Kokeile kuukausi maksutta

Työnjohtajia ja Työmaainsinöörejä E18 Hamina-Vaalimaa -hankkeeseen

YIT
Päivämäärät Julkaistu 25.6.2015 Hae viimeistään 19.7.2015

YIT verkkokuvaE18 Hamina-Vaalimaan elinkaarihanke on viimeisin osa EU:n tavoitteiden mukaista moottoritietä Turusta itärajalle saakka. Olemme rakentaneet R18-tietä jo kolmessa eri hankekokonaisuudessa: Kehä III välillä Lahdenväylä-Porvoonväylä, Haminan ohikulkutie ja Vuoden Työmaanakin palkittu Kotka-Koskenkylä.

Seuraavien kolmen vuoden aikana rakennamme Hamina-Vaalimaa -välille mm. 32 km uutta moottoritietä, 45 siltaa, 230 m pituisen kalliotunnelin, lukuisia eritasoliittymiä sekä 63 km muita tiejärjestelyjä. Tule mukaan joukkoomme viimeistelemään Vt7 kansainväliseksi E18-tasoiseksi tieksi!

Haemme E18 Hamina-Vaalimaa -hankkeeseen

Työnjohtajia

Tehtäväsi on johtaa ja valvoa työmaan toteuttamista oman vastuualueesi osalta. Suunnittelet työvaiheaikataulut yleisaikataulun mukaisesti ja laadit niiden pohjalta työvaihekohtaiset tehtävä- ja resurssisuunnitelmat sekä ohjaat ja valvot niiden toteutumista. Vastaat työkohteesi turvallisuussuunnitelmista ja varmistat, että turvallisuusmääräyksiä noudatetaan.

Sinulla on vähintään rakennusmestarin koulutus ja kokemusta työnjohtotehtävistä maa-, väylä- tai siltarakentamisessa. Toimit esimerkillisesti, tasapuolisesti ja vastuullisesti. Olet yhteistyökykyinen ja sinulla on hyvät johtamistaidot. Tehtävässä tarvitset suunnitelmallista työtapaa ja hyvää paineensietokykyä. Kaikki kielitaito katsotaan eduksesi.

Työmaainsinöörejä

Monipuolisessa tehtävässä vastaat työkohteen taloudellisesta seurannasta, toteutumisesta ja raportoinnista. Laadit työkohteen yleisaikataulun, avustat työnjohtajia aikataulujen teossa ja sovitat yhteen eri työvaiheaikataulut. Olet mukana laatimassa työkohteen laatusuunnitelmaa sekä vastaat laatu- ja tarkastusasiakirjojen dokumentoinnista ja arkistoinnista yhdessä työmaan laatuinsinöörien kanssa. Tehtävääsi kuuluu myös työkohteen määrien laskenta hankinnan tueksi.

Olet koulutukseltasi rakennusalan insinööri tai DI ja sinulla on kokemusta infrarakentamisesta. Sinulla on vähintään kolmen vuoden ajalta työkokemusta vastaavista tehtävistä tai työnjohtokokemusta. Toimit suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, olet tarkka, yhteistyökykyinen ja palvelualtis. Sinulla on hyvät IT- ja tekstintuottotaidot, englannin kielen taito katsotaan eduksesi.

Lisätietoja tehtävistä antavat resurssikoordinaattori Tero Viheriäranta, puh. 050 537 8954, joka on parhaiten tavoitettavissa ma 29.6. klo 8-12, ma 13.7. klo 12-16 ja to 16.7. klo 8-12 sekä tuotantopäällikkö Jarmo Lahtinen, puh. 040 519 0056, joka on tavoitettavissa arkisin klo 8-15.

Jätä hakemuksesi 19.7.2015 mennessä osoitteessa www.yit.fi/tyopaikat

 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat