Valencian kerrostalopalo levisi julkisivun kautta asuntoihin – Suomen korkeissa rakennuksissa riskimateriaali ei tiettävästi ole käytössä

Espanjan Valenciassa sattui viime viikolla tuhoisa tulipalo, jossa ainakin 10 ihmistä kuoli. Paloa on verrattu vuosien takaiseen Grenfell Towerin tulipaloon Lontoossa, mutta tapaukset ovat hieman erilaisia.

Teräsrakennetohtori Olli Kaitilan ura vei Otaniemestä Saksaan – Työkulttuurissa tuli vastaan yllättäviäkin piirteitä

Tekniikan tohtori Olli Kaitila teki tutkijanuran Suomessa ja lähti rakenteellisen paloturvallisuuden asiantuntijaksi Berliiniin Saksaan. Ennakkoluuloton urahyppy vei toisenlaiseen työkulttuuriin, jota koskevien ennakkokäsitysten takaa löytyi myös yllättäviä piirteitä.

 

Tutkimus: liikekeskusten poistumisturvallisuuden suunnittelussa käytetään liian korkeita henkilömääriä

Palavasta rakennuksesta on voitava poistua turvallisesti, ja siksi siinä on oltava riittävästi sopivasti sijoitettuja, tarpeeksi väljiä ja helppokulkuisia uloskäytäviä. Poistumisturvallisuuden suunnittelussa käytettävän henkilömäärän määrittelyssä on kuitenkin kalliiksi koituva kansallinen ongelma.