Kokeile kuukausi maksutta

Porvoolainen kattoyhtiö saa uuden toimitusjohtajan

Perinteisiä konesaumakattoja tekevän Porvoon Vaskisepät oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on kutsuttu Hanna Kallio. Hän aloittaa uudessa tehtävässä 13. maaliskuuta.

Perinteisiä konesaumakattoja tekevän Porvoon Vaskisepät oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on kutsuttu Hanna Kallio. Hän aloittaa uudessa tehtävässä 13. maaliskuuta.

Kallio siirtyy Vaskisepille kasvumarkkinointiin erikoistuneen Aava & Bang oy:n toimitusjohtajan tehtävistä. Aikaisemmin Kallio on työskennellyt pitkään muun muassa ylimmän johdon konsulttina sekä Nordea Pankissa eri liiketoiminta-alueiden johtajana.

Yrityksen perustaja Veli Kilpirinne siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

”Vaskisepät on kattopeltiseppien perustama yritys, eli olemme ennen kaikkea käsityöläisiä, ja siksi kasvumme tässä vaiheessa on luontevaa tukeutua Hanna Kallion kaltaiseen luovaan ja kokeneeseen johtamisen ammattilaiseen”, Kilpirinne sanoo.

”Itse keskityn uusien kiinteistöjen palvelumallien ja konseptien kehittämiseen sekä ohjaamaan systemaattista tuotekehitystä.”

Porvoon Vaskiseppien liikevaihto oli 9,3 miljoonaa euroa vuonna 2015.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Porvoolainen kattoyhtiö saa uuden toimitusjohtajan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat