Kokeile kuukausi maksutta

Vastaava työnjohtaja, työnjohtaja

Päivämäärät Julkaistu 22.5.2015 Hae viimeistään 4.6.2015

Rakentaja, tule uudistajien joukkoon!

Haemme kokeneita vastaavia työnjohtajia ja työnjohtajia pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen yksikköön NCC:llä pääset mukaan mielenkiintoisiin hankkeisiin uudistushenkisessä organisaatiossa. Tuemme ammatillista kehittymistäsi. Panostamme vahvasti työturvallisuuteen ja työmaillamme on hyvä työilmapiiri.

Vastaava työnjohtaja

Johdat työmaatasi työturvallisuudelle, taloudelle, laadulle ja aikatauluille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tunnet pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen kentän. Vastaat oman työmaasi toimihenkilöiden vastuullisista esimiestehtävistä ja henkilöstösi kehittämisestä NCC:n arvoja noudattaen.

Työnjohtaja

Johdat vastuualuettasi työturvallisuudelle, taloudelle, laadulle ja aikatauluille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Toimit työntekijöiden esimiehenä ja johdat vastuualueesi alihankkijoita.

Molemmissa tehtävissä onnistumiselle on tärkeää kokonaisuuksien hallinta ja kehitysmyönteisyys. Olet itsenäinen vastuunkantaja ja päätöksentekijä. Olet lisäksi ulospäin suuntautunut, yhteistyökykyinen ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Lisätietoja tehtävistä antavat yksikön johtajat Kari Siitonen, p. 050 352 3150 ja Ilkka Leskelä, p. 050 376 3446. Hae tehtävää 4.6. mennessä osoitteessa ncc.fi/tyopaikat.

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat