Kokeile kuukausi maksutta

Käsittämätön vauhti uusien asuntojen aloituksissa ja kaupassa – sijoittajat rallin taustalla

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella on aloitettu uusia myytäviä omistusasuntoja roimasti enemmän kuin kertaakaan viime vuosikymmeninä, eikä tahdissa näy hiljenemistä.

Asuntorakentamista Puijonlaaksossa Kuopiossa.

Huimasta aloitustahdista huolimatta myynnissä olevien asuntojen määrä on jopa hieman laskenut, sillä asuntokauppa on käynyt ennätystahtia, ilmenee Rakennuslehden markkinakatsauksesta.

Tiedot perustuvat STH-Group oy:n seurantaan, joka koskee kahdeksaa aluetta pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Talvikauden hiljenemisen sijasta ennätysaloitukset

Asuntoaloitukset olivat jo viime syksynä tämän vuosituhannen ennätystasolla. Siitä tahti on vain kiihtynyt, eikä talvikaudelle tyypillisestä kausihiljenemisestä ole ollut tietoakaan. Kuluneen puolen vuoden aloitukset kasvoivat syksystä 9 prosenttia painottuen kerrostaloaloituksiin (+23 %).

Selvityksen perusteella aloitukset eivät ole hiljentyneet tämän vuoden puolella.

Vuodessa talvijakson asuntoaloitukset kasvoivat 64 prosenttia. Tarkasteltujen alueiden perusteella voidaan arvioida, että koko pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa aloitettiin 12 800 gryndiasuntoa 12 kuukauden aikana.

Isoista aloitusluvuista huolimatta ennakkomarkkinoinnissa ilman aloituspäätöstä on tarkastelluilla alueilla 21 prosenttia enemmän asuntoja kuin vuosi sitten.

Koko pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa on arviolta noin 4 900 asuntoa ennakkomarkkinoinnissa. Nykytahdilla se vastaa noin 4,5 kuukauden aloituksia.

Sijoittajat kiihdyttivät kaupan uudelle tasolle

Kauppaluvut kertovat syyn asuntorakentamisen vilkkauteen. Kauppojen määrä ylittää peräti 62 prosentilla kymmenen vuoden keskiarvotason.

Edellinen puolen vuoden kauppojen ennätys on viime syksyltä, mutta nyt tuo taso ylittyy neljänneksellä (+26 %). Vuodessa kaupat lisääntyivät 48 prosenttia.

Uusien asuntojen kauppatilastossa ovat mukana vain kuluttajamyyntiin tulevat kohteet. Siten huimista luvuista puuttuvat sellaiset kaupat, joissa rakentajat myyvät sijoittajille kokonaisia kohteita. Tällaisia kauppoja on edelleen runsaasti.

Vaikka kokonaiset talokaupat puuttuvat luvuista, ovat sijoittajien tekemät kaupat kuitenkin syynä asuntokaupan kiihtymiseen. Sijoitusasuntoja ostavat niin kotitaloudet kuin yksityishenkilöiden omistamat yhtiöt ja yhteenliittymät.

Rahastotkin ostavat asuntonippuja kuluttajamyynnissä olevista kohteista. Esimerkiksi Ålandsbanken ostaa koko talon sijasta vain osan asuntoyhtiön asunnoista.

Kuluttajakauppakin näyttää aavistuksen kasvaneen, mutta ratkaisevaa on sijoittajakaupan lisääntyminen entisestään.

Valistunut arvio on, että uusien asuntojen kauppa ja gryndausaloitukset putoaisivat puoleen, jos sijoittajien tekemät kaupat loppuisivat kertaheitolla.

Asunnoista alitarjontaa

Selvityksessä arvioidaan markkinatilannetta myynnissä olevien asuntojen ja tehtyjen kauppojen välisellä suhdeluvulla. Tämä tarjonta-kysyntälukema kertoo, kuinka kauan myynnissä olevien asuntojen kauppaaminen kestää kuluneen kuuden kuukauden kaupantekovauhdilla.

Kiivaasta aloitustahdista huolimatta asuntojen myyntivarasto on pienentynyt. Myytävää riittää nyt 6,9 kuukaudeksi, kun lukema oli lokakuussa 8,8 kuukautta.

Kymmenen vuoden keskiarvo on 10,2 kuukauden myyntivarasto, joten asunnoista on nyt alitarjontaa.

Valmiiden myyntivarasto ei enää ongelma

Myynnissä olevien asuntojen määrä on viime syksyn tasolla (-69 asuntoa 6 kuukaudessa, +425 vuodessa). Rakenteilla olevien myymättömien asuntojen määrä on kasvanut vuodessa 20 prosenttia.

Myynnissä olevien asuntojen määrä ylittää 13 prosentilla kymmenen vuoden keskiarvon.

Myytävistä asunnoista on valmiita 14 prosenttia. Valmiiden varasto pieneni hieman viime syksystä.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa on arviolta noin 1 100 myymätöntä valmista uutta asuntoa.

Myymättömät valmiit asunnot eivät ole ongelma tällä hetkellä, eikä niiden merkittävää kasvua ole lähiaikoina nähtävissä. Yksittäisissä kohteissa myyntivaikeuksia voi kuitenkin esiintyä.

Seuranta-alueiden uusien asuntojen markkina on tällä hetkellä varsin samankaltainen. Asuntokauppa on ollut erityisen vilkasta Lahden ja Turun seuduilla. Oulussa aloitettiin puolessa vuodessa 960 asunnon rakentaminen.

Kokonaisuutena aloitukset jakaantuvat tasaisesti eri puolille Suomea.

Oulussa halvimmat rivitaloasunnot

Myynnissä olevat uudet asunnot ovat kallistuneet vuodessa 1,4 prosenttia. Viime syksystä hinnat putosivat 0,1 prosenttia.

Keskihinnaltaan halvimmat uudet kerrostaloneliöt ovat myynnissä Raumalla (2 895 euroa), kalleimmat Turussa (4 810 euroa).

Oulu on pitänyt pintansa keskihinnaltaan halvimpien rivitaloasuntojen kaupunkina (neliöhinta 2 312 euroa). Kerava–Tuusula-alueella ovat keskihinnaltaan kalleimmat rivitaloneliöt (3 446 euroa).

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Käsittämätön vauhti uusien asuntojen aloituksissa ja kaupassa – sijoittajat rallin taustalla”

  1. Ja käsittämättömän nopeasti tulee tuotanto myös supistumaan.

  2. Tämä on liikaa, tarttis pitää uudet kämpät siinä 20 000 vuodessa max. Lähemmäs 30 tuhatta alkaa pidemmän päälle haitata asuntosijoitusbisnestä.

Vastaa käyttäjälle Kotona Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat