Kokeile kuukausi maksutta

Consti osti Oulun Talosaneerauksen

Consti Yhtiöt Oyj on ostanut linjasaneerauksiin keskittyneen Oulun Talosaneeraus Oy:n.

Consti Yhtiöt Oyj on ostanut linjasaneerauksiin keskittyneen Oulun Talosaneeraus Oy:n.

Vuodesta 2006 toiminut Oulun Talosaneeraus on Oulun seudulla toimiva yritys. Sen liikevaihto vuonna 2016 oli noin 8 miljoonaa euroa. Yrityksessä työskentelee lähes 30 alan ammattilaista.

”Consti haluaa vahvistaa asemaansa Oulun seudulla. Tämän kaupan myötä olemme entistä varteenotettavampi korjauspalvelujen tarjoaja alueella”, Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Marko Holopainen kertoo.

”Kartoitamme jatkuvasti potentiaalisia yrityksiä, joiden avulla toteutamme strategiamme mukaista kasvua. Nyt tehty kauppa on järjestyksessään kahdeskymmenes Constin perustamisen eli vuoden 2008 jälkeen.”

Koko Oulun Talosaneerauksen henkilöstö siirtyy kaupan myötä Constin palvelukseen. Myös nykyiset asiakkaat siirtyvät Constin asiakkaiksi, ja kaikki olemassa olevat sopimukset jatkuvat ennallaan.

Oulun Talosaneerausta ovat luotsanneet toimitusjohtaja Pasi Koskela ja liiketoimintajohtaja Heikki Laakkonen.

”Meillä on takana useita hyviä vuosia, ja myös viime vuonna liikevaihtomme kehittyi positiivisesti. Haluamme kuitenkin edelleen kasvaa ja kehittyä tekemisessämme, ja nyt siihen tuli hyvä ja luonteva mahdollisuus Constin kanssa”, Koskela sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Consti osti Oulun Talosaneerauksen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat