Kokeile kuukausi maksutta

Yhdyskuntatekniikan asiantuntija

Suomen Kuntaliitto
Päivämäärät Julkaistu 30.9.2016 Hae viimeistään 24.10.2016

Suomen Kuntaliitto on maamme kaikkien kuntien ja kaupunkien kaksikielinen edunvalvonta-, palvelu- ja kehittämisjärjestö. Mukana toiminnassa ovat myös maakuntien liitot, sairaanhoitopiirit, muut kuntayhtymät sekä kuntataustaiset osakeyhtiöt.

Kuntaliitto hakee Alueet ja yhdyskunnat -yksikköön
yhdyskuntatekniikan asiantuntijaa

Yhdyskuntatekniikan asiantuntija toimii kuntien infran rakennuttamiseen ja kunnossapitoon sekä teknisen sektorin hankintoihin liittyvissä edunvalvonnan,
palvelun ja kehittämisen vaativissa asiantuntijatehtävissä. Hän osallistuu tiiviisti alan kehittämiseen ja muun muassa koordinoi kuntien teknisen sektorin kehittämisen Kehto-foorumin toimintaa.
Edellytämme
»» tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa
»» monipuolista kuntien teknisten palvelujen tuntemusta erityisesti rakennuttamisen ja hankintojen alalta
»» kuntasektorin käytäntöjen ja toimintatapojen tuntemusta
»» hyvää suullista ja kirjallista asioiden esittämistaitoa
»» yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoa.

Lisäeduksi katsomme
»» työkokemuksen kunnan palveluksessa
»» ruotsin ja englannin kielen taidon.

Lisätietoja toimesta antavat johtaja Ritva Laine 050 521 5749 ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Paavo Taipale 050 380 8368.
Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan 24.10.2016 klo 15 mennessä sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kuntaliitto.fi tai
postitse osoitteeseen Suomen Kuntaliitto, Kirjaamo, Toinen linja 14, 00530 Helsinki. Kuntaliitto on savuton työpaikka.

Lisätietoja osoitteesta www.kunnat.net

Avoimet työpaikat

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Viimeisimmät näkökulmat