Miksi Rakennuslehti myytiin Sanomalle – kasvua ja kasvukipuja 2000-luvulla

Rakennusalan järjestöt olivat 1990-luvun traumojen vuoksi valmiita myymään Rakennuslehden ammattitaitoiselle kustantajalle vuonna 2001. Aluksi kaikki pääsivät nauttimaan vahvan kasvun tuomista hedelmistä, mutta vuosikymmenen vaihduttua tuli vauhtisokeudessa iso virheinvestointi, joka oli viedä kaiken.

Miksi koulut homehtuvat Suomessa? – asiantuntijat vastaavat

Sadat koulut ovat homeessa. Miksi koulut homehtuvat muita rakennuksia pahemmin, miksi ongelma koskettaa erityisesti Suomea ja miksi sisäilmaongelmia on myös uusissa tai juuri korjatuissa kouluissa? Kokosimme rakennusfysiikan ja homeasioiden asiantuntijoiden Anne Hyvärisen, Juhani Pirisen, Juha Vinhan, Hannu Viitasen ja Kauko Tullan vastaukset asiaan.

Palkittu Tapani Mäkikyrö: Näin kosteus- ja homeongelmat laitetaan kuriin

Kohdistamalla toimet kymmeneen vaikuttavimpaan kosteusriskiin, voidaan vaikuttaa valtaosaan ongelmista, sanoo Oulun rakennusvalvonnan entinen johtaja Tapani Mäkikyrö. Hän kehottaa rakennusvalvontoja ja tilaajia ottamaan asiassa aktiivisen roolin. Vilamon rahasto palkitsi hänet torstaina.