Kokeile kuukausi maksutta

TTY:n rakennemuutos alkusyksystä yliopiston johtoryhmään

Tampereen teknillisen yliopiston rakennemuutos viedään alkusyksystä yliopiston johtoryhmän käsiteltäväksi.

Tampereen teknillisen yliopiston kampus

Tampereen teknillisen yliopiston organisaatiosta on suunniteltu poistettavan yksi porras jo vuoden 2017 alusta. Tiedekuntien ja laitosten tilalle tulee neljä yksikköä. Vielä on auki, kutsutaanko niitä tiedekunniksi.

”Tampereella on käynnissä suuri Tampere3-nimellä kulkeva rakennemuutos kolmen korkeakoulun välillä, ja pohdimme, että me rakentajat voisimme olla tässä etulinjassa. Emme halua jarruttaa kehitystä vaan olla vaikuttamassa siihen”, TTY:n Rakennustekniikan laitoksen johtaja Matti Pentti sanoo.

Yhteinen opetussuunnitelmien valmistelu on jo pitkällä. Pentin mukaan rakentajat näkivät alusta lähtien muutoksen mahdollisuudet ja hyödyt. Rakennusalan perusopinnoissa on samantyyppisiä kokonaisuuksia. Uudenlaisen yhteistyön avulla diplomi-insinöörin tutkinnosta ja AMK-tutkinnosta on mahdollisuus tehdä nykyistä paremmat.

”Emme ole laimentamassa kummankaan tutkinnon tasoa. Tunnistamme kuitenkin, että yliopiston kandivaiheessa on paljon yhteistä sisältöä. Rakennustekniikan kandidaatin ja amk-insinöörin pitää osata ammatillisissa aineissa paljon samanlaista asiaa. Siinä on yhteistyön mahdollisuus”, Pentti jatkaa.

Lisää tieteellistä pohjaa

Esimerkiksi rakennustuotannon, rakennesuunnittelun, mittaustekniikan, kielten ja viestinnän perusopinnot ovat aika lailla samat sekä DI- että AMK-putkessa. Suurin ero syntyy AMK-tutkintoa suorittavien ja kandin tutkinnossa siitä DI-tutkintoon jatkavien matemaattis-luonnontieteellisessä pohjassa.

”Diplomi-insinööriksi jatkavilla on kolmena ensimmäisenä vuotena enemmän matematiikkaa, fysiikkaa ja mekaniikkaa eli enemmän tieteellistä pohjaa. Eroja on myös opinnäytetöissä sekä harjoittelussa. Ammattikorkeakoulun puolella harjoittelua on enemmän.”

Kolmannen vuoden jälkeen tiet eroavat selvästi. DI-puolella on omat pääaineensa ja syventävät opinnot. Kaksivuotisessa DI-tutkinnossa keskitytään syventämään teoreettista pohjaa ja opiskellaan vaativia pääainekursseja, AMK:ssa viimeisen vuoden kurssit ovat käytännönläheisempiä.

DI-tutkinnossa saa valmiudet ja teoreettisen pohjan esimerkiksi poikkeuksellisen vaativien rakenteiden suunnitteluun. Opinnot vievät huomattavasti syvemmälle kuin ammattikorkeakoulussa.

Yksiköt on jo päätetty muodostaa opetuksen ja tutkinto-ohjelmien johtamisen näkökulmasta ja nykyisten tiedekuntien pohjalta.

Yhteinen T3-yliopisto, tai minkä nimen se saakaan, aloittaa virallisesti tammikuun alussa 2018.

Jos yliopiston ja ammattikorkeakoulun hallinnot saavat aikaan päätöksiä, Tampereella olisi valmius aloittaa jo kesällä 2018 uusi yhteiseen opetussuunnitelmaan perustuva rakennustekniikan kandi- ja AMK-opetus.

Sitä ennen pitää esimerkiksi suunnitella ja hyväksyttää tutkinnot, uudistaa hakukohteet, tehdä henkilöstön siirrot ja kampuksen remontit.

Lue lisää perjantaina 19.8 ilmestyneestä Rakennuslehdestä nro 24/2016.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “TTY:n rakennemuutos alkusyksystä yliopiston johtoryhmään”

  1. Ammatillisen korkeakoulutuksen osaamistasoa tulisi nostaa maamme kansainvälisen kilpailukyvyn parantamiseksi. Maamme vientiteollisuus on todella pahassa jamassa. Sen vuoksi ammattikorkeakouluun tarvittaisiin ammatillisia tohtorin tutkintoja sekä tutkimusprofessuureja innovaatioiden edistämiseksi.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat