Kokeile kuukausi maksutta

Työmaapäälliköitä, työmaainsinöörejä, työnjohtajia

Päivämäärät Julkaistu 30.9.2016 Hae viimeistään 14.10.2016

Pohjola Rakennus Oy on vuonna 1989 perustettu dynaaminen ja kasvava perheyhtiö.

Pohjarakennus Oy Infra on perustettu 2015 alussa, ja toimimme infrarakentamisen toimialalla ympäri Suomen. Pohjola Rakennus Oy Infra tarjoaa kustannustehokasta ja ketterää infrarakentamista niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Toteutamme maanrakennustyöt, louhinnat, kunnallistekniikan työt, perustustyöt ja projektikohtaisesti myös muut infrarakentamisen kokonaisuudet. Pohjola Rakennus Oy Infra on muun Pohjola-konsernin tavoin profiloitunut projektiosaajaksi ja asiakaslähtöiseksi kumppaniksi, jonka projektinjohtomalli varmistaa kustannustehokkaan ja sujuvan työnkulun.

Haemme jatkuvasti kasvavaan joukkoomme

TYÖMAAPÄÄLLIKÖITÄ, TYÖMAAINSINÖÖREJÄ JA TYÖNJOHTAJIA

Työmaapäällikön toimenkuva on työmaiden tuotannon johtaminen kokonaisvaltaisesti. Edellytämme sinulta kokemusta työmaapäällikkönä/vastaavana työnjohtajana toimimisesta sekä soveltuvaa koulutus­ta (DI, RI, RKM tai muu soveltuva koulutus). Teknisen osaamisen lisäksi arvostamme erityisesti yrittäjämäistä otetta työskentelyyn sekä halua kehittyä edelleen.

Työmaainsinöörin toimenkuvaan kuuluu muun muassa työmaan ajallinen sekä taloudellinen suunnittelu ja seuranta. Lisäksi työmaainsinööri tekee hankkeesta riippuen yhteistyössä työmaapäällikön kanssa hankinta-, laatu- ja turvallisuusasioiden suunnittelua ja valvontaa. Voit olla jo kokeneempi tai vasta urasi alkuvaiheessa oleva rakentaja.

Työnjohtajan toimenkuvaan kuuluu päivittäinen työnjohto työmaapäällikön ohjeistuksessa. Haemme työnjohtajaksi kehityskykyisiä henkilöitä, joista on tarkoitus kasvattaa työmaapäälliköitä mahdollisesti nopeallakin aikataululla.

Tarjoamme haasteellisia ja monipuolisia työtehtäviä pääasiassa pääkaupunkiseudulla, kilpailukykyisen palkan, kannustavan tulospalkkiojärjestelmän, hyvät henkilöstöedut, mukavat työkaverit, sitoutuneen organisaation sekä mahdollisuuden päästä jo alkuvaiheessa mukaan kasvavaan yritykseen.

Lisätietoja tehtävistä antaa
Pohjola Rakennus Oy Infran tuotantojohtaja Mikko Iso-Markku (040 5505577)
Pohjola Rakennus Oy Infran toimitusjohtaja Kalle Tamminen (040 7146509)

Hakemukset palkkatoiveineen 14.10.2016 mennessä osoitteeseen mikko.iso-markku@pohjolarakennus.fi

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat