Kokeile kuukausi maksutta

Projektipäällikkö

Päivämäärät Julkaistu 31.5.2016 Hae viimeistään 15.6.2016

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa etsii lisähenkilöstöä määrätietoiseen kasvuun!

Pohjola Rakennus-konserni on vuonna 1989 perustettu perheyhtiö. Rakennamme monipuolisesti asuinrakennuksia, liike-, tuotanto- ja toimitiloja sekä oman Eloisa-konseptimme mukaisia senioritaloja. Meidän joukossamme viihtyy noin sata ammattitaitoista ja sitoutunutta työntekijää, jotka ovat valmiita kehittämään sekä yhteistä toimintaamme että omaa osaamistaan.

Olemme rakentaneet jo noin 10 000 asuntoa ympäri Suomen, uusia koteja valmistuu koko ajan ja uusia hankkeita on valmistelussa jatkuvasti. Tule siis rakentamaan Suomea kanssamme ja hae meille töihin!

Pohjola Rakennus Oy Uusimaan toimipiste sijaitsee Helsingin Pasilassa ja projektit sijaitsevat ympäri Uusimaata.

 

Haemme voimakkaasti kasvavaan Helsingin toimipisteeseemme

PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ

Pääasiallinen toimenkuva on asuntorakentamishankkeiden rakennuttamisen projektipäällikkönä toimiminen.

Toimit itsenäisesti rakennuttajan edustajana hankkeen suunnitteluvaiheen alkamisesta rakentamisen loppuun, tehtävien painottuessa suunnittelunohjaukseen. Raportoit suoraan projektikehitysjohtajalle. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu hallinnollisia tehtäviä.

Edellytämme sinulta kokemusta asuntorakentamisesta ja soveltuvaa koulutusta (DI, RI tai muu soveltuva koulutus) sekä kehityshenkisyyttä.

Tarjoamme haasteellisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä, kilpailukykyisen palkan, hyvät henkilöstöedut, mukavat työkaverit sekä näköalapaikan voimakkaasti kasvavassa rakennusalan yrityksessä.

 

Lisätietoja tehtävistä antaa Pohjola Rakennus Oy Uusimaan projektikehitysjohtaja Tommi Metsälä (045 1313 526).

Hakemukset viimeistään 15.6.2016 mennessä osoitteeseen: tommi.metsala@pohjolarakennus.fi.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat