Kokeile kuukausi maksutta

Jyväskylä saneeraa perinteikkään Harjun stadionin

Jyväskylän kaupunki on käynnistynyt suunnittelutyön, jonka tavoitteena on mahdollistaa vuosina 1925–1926 rakennetun Harjun stadionin toimintojen kehittäminen ja monipuolistaminen.

Alustava havainnekuva Harjun stadionin uudesta katsomosta

Harjun stadionilla järjestetään yleisurheilun SM-kisat vuonna 2018. Stadionin yleisurheilun suorituspaikat remontoidaan tulevana kesänä vastaamaan kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n standardia. Urheilukentän peruskorjauksessa uusitaan juoksuratojen pinnoitteet sekä muut suorituspaikat pituushypystä moukarinheittoon. Samassa yhteydessä on tavoitteena toteuttaa stadionin pääsisäänkäynnin ja piha-alueen uudelleenjärjestely, jossa yleisöpihaa laajennetaan nykyisen katsomon edustalle stadionin länsipuolella. Uusi kevyen liikenteen väylä parantaa alueen liikenneturvallisuutta.

”Ihantolantien varressa ei ole jalankululle omaa poistumiskaistaa sisäänkäyntien yhteydessä, joten tällä muutoksella on erittäin suuri merkitys henkilöturvallisuudelle”, kunnossapitorakennuttaja Jouni Vilkman Jyväskylän kaupungilta kertoo.

Yleisöpihan ja poistumisteiden rakentamisen mahdollistamiseksi Ihantolantietä tulee siirtää Pitkäkadun puoleisella risteysalueella sijansa verran etelämmäksi.

Keskellä kaupunkia sijaitseva Harjun stadion tarjoaa yleisurheilun ohella puitteet myös muun muassa jalkapalloon. Jyväskyläläisen jalkapalloseuran JJK:n noustua jalkapallon Veikkausliigaan ovat katsojamäärät Harjulla lisääntyneet.

Suunnitelmissa ovatkin myös sekä uuden katsomon rakentaminen stadionin itäpuolelle että nykyisen katsomon laajentaminen ja kattaminen. Suunnittelun tavoitteena on nostaa Harjun stadionin istumapaikkamäärää nykyisestä ja turvata toimintaan tarvittavat tilat myös tulevaisuudessa. Takasuoran katsomoon on suunnitteilla 2000–2500 uutta istumapaikkaa, ja sen rakentaminen on suunniteltu vuosille 2019–2020.

Harjun stadionia on vuosien varrella rakennettu ja ehostettu useaan otteeseen vastaamaan kunkin ajan tarpeita. ”Stadion on valitettavasti kuitenkin jäänyt kehityksessä jälkeen eikä vastaa nykyaikaista urheilustadionia.”

Arvokas ympäristö edellyttää tarkkaa suunnittelua

Alueen toimintojen kehittäminen voidaan mahdollistaa asemakaavan muutoksella. Hankkeen kiireisen aikataulun vuoksi osa rakentamisesta on tarkoitus toteuttaa poikkeuslupakäsittelyllä.

”Jotta yleisöpihajärjestelyt vaadittavine rakenteineen saadaan toteutettua palvelemaan kesän 2017 suurajoja, täytyy rakentamaan päästä heti kesän alussa”, kaavasuunnittelija Henriikka Lonka toteaa.

Suunnittelukohteena Harju on toiminnallisesti ja maisemallisesti merkittävä. Alueella sijaitsevat stadionin lisäksi keskustan tärkeät virkistys- ja ulkoiluympäristöt. Harjun alue kuuluu Museoviraston inventoimiin RKY-alueisiin eli valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Kaavan tavoitteena onkin turvata muun muassa kulttuuriympäristön ominaispiirteiden säilyminen, Harjun alueen ominaispiirteet ja virkistyksen olosuhteet.

”Suunnittelussa on mukana useita asiantuntijatahoja kokonaisuuden laadun ja toimivuuden varmistamiseksi. Keski-Suomen Museo on ollut mukana alueen suunnittelussa ja toimii lausunnonantajana sekä alueen materiaaleja että poikkeus- ja kaavaluonnosta koskien”, Lonka sanoo.

”Tavoitteena on esimerkiksi pinnoittaa yleisöpihan yhteyteen rakennettava tukimuuri luonnonkivellä, jolloin se mukautuu jo olemassa olevan ympäristöön”, Vilkman kertoo konkreettisena esimerkkinä alueen ominaispiirteiden huomioimisesta suunnittelussa ja toteutuksessa.

Asemakaavamuutos on luonnoksena nähtävillä 10.–27. helmikuuta. Suunnitelmiin voi tutustua verkossa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Jyväskylä saneeraa perinteikkään Harjun stadionin”

  1. Uutta lajia pukkaa… moukarintyöntö :))

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat