Kokeile kuukausi maksutta

Ålandsbankenin rahasto ostaa Sievitalolta asuntoja

Sievitalo ja Ålandsbanken Asuntorahasto Erikoissijoitusrahasto ovat tehneet esisopimuksen, jonka mukaan rahasto ostaa Sievitalon rakentamia, kasvukeskuksissa sijaitsevia täyden palvelun asuntoyhtiöiden asuntoja. Yhteistyösopimuksen arvo on noin 5 miljoonaa euroa.

Sievitalo ja Ålandsbanken Asuntorahasto Erikoissijoitusrahasto ovat tehneet esisopimuksen, jonka mukaan rahasto ostaa Sievitalon rakentamia, kasvukeskuksissa sijaitsevia täyden palvelun asuntoyhtiöiden asuntoja. Yhteistyösopimuksen arvo on noin 5 miljoonaa euroa.

Rahaston omistukseen siirtyy ennakkomarkkinoinnissa olevia pientaloyhtiöiden asuntoja, jotka Sievitalo toimittaa muuttovalmiina palveluineen. Lopulliset kaupat tehdään asuntoyhtiökohtaisesti loppuvuoden 2016 ja alkuvuoden 2017 aikana.

”Pientaloasuntojen vuokramarkkinoilta puuttuvat tällä hetkellä kokonaan palveluun perustuvat asunnot. Olemme kiinnostuneita jatkossakin hankkimaan omistukseemme lisää Sievitalon asuntoja”, sijoitusjohtaja Antti Valkama Ålandsbankenin Asuntorahastosta kertoo.

”Asumisen palveluja sisältävät rivi- ja luhtitaloasuntoyhtiöt ovat kysyttyjä, ja esimerkiksi viimeksi päättyneen tilikauden aikana kysyntä kasvoi 30 prosenttia. Nyt käynnistyvä rahastoyhteistyö lisää mahdollisuuksiamme kasvattaa ja kehittää edelleen tätä liiketoimintaa”, Sievitalon toimitusjohtaja Jaakko Tokola toteaa.

Sievitalon täyden palvelun asuntoyhtiöissä taloyhtiön hallinto ja eri palvelut ovat käyttövalmiina jo ennen taloyhtiön luovutusta osakkeenomistajille. Palveluihin kuuluvat esimerkiksi pihanhoito ja nurmikonleikkuu, talotekniikan huoltotyöt ja ympärivuorokautinen vartiointi- ja turvapalvelu.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ålandsbankenin rahasto ostaa Sievitalolta asuntoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat