Kokeile kuukausi maksutta

Sato uudisti liiketapaohjeensa – epäillyistä väärinkäytöksistä voi ilmoittaa nimettömästi

Sato kertoo tiedotteessa korostavansa vastuullisuutta uudistamalla liiketapaohjeensa.

SRV:n toimitusjohtaja Saku Sipola kertoo neuvottelujen jatkuvan yhtiön Venäjän omistusten suhteen.

Saton tavoitteena on tiedotteen mukaan pitkäjänteinen kannattava liiketoiminta, joka perustuu eettiseen ja vastuulliseen toimintatapaan talouteen, ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön liittyvissä asioissa. Yritys haluaa korostaa vastuullisuutta yhä voimakkaammin ja on uudistanut liiketapaohjeensa tukemaan tavoitetta.

”Vastuullisuus on enemmän kuin tämän päivän trendi. Sen tulee olla luonteva osa liiketoimintaa, toteaa Saton toimitusjohtaja Saku Sipola.

”Olemme uudistaneet liiketapaohjeemme yhdessä henkilöstön kanssa, mikä osaltaan jo kertoo sitoutumisestamme vastuullisuuteen.”

”Lakien noudattaminen sekä vastuullinen ja eettinen toimintatapa ovat liiketoimintamme ja menestyksemme kulmakiviä”, Sipola jatkaa.

Liiketapaohjeen myötä Sato päivitti linjauksensa muun muassa kohtuullisesta vieraanvaraisuudesta. Jatkossa yritys tai sen työntekijät eivät vastaanota esimerkiksi merkkipäivä- tai joululahjoja.

”Omat joululahjavaramme ohjaamme hyväntekeväisyyteen myös jatkossa. Nyt jouluna teimme rahalahjoituksen Vailla vakinaista asuntoa ry:lle”, Sipola kertoo.

Liiketapaohje yhdessä Saton arvojen ja johtamiskulttuurin kanssa muodostavat kehyksen yhtiön toimintatavalle. Ohjeesta löytyvät linjaukset liittyvät muun muassa raportointiin, kilpailuun, sidosryhmätoimintaan, ympäristöön, yksityisyyteen ja Saton Asiakas ensin -periaatteen noudattamiseen.

Raportoi väärinkäytöksistä -kanava

Sato on avannut Raportoi väärinkäytöksistä -kanavan (whistleblowing).

”Arvostamme avoimuutta ja rehellisyyttä”, Sipola sanoo.

”Haluamme tietää, jos toiminnassamme on alueita, jotka eivät ole linjassa liiketapaohjeemme kanssa. Sitä varten olemme avanneet Raportoi väärinkäytöksistä -kanavan.”

Sato.fi:hin avattu kanava antaa sidosryhmille ja henkilöstölle mahdollisuuden ilmoittaa nimettömästi sellaisista asioista, jotka eivät ilmoittajan mielestä noudata Saton arvoja, liiketapaohjetta tai käytäntöjä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Sato uudisti liiketapaohjeensa – epäillyistä väärinkäytöksistä voi ilmoittaa nimettömästi”

  1. Vai tämmöistä on keskeinen puuha ’Balderin salissa’. Ainakin porukkaa rekrytoidaan lisää eli overhead ei pelota. Ilmiantopuhelin on hurskastelua, detsku.

  2. Nytkö Jatkeen ja SATO:n lämpimät välit tulee kaiken Kansan tietoisuuteen =)

  3. VVO voisi ottaa oppia tästä…. jos sillä nyt mitään arvoja ja liiketapaohjeita muita on olemassa kun :rahaa rahaa rahaa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat