Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuttaja

Päivämäärät Julkaistu 2.2.2016 Hae viimeistään 19.2.2016

Kangasalan kunnassa jatketaan hakua 19.2.2016 klo 15.00 asti
RAKENNUTTAJAN TYÖSUHDE

Rakennuttaja sijoittuu teknisen keskuksen rakentamisen palvelualueelle.

Rakennuttajan tehtäviin kuuluu Kangasalan kunnan talonrakentamisen investointikohteiden toteuttaminen suunnitellusti määrärahojen puitteissa ja elinkaareltaan
tarkoituksenmukaisesti. Rakennuttaja vastaa talonrakennushankkeiden kaikista vaiheista (hankesuunnittelu, rakennussuunnittelun ohjaus, kilpailutus, rakennusvaihe).
Rakennuttaja toimii yhteistyössä hankkeen eri osapuolten kanssa. Tehtävään liittyy esimiestehtäviä. Rakennuttajan vastuulla on talon rakentaminen yksikön johtaminen.
Rakennuttajan pääsyvaatimus tehtävään on soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto, hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen
taito ja hyvä käytännön kokemus talonrakentamisesta urakoitsijana tai rakennuttajana.

Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja, halua kehittää sekä omaa että tiimin osaamista, kykyä toimia tehokkaasti sekä itsenäisesti että ryhmässä.
Lisäksi julkisten hankintojen tuntemus katsotaan eduksi.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Valitun on ennen työsuhteen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä
lääkärintodistus terveydentilastaan. Työsuhteessa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.

Hakemus pyydetään täyttämään Kangasalan kunnan rekrytointiohjelmassa www.kangasala.fi/avoimet-tyopaikat. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään
mahdollisen haastattelun yhteydessä. Aiemmin tehtävään tulleet hakemukset otetaan huomioon työsuhdetta täytettäessä.

Lisätietoja antaa rakennuspäällikkö Merja Saarilahti, puh. 050 050 550 9062 tai etunimi.sukunimi(at)kangasala.fi.
Kangasalla 2.2.2016
KANGASALAN KUNTA
Tekninen keskus / Rakentaminen

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat