Kokeile kuukausi maksutta

Talonrakennustyön rakennusvalvojan toimi, rakennuttajan virka

Päivämäärät Julkaistu 23.1.2015 Hae viimeistään 9.2.2015

Joensuun Tilakeskus hankkii kaupungin hallintokunnille toimitilat ja niiden käyttäjien tarvitsemat kiinteistöpalvelut

Joensuun Tilakeskuksella on nyt haettavina

1. TALONRAKENNUSTYÖN RAKENNUSVALVOJAN TOIMI

Rakennusvalvojan tehtäviin kuuluvat uudis- ja peruskorjauskohteiden rakennustyön toteutuksen ja rakennuttajan etujen valvonta. Lisäksi tehtäviin kuuluu vastata tilakeskuksen oman ja ostopalveluina hankittavan valvonnan kehittämisestä. Rakennusvalvojan toimen kelpoisuusehtona on vähintään teknisen koulun rakennusmestarin tutkinto. Talonrakennustyön paikallis- tai rakennusvalvojan pätevyys katsotaan eduksi.

Toimen hoitaminen edellyttää kokemusta rakennusalan valvonta ja/tai työmaatehtävistä. Arvostamme hyvää alan sopimusehtojen, säännösten ja ohjeiden tuntemusta. Toimen hoito edellyttää hyvää Suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Tehtävien hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.

 

2. RAKENNUTTAJAN VIRKA

Rakennuttajan tehtäviin kuuluvat talonrakennushankkeiden rakennuttamistehtävät. Lisäksi tehtäviin kuuluu vastata tilakeskuksen rakennuttamisen kehittämisestä. Rakennuttajan viran kelpoisuusehtona on vähintään teknisen opiston tai ammattikorkeakoulun rakennustekniikan insinöörin tutkinto. Rakennuttajapätevyys (RAP) katsotaan eduksi.

Arvostamme hyvää kokemusta talonrakennushankkeiden johtamisesta ja rakennushankkeiden eri hankemuodoista. Arvostamme hankintalain tuntemusta ja kokemusta julkisista hankinnoista. Viran hoito edellyttää hyvää Suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Tehtävien hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä.

Hakuaika kohtien 1.-2. tehtäviin päättyy 9.2.2015 klo 15.00.

Tehtäviä haetaan sähköisesti Joensuun kaupungin internet-sivuilla osoitteessa www.joensuu.fi/rekrytointi, josta löytyvät myös täydelliset hakuilmoitukset ja hakulomakkeet.

Lisätietoja tehtävistä antavat talonrakennuspäällikkö Kari Räsänen puh. 050 547 7324, kari.rasanen@jns.fi ja tilakeskuksen johtaja Timo Korhonen puh. 0500 678 229, timo.korhonen@jns.fi.

 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat