Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäisen kannattavuus kohentui

Lemminkäisen kannattavuus parani huhti-kesäkuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Tilauskantakin vahvistui.

Kuvituskuva.

”Liikevoittomme parani vertailukaudesta vuoden toisella neljänneksellä. Tuloksemme parani sekä päällystys- että Suomen talonrakentaminen -liiketoimintasegmenteissä. Päällystyksessä meillä on käynnissä kehitystoimia operatiivisen toimintamme parantamiseksi Norjassa. Suomen talonrakentamisessa katsauskaudella valmistui neljä omaperusteista asuntokohdetta. Suurin osa omaperusteisista kohteistamme valmistuu kuitenkin vasta vuoden viimeisellä neljänneksellä”, toimitusjohtaja Casimir Lindholm sanoo.

Lindholmin mukaan Lemminkäisen taloudellinen asema jatkoi vahvistumistaan. Sidottu pääoma on laskenut viime vuoden kesäkuun 547 miljoonasta eurosta 446 miljoonaan euroon, eli yli 100 miljoonaa euroa. Samaan aikaan korollinen nettovelka on laskenut 212 miljoonasta eurosta 165 miljoonaan euroon siitä huolimatta, että yhtiö lunasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä loput ensimmäisestä hybridilainasta.

”Taloudellinen asemamme on parantunut merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana.”

Lemminkäisen vertailukelpoinen tilauskanta kasvoi viime vuodesta. Päällystys on Lindholmin mukaan saanut hyvin uusia töitä kaikilla markkina-alueilla, Venäjä mukaan lukien. Infraprojektit voittivat kaksi uutta hanketta Ruotsissa, ja Suomen talonrakentamisella on vahva tilauskanta.

Lindholmin mukaan jatkossa Lemminkäisen painopiste on edelleen operatiivisen tuloksen ja kilpailukyvyn parantamisessa kaikessa toiminnassa. ”Kuluvan vuoden toinen neljännes sujui suunnitelmiemme mukaisesti, ja meillä on hyvät edellytykset saavuttaa tämän vuoden taloudelliset tavoitteemme.”

Lemminkäinen pitää ohjeistuksensa vuodelle 2016 muuttumattomana. Lemminkäinen arvioi, että vuonna 2016 sen liikevaihto on 1,8 miljardin euron tasolla. Liikevoiton (IFRS) vuonna 2016 yhtiö odottaa paranevan vuoteen 2015 verrattuna eli 37,3 miljoonaan euroon.

Lemminkäinen satsannut Ruotsissa paikalliseen organisaatioon

Norjassa ja Ruotsissa infrarakentamista tukevat valtion monivuotiset liikenneinfran kehitysohjelmat. Molemmissa maissa infrarakentamisen odotetaan kasvavan vuonna 2016.

Kasvukeskusten ympärillä on Ruotsissa ja Norjassa käynnissä tai suunnitteilla mittavia väylä- ja ratahankkeita, mikä lisää infraprojektien kysyntää. Maissa panostetaan myös energiantuotannon kehittämiseen ja uusimiseen.

”Haemme kannattavaa kasvua vaativasta infrarakentamisesta Ruotsissa ja Norjassa. Etenkin Ruotsissa kilpailutilanne on tiukka, ja olemme vahvistaneet paikallista organisaatiota kasvun tueksi”, Lindholm sanoo.

Baltian maissa infrarakentamisen määrän arvioidaan kääntyvän maltilliseen kasvuun vuoden 2016 jälkeen. Rail Baltica -rautatiehankkeen käynnistyminen lisäisi infrarakentamisen kysyntää kaikissa Baltian maissa.

 

Lemminkäinen

4-6 2016/4-6 2015

  • Liikevaihto, milj.euroa 457,1/492,1
  • Liikevoitto, milj. euroa 21,2/15,6
  • Liikevoitto-% 4,6/3,2
  • Tulos ennen veroja, milj. euroa 16,4/10,2

Lemminkäinen

1-6 2016/1-6 2015

  • Liikevaihto, milj.euroa, 673,8/781,8
  • Liikevoitto, milj. euroa, -10,2/-2,4
  • Liikevoitto-%, -1,5/0,3
  • Tulos ennen veroja, milj. euroa, -18,9/-13,7
  • Tilauskanta, milj. euroa 1 495,7/1 351,7
  • Omavaraisuusaste 33,8/33,1

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Lemminkäisen kannattavuus kohentui”

  1. Millä ihmeellä tulos voidaan uutisoida viimevuotista paremmaksi, kun 1-6/2016 tulos on 8M€ heikompi kuin vastaavaan aikaan 2015?????? Ei siinä paljon paremmat Q2-tulokset auta, jos tämäkin vuosi on taas Lemminkäisen johdon sössimä. Ja tässä markkinassa, jossa kaikki mitä teet menee kaupaksi, jopa ylihintaiset ja huonolaatuiset asunnot.

    On tämä Lindholm aikamoinen selittäjä, punainen vaihtuu noin vaan vihreäksi tämän suomenruotsalaisen käsittelyssä. Ja hallitus surkeista tuloksista huolimatta ei tee mitään (ei varmaan ymmärrä) ja myönnä, ettei ko herraa olisi koskaan pitänyt nimittää toimariksi. Jo Lemminkäinen Talon vetäminen oli liian vaativa homma.

  2. Ylpeä ja arrogantti toimitusjohtaja pörssiyhtiöön tarvitaankin. Harmi vaan, että tällaisten peilin edessä itseään kehuvien tyyppien tuloksentekokyky on Lemminkäisen tuloksen tasoa.

  3. Ja vuoto hyvien työntekijöiden lähdön osalta vaan kiihtyy. Taitaa kohta herra toimitusjohtaja johtaa ihan yksinään koko auringonlaskun yhtiötä. Talopuolella ei ketään osaavaa enää jäljellä, infrakin tyhjenee kovaa vauhtia

  4. nykyinen kollega entinen infralemminkäinen, osaava kaveri. en ymmärrä miksi päästettiin pois. taisi olla työntöä enemmän kuin vetoa.

  5. Myyntiin

    Asfalttikartellin paljastumisen jälkeen kaikki mentävissä oleva on mennyt housuun. Todellinen johtajuus on hukassa. Entinen ja nykyinen tj. käyvät dialogia median kautta, että missä mättää. Venäjällä kävi Lemminkäisellä riehumassa ”johtaja” jonka ”kyvyt” oli hyvin tiedossa etukäteen. Tässä tapauksessa valinnan ratkaisi se, mitä oli jalkojen välissä eikä korvien välissä. Osakkeenomistajien kyykyttäminen on loputtava ja osaava johto haettava vaikka ulkomailta ja valmisteltava yhtiö myyntikuntoon.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat