”, kansliapäällikkö Sirkka Hautojärvi sanoi. Ensimmäinen ratkaisu oli ylijohtaja Jouni J Särkijärven nousu osaston päälliköksi. Tämä ratkaisu ei ollut kuitenkaan kestävä. Pian käynnistyi tilanne, jossa osa ministeriön virkamiehistä oli niin sanotusti dispo-orrella toimettomina.

Ympäristöministeriö tilasi Risto Mäkiseltä selvityksen rakentamisen vastuista ja Markku Vesalta selvityksen rakentamisen laadusta. Selvitykset herättivät keskustelua, mutta sen paremmin laatu kuin vastuunkantokaan eivät ihmeemmin parantuneet.

Suunnitteluvirheet arvioitiin syiksi Valkeakosken TARRA-projektin massasäiliöturmaan, jossa yksi ihminen kuoli vuonna 1996. Tämä oli ensimmäinen rakennusalan hanke, joka tuli onnettomuustutkintalautakunnan käsittelyyn. Rakennusala ei piitannut onnettomuustutkinnan suosituksista parantaa alan turvallisuuskulttuuria ja lisätä suunnitelmien ulkopuolista tarkastusta, sillä toisin kuin lento- ja rautatieliikenteessä näitä suosituksia ei oltu opittu ottamaan vastaan määräyksinä. SKOL piti saksalaistyyppisiä kolmannen osapuolen tarkastuksia turhana kustannusten lisääjänä ja RIL kyseenalaisti johtopäätökset A-Insinöörien suunnitteluvirheestä. Ympäristöministeriön kehittämisjohtaja Risto Mäkinen sanoi, että hänelle ei tullut vuonna 1998 mieleenkään esittää ulkopuolista tarkastusta kattorakenteille, vaikka onnettomuustutkintakeskus esitti huolestumisensa koko alan rakenteellisesta turvallisuudesta. Ympäristöministeriötä kehotettiin käynnistämään laaja selvitys, jolla piti kartoittaa rakentamisen turvallisuustason puutteet.

”Ilman jälkiviisautta voidaan sanoa, että rakennusalan liitot ja ympäristöministeriö eivät pitäneet rakenteiden turvallisuutta samanlaisena ongelmana kuin onnettomuustutkintakeskuksen asettamat tutkijat”, Mäkinen sanoi vuonna 2004 sen jälkeen, kun Suomessa oli edellisen vuoden talvena koettu valtava kattoromahdusten sarja (joka sai sitten jatkoa vuonna 2006). Ministeriön kanta ei muuttunut, vaikka vuonna 1999 Sipoossa romahti teräsrakenteinen maneesi ratsastajien selvitesssä vain onnella. Ministeriö teetti tapauksesta luottamuksellisen raportin, josta tekijöiden nimet salattiin ministeriön juristien suosituksesta vielä 2004, kun Rakennuslehti kiinnostui tapauksesta.  Saman nimettömäksi jätetyn suunnittelijan maneeseja romahti 2000-luvulla sitten lisääkin ja yksi näistä johti pikkutytön kuolemaan. Nyt Isola-hallien nimi nousi lehtien otsikoihinkin.

Skanska Oy kokonaan ruotsalaisomistukseen. Toimiva johto myi 30 prosentin osuutensa. Skanska osti Polarin rakennusliiketoiminnan 80 miljoonalla markalla ja lisäksi Polarin tontteja 200 miljoonalla markalla. Polarin suurin hanke oli Vantaanportin hanke, jota se oli aikoinaan käynnistämässä Hakan kanssa.

NCC Puolimatkalle Finlandia-talon marmoriurakka vuosikausia kestäneen vatvomisen jälkeen. Puolimatka ei taannut, etteivätkö uudet ja uudella tavalla kiinnitetyt laatatkin alkaisi käyristyä.

NCC Puolimatkan heikko tulos vuonna 1997 johti siiten, että yhtiön varatoimitusjohtajaksi tuli vuonna ruotsalainen Weine Fransson. Konsernissa alkoi samalla uudelleenorganisointi, jonka aloitti Ruola-taustaisen Timo Korhosen paluu Lemminkäisestä NCC Internationalin toimitusjohtajaksi. Fransson piti yhtenä syynä heikkoihin tuloksiin suomalaisten runsasta aliurakoitsijoiden käyttöä. ”Me käytämme ruotsalaisissa yhtiöissä enemmän omaa väkeämme. Silloin on helpompi kontrolloida kustannuksia.” Sanoma-talon runkourakka oli yksi Puolimatkan murheenkryyneistä. Sellaiseksi osoittautui myös juuri alkanut puurakenteisen Sibelius-talon rakentaminen Lahteen. Fransson siirsi Markku Markkolan eläkkeelle 57 vuoden iässä ja palkkasi uudeksi toimitusjohtajaksi Matti Haapalan YIT:stä.

Klusteri-sana tuli rakentamiseen. ”Klusteroituminen tarjoaa voimaa”, kirjoitti Tekesin Ari Ahonen.

Viikin infokeskuksen urakassa käytettiin design and build -tyyppistä kvr-kilpailua, jossa toiminnallisuus ja elinkaarikustannukset olivat tärkeimmät valintaperusteet. LVI-kilpailun voitti ryhmä, jossa oli Putkiura urakoitsijana ja Climaconsult suunnittelijana.

Akerin Kaspianmeren rakennushankkeessa työskennellyt YIT:n insinööri ryöstömurhattiin

Projekteja: Mäkelänrinteen uimakeskus (YIT), Tapiola areena (CMC Polarin vetäydyttyä hankkeesta), E18 –tie Paimio-Muurla, Nokian tutkimuskeskus Helsingin Ruoholahdessa (NCC Puolimatka).

1999

Ruotsin kolmanneksi suurin rakennusliiike Peab tuli Suomeen ostamalla Meritan käsiin ajautuneen Rakennus Oy Leo Heinäsen. Kauppa ei antanut Peabille kuitenkaan riittävän vahvaa asemaa vaan 2000-luvulla se osti Seiconin.
Industri Kapital osti Partek Insulationin, joka nykyisin tunnetaan Parocina.

Viitoset osti Arvo Westerlundin sen toimivalta johdolta.

YIT Bygg alkoi vetäytyä Ruotsista myymällä Göteborgin liiketoimintansa. Se jatkoi vielä Tukholmassa ja Keski-Ruotsissa.
Scancem myi Lohja Ruduksen ja Finnsementin CRH:lle. Heidelberger Zement osti loput Partekin ja Lohjan sementtipohjaisesta teollisuudesta. Parma Betonilaan Heidelberger tuli omistajaksi 50 prosentillla toisen puoliskon jäätyä Addtekille eli nykyiselle Consolikselle.

Ministeri Suvi-Anne Siimes ehdotti asuntolainojen korkojen verovähennyksen leikkaamista ja sai heti aikaan 10 prosentin nousun kaksioiden hintoihin Helsingissä, vaikka ehdotus tyrmättiin.

Yrjö Matikainen (56) joutuu jättämään RIL:n toimitusjohtajuuden Risto Kangas-Ikkalan pistettyä puheenjohtajana heti tuulemaan. Vuonna 2000 aloittanut seuraaja Jyrki Keinänen tuli SRV:stä, jossa Kangas-Ikkalakin työskenteli.

Erkki KM Leppävuori VTT:n pääjohtajaksi.
Veli-Pekka Saarnivaara Tekesin pääjohtajaksi.
Asfalttialan pohjoismaiset järjestelyt jatkuivat kun NCC osti Tanskan suurimman asfaltti- ja kivialan yhtiön.
Lemminkäinen osti JJ-Asfaltin.
Rakentajain Konevuokraamo osti kolmanneksen Tilamarkkinat Oy:stä.
Tanskalainen H+H Holding osti Suomen Siporexin.
Vantaa päätti käynnistää Marja-radan suunnittelun.
HTC:ta suunniteltiin Ruoholahteen. Kai Wartiaisen toimisto ja Equator toimivat suunnittelijoina tässä Viitosten rakentamassa hankkeessa.

Saksassa kärähti valtava betonikartelli, johon osallistui 50 yritystä. Sakkoja rapsahti noin miljardi markkaa, josta Readymixin osuus oli yli 100 miljoonaa. Mukana oli myös mm. Heidelberger Zement ja ranskalaisen Lafargen tytäryritys. Yritykset olivat sopineet esimerkiksi Berliinin markkinat keskenään. ”Suurin osa syyllisistä oli vanhoja tuttuja aikaisemmista kartelleista”, sanoi kartelliviraston johtaja Dieter Wolf.

Epäonnistuneisiin referensseihin aikoinaan kaatunut maalämpöenergia teki uutta tuloa Suomeen. Aktiivisimpina olivat ruotsalaiset, sillä Ruotsissa syntyi maalämpöbuumi jo 1980-luvulla, kun suora sähkölämmitys kiellettiin ja maalämmitystä alettiin tukea investointituin.

Espoon Puolarmetsän sairaalassa paljastui iso homeongelma. Sairaala oli valmistunut 1977.

”Useimmat nyt kosteusteknisesti epäkelvoiksi havaitut rakenneratkaisut löytyvät erilaisista rakennusalaa ohjaavista ohjeista”, kertoi aiheesta lisensiaattityön tehnyt Juhani Pirinen.

RKL oli huolissaan uuden rakennusmestari-AMK koulutuksen heikosta suosiosta. 250 aloituspaikasta täytettiin vain 160. Insinööripuolen tuotantopainotteinen koulutus veti paremmin. RKL:n mielestä insinööripuolella pitäisi keskittyä suunnitteluun.

Kilpailuvirasto huomautti, että Tieliikelaitoksen on avattava urakoitansa kilpailulle. Se kilpailutti vuonna 1998 vain kolme prosenttia hankinnoistaan eli paljon alle sille asetettujen tavoitteiden.

Valtion omistaman kiinteistöyhtiö Kapiteelin toimitusjohtaja Kari Inkinen tyrmäsi vaatimukset siitä, että valtion maita siirrettäisiin sosiaaliseen asuntotuotantoon. Hän sanoi, että valtio ei ole asettanut yhtiölle mitään yleishyödyllisyystavoitteita vaan valtiovarainministeriö on toivonut yhtiön tekevän mahdollisimman paljon rahaa. Pääosa Kapiteelin maaomaisuudesta oli perua ”roskapankki” Arsenalista, mutta maita se oli saanut myös Valtion kiinteistölaitokselta, Puolustusvoimilta, Postilta ja Alkolta.

Kiinteistöt alkoivat taas kiinnostaa sijoittajia.
TKK kehitti desing and buildistä suomenkielisen Suunnittele ja rakenna -mallin. Professori Juhani Kiiraksen mukaan siinä on otettu asiakkaan näkökulma paremmin huomioon kuin vanhassa KVR:ssä.

Nokia alkoi luoda rakennuttamiseen omia pelisääntöjään sopimalla rakennusliikkeiden kanssa kumppanuussopimuksia. Kiinteistöjohtaja Pentti Rantanen perusteli mallia Nokian oman rakennuttajaorganisaation pienuudella, hankkeiden valtavalla määrällä ympäri maailmaa sekä aikataulujen kireydellä.

Lisää Rakennuslehden historiikkia:

Miksi Rakennuslehti myytiin Sanomalle – kasvua ja kasvukipuja 2000-luvulla