Kokeile kuukausi maksutta

Hankinnan kehitysinsinööri, suunnittelupäällikkö, projekti-insinööri

SRV
Päivämäärät Julkaistu 22.5.2015 Hae viimeistään 7.6.2015

SRV on innovatiivinen rakennusalan edelläkävijä. SRV:n erikoisalana ovat toimitilojen ja asuntojen rakentaminen, kiinteistöjen kehittäminen sekä infrarakentaminen. Toimialueemme on Suomi, Viro ja Venäjä. Työnantajana pyrimme siihen, että jokainen 950 työntekijästämme kokee rakentavansa sekä merkittäviä ja edistyksellisiä kohteitamme että omaa uraansakin. Yhteisen työmme tuloksena SRV:n liikevaihto oli viime vuonna 684 miljoonaa euroa.

Toimintamme kasvaessa haemme lisää osaajia joukkoomme

Hankinnan kehitysinsinööri

Kehitysinsinöörinä vastaat hankintajärjestelmän kehittämisestä sekä siihen liittyvästä koulutuksesta ja käyttötuesta. Lisäksi tehtäviisi kuuluu kansainvälisen hankinnan kehittäminen sekä muut hankintatoimen kehitystehtävät.

Suunnittelupäällikkö

Vastaat suunnittelun ohjauksesta ja koordinoinnista sekä tekniseltä että taloudelliselta kannalta. Kehität suunnitteluratkaisuja yhteistyössä suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa.

Projekti-insinööri Kalasataman REDI-hankkeeseen

Osallistut vuokralaisneuvotteluihin teknisenä asiantuntijana ja toimit teknisenä tukena kaupalliselle käyttäjähankinnalle. Ohjaat ja koordinoit liiketilojen toteutussuunnittelua ja kehität suunnitteluratkaisuja yhteistyössä käyttäjien, suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kanssa.

Tutustu työtehtäviin tarkemmin kotisivullamme srv.fi/rekrytointi. Odotamme hakemustasi ja ansioluetteloasi palkkatoivomuksineen 7.6.2015 mennessä osoitteeseen rekry@srv.fi. Mainitse sähköpostin otsikossa hakemasi tehtävä.

 

SRV | Puh. 020 145 5200 | Derby Business Park, Tarvonsalmenkatu 15, 02600 Espoo | www.srv.fi

 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat