Kokeile kuukausi maksutta

Toimitusjohtaja

Kruunuasunnot Oy
Päivämäärät Julkaistu 27.3.2015 Hae viimeistään 7.4.2015

Kruunuasunnot Oy on suomalainen asuntojen omistamiseen, vuokraukseen ja ylläpitoon keskittyvä yhtiö, joka perustettiin vuonna 1999 omistamaan ja hallinnoimaan pääosin Suomen puolustusvoimien omistuksesta siirtyneitä vuokra-asuntoja. Yritys on Suomen valtion omistaman Governia Oy:n tytäryhtiö. Nykyisin yhtiö omistaa noin 2700 vuokra-asuntoa 27 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Asunnoista noin 60 prosenttia on vuokrattu puolustusvoimille. Kruunuasuntojen keskeinen tehtävä on tarjota puolustusvoimien tarpeita vastaavia asuntoja ja tuottaa heidän tarvitsemiaan asumisen palveluja puolustusvoimille keskeisillä paikkakunnilla Suomessa.

 

Nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä loppuvuodesta 2015 eläkkeelle haemme yhtiölle

TOIMITUSJOHTAJAA

vastaamaan ammattitaitoisesti ja ennakkoluulottomasti yrityksen operatiivisesta johtamisesta ja strategisesta kehittämisestä.

Toimitusjohtajana vastaat Kruunuasunnot Oy:n liiketoiminnan kehittämisestä ja tuloksellisuudesta, niin pääasiakkaan kuin omistajankin tavoitteiden mukaisesti. Kiinteä yhteistyö ensisijaisesti puolustusvoimien, samoin kuin muiden  yhteistyökumppaneiden, sidosryhmien ja rahoittajien kanssa on merkittävä osa tehtäväkenttääsi. Muuttuvassa toimintaympäristössä oleellinen osa tehtävääsi on johtaa ja kehittää kokeneen asiantuntijaorganisaation toimintaa.

Toivomme sinulta soveltuvan koulutuksen lisäksi kokemusta tulosvastuullisesta liiketoiminnan ja asiantuntijaorganisaation johtamisesta. Laaja-alaisen kiinteistöalan ymmärryksen ohella arvostamme kokemusta palveluliiketoiminnassa toimimisesta. Olet päämäärätietoinen ja innovatiivinen liiketoiminnan kehittäjä sekä organisaatiotasi vahvasti tuloksiin sitouttava ja innostava esimies. Olet sosiaalisesti lahjakas, motivoit ja vakuutat niin organisaatiossa, asiakaskunnassa kuin sidosryhmäkentässäkin.

Tarjoamme sinulle näköalapaikan merkittävässä suomalaisessa kiinteistöalan yrityksessä sekä keskeisen roolin yhtiön toiminnan kehittämisessä ja tulevaisuuden strategian laatimisessa alati muuttuvassa toimintaympäristössä.

Luottamukselliset yhteydenotot: Mercuri Urval, Aki Hyryläinen, puh. +358 40 020 0878 ja Heli Laukka, puh. +358 40 505 2229. Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen toivomme 7.4.2015 mennessä osoitteesta www.mercuriurval.fi, viitenumerolla FI-07331.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat