Kokeile kuukausi maksutta

SK: Länsimetro salaa myös salaamista suositelleet asiantuntijalausunnot

”Varsinaisesti yhtiö ei salaa, vaan emme vain julkista”, Länsimetron hallituksen puheenjohtaja ja Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo vastasi Suomen Kuvalehdelle.

”Varsinaisesti yhtiö ei salaa, vaan emme vain julkista”, Länsimetron hallituksen puheenjohtaja ja Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo vastasi Suomen Kuvalehdelle.

Länsimetro-yhtiö on tyrmännyt Suomen Kuvalehden pyynnön saada nähtäväkseen asiantuntijalausunnot, joiden perusteella yhtiö päätti salata metrohankkeen kustannus- ja viivästysraportin.

”Vastauksena pyyntöösi saada asiantuntijalausunnot, totean, että yhtiö päätti, ettei se julkista selvitysraporttia.  Yhtiö ei myöskään julkista niitä asiantuntija-arvioita joissa on käsitelty ja arvioitu tuota raporttia”, Isotalo vastasi sähköpostitse.

Länsimetro on hankkinut lausunnot kahdelta asianajotoimistolta: Uoti, Sotamaa & Co:lta ja Brander & Mannerilta.

Isotalon mukaan asiantuntijalausuntojen julkistamatta jättäminen perustuu yhtiön etuun – samoin kuin itse raportin salaaminen.

”Varsinaisesti yhtiö ei salaa, vaan emme vain julkista”, Isotalo selitti.

Julkisuuslaki ei koske veronmaksajien omistamia osakeyhtiöitä, joten niiden tekemistä salaamispäätöksistä ei voi valittaa. Asiakirjojen julkistaminen kokonaan tai osittain on siis yhtiön omasta tahdosta kiinni.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “SK: Länsimetro salaa myös salaamista suositelleet asiantuntijalausunnot”

  1. Kyllä nämä kuntahommat on ihan älyttömiä. Omistaja olemme me kuntalaiset ….niin että kuka se on joka tässä ’omistajan’ äänellä on alkanut pelata: Länsimetro oy:n hallitus ! Mutta kuka viheltää tämän juristeria-pelleilyn poikki….that’s the question !

    Meillähän on muuten nyt valtakunnassa puuhakas ja touhukas hallitus joka kovasti haluaa yhtiöittää ’kaiken mikä liikkuu’ veronmaksajien rahoilla.

    1. Hallituksen jäsenillä on henkilökohtainen korvausvastuu. Tuskin itsekään ottaisit riskiä maksumieheksi joutumisesta.

      Virhe tehtiin jo kauan sitten, kun Länsimetro päätettiin perustaa osakeyhtiönä.

    2. ” Omistaja olemme me kuntalaiset ….niin että kuka se on joka tässä ’omistajan’ äänellä on alkanut pelata: Länsimetro oy:n hallitus !”

      Osakeyhtiölain mukaan ylintä valtaa yhtiössä käyttää yhtiökokous, jossa päättää, mitä haluaa yhtiön hallituksen tekevän, ja ketkä valitsee hallitukseen niitä päätöksiään toteuttamaan. Jos yhtiökokouksessa ei tehdä päätöstä vaikkapa tietojen julkisuudesta, niin ei hallitus sellaista virallisesti tekemättä olevaa päätöstä toteutakaan, vaikka yhtiökokouksen ulkopuolella omistaja sanoisi jotain muuta tahdokseen. Ei hallitus ole omistaja, vaan yhtiökokous on se paikka, jossa omistaja päättää siitä, mitä yhtiössä tulee tehdä.

  2. ”Varsinaisesti yhtiö ei salaa, vaan emme vain julkista”, Länsimetron hallituksen puheenjohtaja ja Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo vastasi Suomen Kuvalehdelle.

    Ei varsinaisesti salaa, muttei julkista. Aika virkamiesmäistä jargonia, joka herättää paljon kysymyksiä ja aiheuttaa hämmennystä….

  3. Olisi ihan kiva saada tietää mihin MUN, pakolla maksamat, verorahat ovat menneet? Vastineeksi ei kelpaa että salattiin ne rahat? Miksi itse en voi salata rahojani tälläiseltä pelleilyltä?

  4. Olkiluoto 3:n meininkiä, Keski-Euroopassa tehdään maailman hankalimpia rautateitä alppien ali kiinteään hintaan, ja ne pysyvät raameissa.

Vastaa käyttäjälle Espoolainen maksaja Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat