Kokeile kuukausi maksutta

Pohjola Rakennus aloittaa Martinkeskuksen uudistamisen Vantaalla

Vantaan Martinlaaksossa vanhan ostoskeskuksen eli Martinkeskuksen alueen uudistaminen alkaa. Martinkeskuksen viimeiset liikkeet sulkevat ovensa lokakuun alussa.

Vantaan Martinlaaksossa vanhan ostoskeskuksen eli Martinkeskuksen alueen uudistaminen alkaa. Martinkeskuksen viimeiset liikkeet sulkevat ovensa lokakuun alussa.

Ostoskeskuksen purkaminen aloitetaan marraskuussa. Purkutyöt kestävät pari kuukautta, joten varsinaiset rakennustyöt aloitetaan ensi vuoden alussa.

Asemakaavan muutos perustuu tontinluovutuskilpailuun, jonka Pohjola Rakennus Oy Uusimaa voitti vuonna 2014.

Uusi keskustakortteli sijoittuu Martinlaaksontien ja Martinlaaksonpolun väliin rajautuen Martinlaaksonkujaan ja Mika Häkkisen aukioon.

Kortteliin tulee neljä kahdeksankerroksista pistetaloa sekä kolme viisikerroksista lamellitaloa. Asuntoja niissä on yhteensä reilut 300. Alueelle tulee myös liiketiloja asuintalojen katutasoon, erillinen päivittäistavarakauppa sekä pysäköintihalli pihakannen alle.

Kaavan sallima rakennusoikeus on kerrostaloille 18 350 kerrosneliömetriä ja päivittäistavarakaupalle 500 kerrosneliömetriä.

Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan kolme asuintaloa, liikerakennus sekä niiden edellyttämät pysäköinti-, piha- ja huoltojärjestelyt. Suunnitelmien mukaan ne valmistuvat vuonna 2018.

”Pohjola Rakennus Oy Uusimaa kiinnostui Martinlaakson keskustan kehittämisestä, koska hanke sopii profiililtaan ja kooltaan yhtiömme strategiaan erinomaisesti. On ilo olla mukana uudistamassa Martinlaakson kaltaista perinteistä kaupunginosaa. Kehäradan liikennöinnin alkaminen viime vuonna lisäsi alueen kiinnostavuutta entisestään. Vastaavan tyyppisiä hankkeita meillä on käynnissä Helsingin Kannelmäessä ja Roihuvuoressa sekä Espoon Matinkylässä”, toimitusjohtaja Kim Bono toteaa.

Martinlaakson keskustakorttelin arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pohjola Rakennus aloittaa Martinkeskuksen uudistamisen Vantaalla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat