Kokeile kuukausi maksutta

Rakentamisen liikevaihto kasvoi lähes 9 prosenttia viime vuonna

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi vuoden 2016 aikana 8,6 prosenttia edellisvuodesta. Kasvu oli voimakkainta sitten vuoden 2011, jolloin liikevaihto kasvoi 11,7 prosenttia. Rakentamisen kaikki alatoimialat kasvoivat viime vuonna. Nämä seikat käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Kuva: Anne Kurki

Rakentamisen alatoimialoista liikevaihto kasvoi viime vuonna eniten talonrakentamisessa, jossa kasvua kertyi 10,7 prosenttia. Erikoistuneessa rakennustoiminnassa liikevaihto kasvoi 7,8 prosenttia ja maa- ja vesirakentamisessa 4,9 prosenttia. Maa- ja vesirakentaminen oli rakentamisen alatoimialoista ainoa, jossa kasvu hidastui vuodesta 2015.

Rakennusyritysten myynnin määrä kasvoi 6,2 prosenttia vuonna 2016. Myynnin määrän kehitys oli vuonna 2016 lähes samanlaista kuin vuonna 2015, jolloin kasvua kertyi 6,3 prosenttia. Vuosien 2010–2016 aikana rakentamisen myynnin määrä on laskenut vain vuosina 2012 ja 2013. Rakennusyritysten myynnin määrä kasvoi vuonna 2016 kaikilla rakentamisen alatoimialoilla verrattuna vuoteen 2015. Talonrakentamisessa kasvua kertyi 7,9 prosenttia, maa- ja vesirakentamisessa 6,3 prosenttia sekä erikoistuneessa rakennustoiminnassa 5,1 prosenttia.

Myynnin määräindeksi lasketaan poistamalla liikevaihdon indeksisarjasta hintojen muutosten vaikutus.

Liikevaihto kasvoi loppuvuonna runsaat 7 prosenttia

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi vuoden 2016 loka-joulukuussa 7,4 prosenttia vuoden takaisesta. Vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin kasvua oli saman verran. Rakentamisen myynnin määrä kasvoi vuoden 2016 loka-joulukuussa 4,8 prosenttia.

Liikevaihto kasvoi edelleen jokaisella rakentamisen toimialalla. Kasvu oli voimakkainta talonrakentamisessa, jossa liikevaihtoa kertyi 10,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Erikoistuneen rakennustoiminnan liikevaihto kasvoi 6,9 prosenttia ja maa- ja vesirakentamisen liikevaihto 1,1 prosenttia.

Rakennusyritysten myynnin määrä kasvoi loka-joulukuussa talonrakentamisessa 7,5 prosenttia ja erikoistuneessa rakennustoiminnassa 4,2 prosenttia. Maa- ja vesirakentamisessa kasvu oli 0,5 prosenttia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen liikevaihto kasvoi lähes 9 prosenttia viime vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat