Euroconstruct: Rakentaminen kasvaa keskimäärin kolme prosenttia vuonna 2016

Euroconstruct-maiden joulukuussa julkistaman ennusteen mukaan rakentaminen kasvaa Euroconstruct-alueella noin kolme prosenttia vuosina 2016 ja 2017.  Rakentamisen kasvuennustetta kuluvalle vuodelle on tarkistettu viime kesäkuun ennusteesta ylöspäin. Keskimääräinen bruttokansantuotteen kasvu on näissä maissa  rakentamisen kasvua pienempi, noin kaksi prosenttia.