Kokeile kuukausi maksutta

KEHITYSINSINÖÖRI

Stalatube
Päivämäärät Julkaistu 23.1.2017 Hae viimeistään 5.2.2017

Stalatube on maailmanlaajuisesti tunnettu laadukkaiden ruostumattomien teräsrakenneputkien, profiilien ja komponenttien  valmistaja.  Yrityksemme on toiminut 40 vuoden ajan, ja myyntimme ulottuu kaikkiin maanosiin ja 50 maahan. Pääkonttorimme sijaitsee Lahdessa ja myyntikonttorimme Yhdysvalloissa, Hollannissa ja Intiassa.

Etsimme uuteen tehtävään

KEHITYSINSINÖÖRIÄ

vahvistamaan tuotekehitystoimintaamme ja teknistä asiakaspalveluamme.

Tuet osaltasi Stalatuben näkyvyyttä ja vahvaa markkina-asemaa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Työhösi kuuluu asiakastarpeiden selvittäminen ja tuotteidemme uusien käyttökohteiden kartoitus tapaamalla potentiaalista asiakaskuntaa. Kerätyn tiedon pohjalta innovoit tuote- ja palveluideoita ja jatkojalostat niistä kehitysprojekteja. Johdat osaamisellasi kehityshankkeita ja vastaat vaativista asiakaskyselyistä ja teknisistä katselmuksista.

Toimit myynnin tukena ja vastaat tuotekehitysprosessimme kehittämisestä prosessin omistajana. Panostat aidosti kehitystyöhömme, sillä toimintamallimme on hyvin asiakaslähtöinen ja ratkaisuhakuinen. Työ edellyttää sinulta vastuullisuutta, palveluhenkisyyttä ja syvällistä asiakkaan kuuntelua. Raportoit työssäsi liiketoiminnan kehitysjohtajalle.

Toivomme sinulta

  • 3 – 5 vuoden työkokemusta soveltuvista kehitystehtävistä
  • DI-koulutusta (rakennus- tai konstruktiotekniikka)
  • rakennustekniikan tuntemusta
  • projektiosaamista ja suunnitteluohjelmistojen hallintaa
  • kykyä ja halua ratkaista vaativia teknisiä asiakastarpeita ja sitoutumista pitkäjänteiseen kehitystyöhön
  • hyvää vuorovaikutustaitoa ja neuvottelukykyä
  • sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
  • matkustusvalmiutta

Stalatube tarjoaa mielenkiintoisen työn luotettavassa, kansainvälisessä ja toimintaansa aktiivisesti kehittävässä perheyhtiössä.

Lisätietoja tehtävästä antavat S&S Consultingissa Sanna Leppäluoto, puh. 050 344 6864 ja Elina Hyle, puh. 040 555 2104.

Hae tehtävää www.ssconsulting.fi/tyonhakijalle -sivuston kautta viimeistään 5.2.2017. Täydennä hakulomakkeen tiedot huolellisesti, erityisesti henkilötiedot ja työkokemus. Liitä lomakkeeseen myös hakemuksesi ja CV:si.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat