Kokeile kuukausi maksutta

Hankintapäällikkö, laskentapäällikkö, kustannuslaskija

Päivämäärät Julkaistu 26.9.2014 Hae viimeistään 10.10.2014

Rakennusliike Lapti Oy rakentaa kerros- ja rivitaloja sekä päivä- ja hoivakoteja. Toiminta-alueenamme on koko Suomi. Liikevaihtomme oli vuonna 2013 63,5 milj. euroa. Lapti kuuluu Harjavalta-konserniin, joka työllistää yli 2000 henkilöä ja konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli n. 240 miljoonaa euroa.

lapti.fi

 

Toimintamme kasvaessa haemme

Hankintapäällikköä

Sinulla on vankka kokemus alasta ja tunnet rakennusalan hankintaprosessit. Hallitset kokonaisuuksia ja olet valmis kehittämään hankintatoimea. Tehtävissä vastaat  Etelä-Suomen hankintatoimesta. Toimit esimiesasemassa ja omaat hyvät neuvottelutaidot. Työpisteesi sijaitsee Helsingissä.

Lisätietoja: hankintajohtaja Arttu Korhoselta puh. 050 344 3204

Laskentapäällikköä

Sinulla on vankka kokemus rakennusalasta ja sen kustannuslaskennasta. Vastaat Etelä-Suomen laskentatoimesta ja sen kehittämisestä. Tulet toimimaan  esimiesasemassa. Työpisteesi sijaitsee Helsingissä.

Lisätietoja: tuotantojohtaja Juhani Marttilalta puh. 0400 581 309

Kustannuslaskijaa

Sinulla on kokemusta kvr -ja urakkakohteiden määrälaskennasta ja hinnoittelusta. Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä kasvaa tehtävien mukana. Työpisteesi sijaitsee Oulussa.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Mikko Räsäseltä puh. 0400 272 873

Lähetä hakemuksesi palkkatoivomuksineen 10.10.2014 mennessä osoitteeseen juhani.marttila@lapti.fi

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat