Kokeile kuukausi maksutta

Etera: ”Rakentaminen kannattelee maan kasvua”

Talouden kehitystä kuvaava eläkevakuutusyhtiö Eteran suhdanneindeksi jatkoi kesäkuussa selvästi positiivisena. Kasvua kannatteli jälleen rakentaminen.

Talouden kehitystä kuvaava eläkevakuutusyhtiö Eteran suhdanneindeksi jatkoi kesäkuussa selvästi positiivisena. Kasvua kannatteli jälleen rakentaminen.

Eteran suhdanneindeksi kuvaa muutosta seurantaryhmän työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla. Kesäkuussa seurantaryhmän työntekijämäärät kasvoivat 2,3 prosenttia edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna. Tammi-kesäkuussa Eteran suhdanneindeksi oli 3,2 prosenttia.

”Suhdanneindeksi jatkoi selvästi positiivisena, vaikkei kevään lukemissa enää oltukaan. Rakentaminen kannatteli kasvua ja piti indeksin plussalla. Hieman huolestuttavalta tuntuu se, että monet muut alat eivät näytä vetävän. Nähtäväksi jää, jaksaako rakentaminen kannatella koko maan kasvua”, Eteran varatoimitusjohtaja Timo Hietanen sanoo.

Tammi-kesäkuussa rakentamisen toimialaindeksi oli 3,0 prosenttia. Rakentamisen työntekijämäärät kasvoivat kesäkuussa 1,8 prosenttia edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna. Rakentamisen työntekijämäärien kasvu painottui pk-yrityksiin.

”Näyttää siltä, että alkuvuonna erityisesti suuret ja keskisuuret rakennusalan yritykset ovat kasvaneet. Toisella vuosineljänneksellä kasvu painottui puolestaan pienempiin yrityksiin.”

Seurantaryhmän työntekijämäärät kasvoivat Etelä-, Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Etelä-Suomen suhdanneindeksi oli tammi-kesäkuussa 3,2 prosenttia. ”Rakentaminen keskittyy vahvasti pääkaupunkiseudulle, mikä näkyy Etelä-Suomen suhdanneindeksissä.”

Etera julkaisee suhdanneindeksinsä kuukausittain ja alueelliset suhdanneindeksit neljännesvuosittain.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Etera: ”Rakentaminen kannattelee maan kasvua””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat