Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuttajakonsultti

Vahanen International Oy
Päivämäärät Julkaistu 11.11.2014 Hae viimeistään 30.11.2014

Rakennuttajakonsultti Espooseen

Haemme rakennuttajakonsulttia Espoon toimipisteeseen kiinteistöpidon asiantuntijatiimiimme.

Rakennuttajakonsultti hoitaa korjaus- ja uudisrakennushankkeiden rakennuttamis- ja valvontatehtäviä monipuolisissa asiakasprojekteissamme. Tehtäviin kuuluvat myös projektien toiminnallinen, laadullinen ja taloudellinen koordinointi.

Odotamme hakijoilta soveltuvaa rakennusalan koulutusta, useamman vuoden kokemusta rakennuttamistehtävistä, kiinnostusta toimia asiakasrajapinnassa, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä innostunutta asennetta ja aloitteellisuutta. Arvostamme lisäksi FISE:n myöntämiä rakennuttajapätevyyksiä (RAP, RAPS).

Pääosassa ihminen

Tämä merkitsee mm. sitä, että henkilöstön työhyvinvoinnista ja osaamisen kehittämisestä pidetään erityistä huolta. Vahanen-yhtiöissä jokaisen työntekijän ura suunnitellaan yksilöllisesti ja sen kehittymistä tuetaan yhteisesti sovitun suunnitelman mukaisesti. Vahanen Akatemian vuosittainen koulutustarjonta on vertaansa vailla, Vahanen-yhtiöt on saanut koulutusmyönteisimmän työyhteisön tunnustuspalkinnon.

Vahanen tunnetaan myös innostavasta työilmapiiristään. Tarjoamme myös erilaisia joustavia työaikaratkaisuja tukemaan työ- ja vapaa-ajan tasapainottamista, jotta perheelle ja harrastuksille jää riittävästi aikaa.

Tervetuloa työskentelemään Vahaselle ammattitaitoisten ja mukavien kollegoiden kanssa!

Hakemukset ja lisätiedot

Jätä hakemuksesi ja palkkatoiveesi alla urasivuiltamme www.vahanen.com/rekrytointi sunnuntaina 30.11.2014. Katso kohta avoimet työpaikat ja avaa työpaikkailmoitus. Ilmoituksen lopussa on linkki hakulomakkeelle.

Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönpäällikkö Eerika Hyry, puh. 040 826 6787.

Vahanen pähkinänkuoressa

Vahanen on yksi suurimmista rakennus- ja kiinteistöalan suomalaisista asiantuntijaorganisaatioista. Vahanen tarjoaa uudisrakentamisen, korjausrakentamisen ja kiinteistöjohtamisen kokonaispalveluja, rakennusfysikaalisia asiantuntijapalveluja sekä ympäristöpalveluja.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat