Kokeile kuukausi maksutta

Lappeenranta myy tontin Evälahdelle, Lemminkäinen tarjosi saman summan

Etelä-Saimaa jutun mukaan Rakennusliike Evälahti on saamassa omistukseensa uuden tontin Lappeenrannan keskustassa.

Etelä-Saimaa jutun mukaan Rakennusliike Evälahti on saamassa omistukseensa uuden tontin Lappeenrannan keskustassa.

Kyseessä on Villimiehenkadun ja Lappeenkadun risteyksessä oleva tontti. Technopolikselta Isoon-Kristiinaan päin sijaitseva tontti on nyt pysäköintialueena.

Teknisen lautakunnan esityslistan mukaan kiinteistö- ja mittaustoimi esittää, että tontti myydään Rakennusliike Evälahdelle 1 350 000 eurolla.

Evälahti omistaa myös tämän Villimiehenkatu 10:n vieressä pitkään tyhjillään olleen tontin. Tonteille saa rakentaa viisikerroksiset asuin-liiketalot. Tonttien välissä on suikale katualuetta.

Tekninen lautakunta käsittelee tonttikauppaa ensi keskiviikkona. Kaupunki oli pyytänyt tarjouksia 1 956 neliön tontista, jolla on rakennusoikeutta 4 500 kerrosneliötä.

Puolueeton ulkopuolinen arvioitsija oli arvioinut tontin myyntihinnaksi 1,35 miljoonaa euroa.

Evälahden lisäksi hakemuksen oli jättänyt Lemminkäinen talo ja Assi Group. Evälahti ja Lemminkäinen tarjosivat kumpikin 1,35 miljoona euroa ja Assi Group 975 000 euroa.

Kaupungingeodeetti Riitta Puurtinen toteaa esityslistalla, että Evälahden ja Lemminkäisen tarjoukset ovat hinta-arvion mukaisia. Lemminkäisen tarjous edellyttää kuitenkin vielä yhtiön hallituksen hyväksynnän.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Lappeenranta myy tontin Evälahdelle, Lemminkäinen tarjosi saman summan”

  1. Evälahdella on hyvät ”puoltajat” Lappeenrannassa ja Imatralla. Täällä pks kyyti olisi kylmää…

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat