Kokeile kuukausi maksutta

Tekninen johtaja

Inkoon kunta
Päivämäärät Julkaistu 26.5.2016 Hae viimeistään 8.6.2016

Haluatko työskennellä kasvavassa, dynaamisessa ja hyvinvoivassa 6000 asukkaan kunnassa vain puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta? Tule osaksi osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaamme joka tekee töitä, jotta iskulauseemme ”Iloinen Inkoo” toteutuisi joka päivä.

Inkoon kunta palkkaa teknistä johtajaa vakinaiseen virkaan.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän johon sisältyy:

  • kuntamme teknisen osaston johtaminen ja kehittäminen kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti
  • esittelijänä sekä valmistelijana toimiminen yhdyskuntateknisissä asioissa
  • korjaus- ja investointirakentamisen projektijohdosta vastaaminen
  • osastolle asetettujen taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta vastaaminen
  • kunnan johtoryhmän jäsenenä toimiminen.

Teknisen johtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on joko teknillisen alan korkeakoulututkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto, käytännön kokemusta maa- ja talonrakentamiseen tai vesihuoltotekniikkaan liittyvissä tehtävissä sekä molempien kotimaisten kielten hyvä suullinen ja kirjallinen osaaminen.

Arvostamme lisäksi hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kehittämismyönteisiä toimintatapoja sekä kokemusta vastuullisista rakennusalan tehtävistä. Johtamiskokemus ja kunnallishallinnon tuntemus luetaan eduksi.

Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Virkaan sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja virasta antaa kunnanjohtaja Jarl Boström, +358 9 29515 301, etunimi.sukunimi@inga.fi

Hakemukset pyydämme toimittamaan sähköisesti Kuntarekryn (https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikka/109734 ) kautta 8.6.2016 mennessä. Liitä hakemukseesi hakemuskirje ja CV.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat