Harvat tunnistavat sen tosiseikan, että asuntokauppa on rakennusalan kauppaa. Niinpä asuntokaupan viiteympäristö on ”rakentamisen huono laatu”.
On kuitenkin tärkeä tietää, että huonon laadun syy ei ole vain rakentajissa. Valtion rooli on jäänyt kokonaan syrjään alan laatukeskustelussa. Rakennusteollisuudella itsellään on kiistämättä paljon tekemistä ”huonon laadun” parantamisessa, mutta valtion tehtävä on luoda sille työlle puitteet.
Ensinnäkin alalta puuttuu monipuolista ja riippumatonta tutkimusta ja siten luotettavaa ja varmistettua tietoa. Rakennusalalla, myös asuntokaupan ympärillä liikkuva tieto on pääosin – monen mielestä yksinomaan – liiketoimintalähtöistä. Virallista kuluttajatietoa alalla ei ole nimeksikään. Alalta puuttuvat myös kunnolliset palautemekanismit. Tietämättömyys on heikentänyt kansalaisten taitoa ja motivaatiota huolehtia kiinteistöistään. Laadukaskin talo rapistuu, jos sitä ei osata hoitaa.
Kiinteistöjen ylläpitokysymys ei koske vain yksityistalouksia vaan myös esimerkiksi kuntia. Kuntien kiinteistöteknisistä ja kilpailuttamisen taidoista – yhdistettynä valtion toimettomuuteen – homekoulut ovat surullinen esimerkki.
Teollisuus ohjaa ministeriötä eikä ministeriö teollisuutta
Poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja kuntien valtuutetut, kuten muutkin kuluttajat, ovat rakennusalalla maallikoita. Eduskunta on käytännössä ajopuu rakennusalaa koskevissa asioissa, esimerkiksi ympäristöministeriön laatimien määräysten arvioinnissa. On absurdia, että äärimmäisen ammattimaista, tehokasta ja kovapintaistakin rakentamisen liiketoimintaa ohjaa ympäristöministeriö. On syntynyt tilanne, että ”ohjattava ohjaa ohjaajaa”, kuten pari vuotta sitten Helsingin Sanomat määritteli ympäristöministeriön ja rakennusteollisuuden suhdetta. Tekninen asiantuntemus on niin vahvasti rakennusteollisuuden hallussa, että ympäristöministeriöön eri teitä tuleva tietous on lähes täysin liiketoimintalähtöistä.
Tähän tilanteeseen rakennusteollisuus ei ole pyrkinyt. Siihen vain on päädytty.
On koomista, että valtion toimenpiteet ovat viime vuosina pääosin tapahtuneet talkoilla. Ympäristöministeriön ylläpitämä ”hometalkoot” on valtion – ei vain ympäristöministeriön – masentava näyttö rakennusalan julkisesta hallinnoinnista.
Ympäristöministeriölle lanseerattu rooli perustuu ilmeisesti siihen, että asuntopolitiikan katsotaan kuuluvan rakennusalaan. Kyllä se siihen kuuluukin, mutta pitäisi nähdä, että asuntopolitiikalla on vain vähän tekemistä rakentamisen käytännön kanssa. Sitä käytäntöä koskevat määräykset laatii ympäristöministeriö.
Hometutkimus painottunut oireisiin eikä syihin
Tutkimuksen tila rakennusalalla on merkitykseensä nähden huono. Ajankohtaisten home- ja terveysongelmien vuoksi korkeatasoistakin tutkimusta on tehty. Se on kuitenkin kohdistunut ongelmien seurauksiin, mikrobeihin ja terveyshaittoihin. Sekin työ on kokenut pahan kolhun.
Terveyshaitan määrittelemiseksi (kemiallinen terveyshaittaindikaattori) perustettiin muutama vuosi sitten hanke TOXTEST. Hankkeen ulkopuolelta kutsutut tutkijaprofessorit arvioivat tutkimuksen lähinnä nollatutkimukseksi. Terveyshaitalle ei tietenkään löytynyt indikaattoria. Miten olisikaan, koska terveyshaittaa on – hyvin ymmärrettävästi – vielä vaikea määritellä? Monia asiantuntijoita ihmetytti ylipäätään moiseen hankkeeseen ryhtyminen.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM), joka rahoitti tutkimuksen, osoitti hienoa avoimuutta alistaessaan hankkeen tuloksen arvioinnin puolueettomalle kritiikille. Sellaista kritiikkiä olisi kaivattu lukemattomissa muissakin alan hankkeissa.
Passiivi- ja nollaenergiatalot ovat riskitaloja
Passiivi- ja nollaenergiatalot osoittavat, miten heiveröisillä selvityksillä viime vuosien asuntojen rakennustekniikkaa on kehitetty. Niiden rakenteiden riskittömästä toimivuudesta edes alan tutkimuslaitokset eivät ole yksimielisiä. Millään muulla alalla ei ryhdyttäisi sellaisessa ristiriitatilanteessa niin perustavaa laatua oleviin muutoksiin kuin nyt on tehty.
Energiansäästötoimenpiteet asuntojen lisäksi ovat johtaneet ilmanvaihtotekniikalla konstailuun esimerkiksi kouluissa ilman, että käytännön toimivuutta olisi riittävästi mietitty. Homekoulut saattavat olla kallis kokeilukenttä kunnille.
Ympäristöministeriö joutuu tietenkin nyt noudattamaan, mitä EU:ssa on sovittu (energiadirektiivi). Mutta perustellusti voi kysyä, onko EU-neuvotteluissa ollut käytettävissä paras mahdollinen asiantuntemus?
Kuluttajavalistus asunnoista puuttuu.
Grynderirakentamisen (aluerakentamisen) ollessa täydessä vauhdissa (40 vuotta sitten!) arkkitehti Pentti Pantzar kirjoitti Rakennuslehdessä 6.11.1969: ”Tavallisen suomalaisen koulutus on asuntoasioissa olematonta.”
Pantzarin toteamus on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.
Asuntovälitys on osaksi oikeaa välitystä – ostajan ja myyjän yhteen saattamista – mutta enemmän se muistuttaa kovan luokan markkinointia. Välittäjät markkinoivat koteja ja tunnelmaa, ei asuntoja. Tämä on ostajan hyvä pitää mielessä. Koti on paljon muuta kuin asunto. Huonolla asuntokaupalla voi pilata kodin.
Tunnelmakysymystä määrittelee Kari Hotakainen kirjassaan ”Juoksuhaudan tie”. Kiinteistövälittäjä Jarmo Kesämaa pohtii työtään:
”Kun lempeä ilta-aurinko sävyttää vanhan talon keltaista seinää ja säteet laskeutuvat harjan yli sopivasti pihakeinun rakenteisiin, pokaa viedään. Se ajattelee, että näin minä istun tässä ensi kesänä kullan kanssa kylmä juoma kädessä.”
”Meidän täytyy muistaa mitä myymme. Pohjimmaltaan myytävä tuote ei ole asunto, vaan tunnelma tulevaisuus ja toivo.”.
Rakentamisen asiat yhteen ministeriöön
Ainakaan ei saisi jäädä tuleen – ehkä paremminkin homeeseen – makaamaan.
Asuntokauppaa koskeva riskinhallinta vaatii uutta kuluttajavalistusta. Se vaati monialaista valmistelua. Siihen on olemassa sopiva tutkimuslaitoskin, Kuluttajatutkimuskeskus. Se yhdistettiin Helsingin yliopistoon, mikä lähtökohtaisesti takaisi monialaisen taustan toimenpiteille.
Kiire kuluttajan riskinhallinnan parantamisessa on, koska rakennusalan kuluttajavalistusta voi nykyään saada vain kuntien maistraateista! Kuinka moni kansalainen mahtaa tässä asiassa tuntea maistraatin?
Kehittämisajatusten taustalla on vuosikausia ollut rakennusalan rakenteellinen muutos. Eri tahoille pirstoutunut hallinto pitäisi yhdistää yhdeksi ministeriöksi. ”Rakennetun ympäristön ministeriöksi”. Rakenteen uudistaminen poistaisi suuren osan myös asuntokauppaan liittyvista yksityistalouksien riskeistä.
Kirjoitus on kokonaisuudessan julkaistu sivustolla https://intellectualtransitzone.wordpress.com/
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Asuntokauppa on riskikauppaa”
Vähän nyt minule jäi epäselväksi, että miten ”Rakennetun ympäristön ministeriö” Olisi parempi kuin Ympäristöministeriön rakennetun ympäristön osasto? Ei uusi instanssi tuo yhtään sen enempää asiantuntemusta ministeriöön. On varmasti totta, että ministeriön pitäisi vähän kierrättää ihmisiä ja hakea ansioituneita osaajia joukkoonsa, mutta ei uusi ministeriö tuota ratkaise. Jos ratkaisisi oltaisiin kohta vaatimassa kerrostalorakentamisen ministeriötä ja omakotitalorakentamisen ministeriötä.
Siitä olen samaa mieltä, että EU:lla olisi voinut olla päätöksenteon tueksi enemmänkin asiantuntemusta. Mutta kannattaa nyt muistaa, että näiden energiansäästötavoitteiden taustalla on paljon isommat kuviot kuin muutama 60-luvulla rakennettu homekoulu.
Homekouluja on tällä hetkellä yli tuhat, ei muutama.
Kuluttajana toivoisin, että asunnoilla olisi tuoteseloste, kuten elintarvikkeilla. Kansalaisen pitäisi saada kouraan paitsi rakennepiirustukset, valvontapöytäkirjat yhteystietoineen, myös luettelon niistä tuotteista, mitä rakentamisessa on käytetty. Nyt kun uudessakin talossa ilmenee hajuja ja terveyshaittoja, näyttötaakka on ostajalla ja on hyvin vaikeaa saada selville edes mitä maaleja on käytetty, eristeistä ja liimoista nyt puhumattakaan. Tietävätkö rakentajat edes itse mitä aineita ovat käyttäneet ja mitkä ovat niiden terveyshaitat? Jos tietävät niin tämä tieto on helpostikin saatavissa myös kuluttajalle.
Vaikka ei ministeriöitä keikautettaisi uuteen asentoon, voisi nyt alkajaisiksi parantaa eri ministeriöiden yhteistyötä. Esim YM ja STM:n yhteistyö näissä asioissa on ollut aika vähäistä.
Kyllä meillä osaamista rakentamiseen on,mutta missä ne osaajat ovat kun suunnitellaan,tehdään ja valvotaan.Tutkimustakin löytyy mutta ,monesta tärkeästä toimesta määrärahoja pienennetään.Kuunnellaanko näitä osaajia?Onko opittu?Minkälaisin vaatimuksin kansanedustajaksi/ministeriksi pääsee?kokemus/koulutus?entäpä niiden ylläpito?Kyse on kuitenkin koko valtion asioista kun pienemmissäkin sektoreissa vaaditaan vallan hyvä koulutus ja kokemus.Pohjoismailla voisi olla oma ”EU” ideayhteisö sillä ilmastomme ja luontomme neljä vuodenaikaa ovat niin erilaisia ja noin nykysuuressa EU:ssa jo viljely ym asiat ovat hankalia yhteiskäsitellä.
Päättäjillä ja suunnittelijoilla on valta määrätä erilaisia normeja, lakeja, asetuksia, rakennuskaavoja yms.
Valta on laaja, mutta yhteen asiaan heidänkään valtansa ei ulotu komeista oppiarvoista ja asemasta huolimatta.
Puutteena on, ettei heidänkään auktoriteettinsa riitä FYSIIKAN lakien kumoamiseen, vaikka he sitä jatkuvasti yrittävät erilaisilla häkkyröillä, mitä turuille ja toreille pystytetään.