Kokeile kuukausi maksutta

Vastaava työnjohtaja, työnjohtaja

Lemminkäinen
Päivämäärät Julkaistu 5.2.2016 Hae viimeistään 21.2.2016

Lemminkäinen on vaativan infrarakentamisen ja talonrakentamisen osaaja Pohjois-Euroopassa ja yksi markkina-alueensa suurimmista päällystäjistä. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yli 5 000 ammattilaisemme kanssa kestävää ja vastuullista yhteiskuntaa. Tarjoamme mielenkiintoisia projekteja ja urakehitysmahdollisuuksia rakennusalan huippuammattilaisille ja sellaisiksi haluaville.

Työkantamme vahvistuessa haemme kasvavaan joukkoomme

Kuopioon talonrakentamiseen osaavia ammattilaisia

Vastaavaksi työnjohtajaksi

Johdat sovittuja työmaita ja vastaat työvaiheiden ennakkosuunnittelusta, aikataulusuunnittelusta sekä toimit työnjohtajiemme esimiehenä. Osallistut myös hankintojen tekemiseen sekä aliurakoitsijoiden ohjaukseen ja valvontaan.

 

työnjohtajaksi

Johdat sovittuja työmaita vastaavan työnjohtajan alaisuudessa. Vastaat työvaiheiden ennakkosuunnittelusta, työvaiheiden määrä-, kustannus- ja aikatauluvalvonnasta sekä työnjohtamisesta suunnitelmien mukaisesti. Toimit työntekijöiden esimiehenä, osallistut pienhankintoihin sekä vastaat aliurakoitsijoiden ohjaamisesta ja valvonnasta.

 

Lisätietoja tehtävistä antaa työpäällikkö Olli Vahvaselkä, p. 050 595 4470 ja rakennuspäällikkö Pentti Holopainen, p. 040 777 5295. Lue lisää ja jätä hakemuksesi palkkatoiveineen 21.2.2016 mennessä osoitteessa www.lemminkainen.fi /tyopaikat.

 

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat