Mistä rakentamiseen innovaatioita?
5 kommenttia
TT:n pääjohtaja Erkki Leppävuori kritisoi 8.3.2012 Rakennuslehdessä rakennusalaa Vkehitystyön puutteista. Analyysi ei yllätä asioista perillä olevia, mutta harvoin näin selvää tekstiä saatetaan pääjohtajatasolta julkisuuteen.
Rakennusliikkeissä t&k-tehtäviä on yleisesti vähätelty "oikeisiin, tulosta tuottaviin" linjatehtäviin verrattuna. Toisaalta viime vuosikymmenien ainoista todella merkittävistä innovaatioista kaksi on tullut rakennusliikkeiltä. Näitä ovat rakennusteollisuuden voimakas kansainvälistyminen 1960-luvulta alkaen ja rakennushankkeiden projektinjohtamiskonsepti. Tuoteteollisuuden kovin innovaatio on ollut esijännitetty betoniontelolaatta.
Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ei ole näihin verrattavia tuoteinnovaatioita. Esimerkiksi puurakentamisen kehittämiseen on investoitu riittämättömästi eikä niin sanottu konehuoneeton hissikään ole vielä lähellä tulevaa "lakikorkeuttaan". Liiketoimintainnovaatioista voi nostaa esiin YIT:n onnistuneen laajentumisen rakentamisen ulkopuolelle.
Pääjohtajan arviot t&k:n merkityksestä, alan hajanaisuudesta sekä tytär- ja kvartaalitaloudesta ovat osuvia. Sattuva on myös havainto alan t&k-veturien katoamisesta. Monet alkuperäiset suomalaiset omistajat ovat vaihtuneet ja ulkomaiset uudet omistajat ovat ottaneet ohjat.
Totesin jo 1990-luvun alussa, että t&k-toiminnan krooninen vähäisyys uhkaa Suomen rakennusalaa siihen mittaan, että hitaan rapautumisuran päässä meitä odottaa Belgian kaltainen tilanne. Tuolloin ei siinä maassa ollut edes keskisuuria kansallisesti omistettuja rakennusliikkeitä. Rakentamisen laatu Brysselissä olikin varoittava esimerkki siitä, miten alalle lopulta voi käydä kansallisten t&k-panostusten puutteessa.
Jälkiviisauden tuoman edun turvin totean, että olisi ollut hyvä, jos Suomesta olisi löytynyt 1990-luvulla riittävästi pääomaa - vaikkapa vain julkisen riskirahoitustuen avulla - alan parhaiden, jo pitkälle kansainvälistyneiden tuoteteollisuusyritysten säilyttämiseksi kotimaisessa omistuksessa. Asian merkitystä voi arvioida esimerkiksi suhteessa Rautaruukkiin, Metsäliittoon, Pöyryyn, Lemminkäiseen ja YIT:hen - miltä ala ja sen lopputuotteet näyttäisivät, jos nekin olisivat nyt ulkomaisessa omistuksessa?
Alan perinteinen tapa vastata asiakkaiden laadunparantamisvaatimuksiin on ollut koota järjestöjen tuella jokin kansallinen tulevaisuusnäky, visio, joka on jalkautettu suureksi määräksi kansallisia tutkimushankkeita. Tekes, VTT ja viestintäkonsultit ovat saaneet töitä, mutta yrityksissä niihin ei ole koskaan sitouduttu ja tulokset ovat jääneet laihoiksi. Kulttuuriin ei ole kuulunut "visioiden" julkinen, kriittinen arvioiminen.
Kulttuurin muuttaminen kehittämistä suosivaan suuntaan ja isot hyppäyksenomaiset muutokset vaativat riskinottoa. On paikallaan, että erityisen suuri riski kannetaan yhteisin varoin.
Innovaatioiden hyödyntämisessä voisimme tavoitella erinomaisuutta. Osaamisen kansainvälistäminen tulee edelleen olla tavoitteena, jotta käytetyt t&k-panokset saataisiin moninkertaisina takaisin.
Keskustelua aiheesta:
No mistä niitä uusia innoviatioita voisi löytyä?
" viime vuosikymmenien ainoista todella merkittävistä innovaatioista kaksi on tullut rakennusliikkeiltä. Näitä ovat rakennusteollisuuden voimakas kansainvälistyminen 1960-luvulta alkaen ja rakennushankkeiden projektinjohtamiskonsepti. Tuoteteollisuuden kovin innovaatio on ollut esijännitetty betoniontelolaatta. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana ei ole näihin verrattavia tuoteinnovaatioita. Esimerkiksi puurakentamisen kehittämiseen on investoitu riittämättömästi eikä niin sanottu konehuoneeton hissikään ole vielä lähellä tulevaa "lakikorkeuttaan"."
En itse nimittäisi kansainvälistymistä "innovaatioksi", mutta myös Koneen (ja sen hissien) osalta olen aika lailla eri mieltä. Se, jos jokin rakennusalan yrityksistä on oikeasti kehittänyt jatkuvasti uudenlaisia tuotteita ja etenkin palveluita, uudistaen koko toimialansa. Koneen markkina-arvo on tällä hetkellä noin 11 miljardia euroa. Se on yksinään suurempi kuin esimerkiksi uutisessa Rautaruukin (noin 1,1 miljardia), Metsäliiton, Pöyryn (0,4 miljardia), Lemminkäisen (0,4 miljardia) ja YIT:en (2,0 miljardia) markkina-arvot yhteensä. Taitaapa olla jopa moninkertainen näihin nähden. Vielä 10 vuotta sitten, saati 20 vuotta sitten tilanne oli täysin erilainen: Kone oli silloin nykyiseen verrattuna lilliputtisarjassa. Nyt se toimittaa jatkuvasti hissejään rakennuksiin ympäri maailman, ja myy vieläpä palvelupaketit perään. Koneen liikevaihdosta isompi osa tulee nykyään palveluista kuin fyysisistä laitteista.
Jos Kone olisi säilynyt yksinomaan suomalaisessa omistuksessa, se ei ehkä olisi sitä mitä se on nyt. Kotimaisen ja ulkomaisen omistuksen yhdistelmä on kuitenkin toiminut erinomaisesti. Mielestäni olisi tarkemman tarkastelun arvoista pohtia sitä, miksi juuri kyseinen yritys on pärjännyt, kyeten jatkuvasti kasvamaan ja uudistumaan samaan aikaan, kun moni muu alan yritys on jämähtänyt paikoilleen tuottavuus- ja laatukehityksen osalta.
ETTEI TOTUUS VÄÄRISTYISI: Alla yo. artikkelissa toimiytuksessa typistetty osa - jossa varsinainen asia on ts. "Mistä innovaatioita..."
Missä nyt on tilaa uusille innovaatioille?
Maailman hiilipäästöt ja energian kulutus , sekä (i) havainto, että niihin vaikuttaminen vaatii puuttumista rakentamiseen, on luonut alalle uusia mahdollisuuksia. Pontevat virkamiehet (ja poliitikot), jotka lainsäädäntömuutoksin (ts. regulaation avulla) pakottivat suomalaisyrityksiä liikkeelle, eivät jääneet odottamaan teollisuuden ”vapaaehtoisia” toimia. Sen seurauksena erityisesti konsultti- ja talotekniikkayrityksemme ovat osaamisen eturivissä Euroopassa ja pyrkivät vahvoihin asemiin kaikkialla, missä kysyntää on – ja sitä on. On tosin varottava, ettei energian säästössä edetä Suomessa liian nopeasti ja kurjisteta alaa liiaksi, yli kilpailijamaiden tason, jolloin hyvä tarkoitus voikin kääntyä vastaamme.
Alan pirstoutunut rakenne suosii ns.” ratkaisuja” yksittäisten tuotteiden ja/tai palvelujen tarjoamisen sijasta. (ii) Hyvä hankkeenjohto voi esimerkiksi tuoteosakaupan logiikalla nivoa ratkaisut hankekokonaisuuteen. Hankkeenjohdon kunnollista, pääainetasoista perusopetusta ja sen rakennusalallamme poikkeuksellista, väitöksiä ja myöskin kansainvälisiä yhteyksiä tuottavaa tutkimustyötä tulisikin jatkaa sekä Tampereella että Otaniemessä, jossa myös Ota/Keilaniemen ja Tapiolan yhteenrakentaminen (T3- alue) tarjoaa koko rakennusalan opetukselle ja tutkimukselle loistavia ja välittömiä hyödyntämismahdollisuuksia . - Tämän rohkenen sanoa sillä kokemuksella, mikä minulla on (entisen) TKK:n rakentamistalouden oppituolista pari vuotta sitten väitelleenä tekniikan tohtorina.
Kysynnästä ja alan rakenteesta johtuen tilaa alalla on sekä betoni-, puu- että teräspohjaisille innovaatioille, joten toivottavasti rakennusalan järjestötkin voivat kannustaa yliopistojamme tähän suuntaan. Niiden rakenne tarjoaa mahdollisuuksia myös esimerkiksi (iii) BIM-tyyppiselle mallintamiselle , joka kuitenkin tulee nähdä hankkeen ja hankeliiketoiminnan johdon työvälineenä, eikä minään rakentamisen prosessin lopputavoitteena . Pöytätietokoneiden ja niiden nuorten käyttäjien esiinmarssi 80-luvulla vielä hyvässä muistissa on syytä todeta, että BIM-mallintaminen on keino hallita yhä monimutkaisemmaksi käyvää kokonaisuutta, ja useimpien toimijoiden, ennen kaikkea grynderien, huomattavaa riskien ottoa .
http://www.youtube.com/watch?v=4Z9WVZddH9w#t=1h58m59s
Ehkä aluksi olisi hyvä tutkia, mitä uutta potentiaaliset asiakkaat mahtaisivat kaivata. Tyhjästä on paljon vaikeampi nyhjäistä. Toisaalta, miksi keksiä uutta, jos vanhankaan laatua ei saada vastaamaan kysyntää?
Tilaa RSS-syöte
© 2011 Suomen Rakennuslehti Oy - aineiston käyttö uuden palvelun osana kielletty. Lue