Kokeile kuukausi maksutta

Pitkä homeinen painajainen

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Erikoistoimittaja, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Laadin vuosi sitten historiikin suomalaisen rakentamisen homeongelmasta. Kirjoitus löytyy netistä nimellä Näin Suomi homehtui – hyvä rakentamistapa on saanut pahaa aikaan.

Päivitin sen tämän vuoden Sisäilmastoseminaarin jälkeen ja tein siihen samalla seuraavan yhteenvedon:

Home on edelleen yhtä vaikea ja kiistoja herättävä asia kuin se oli vuonna 1984, kun ensimmäistä Rakennuslehdessä uutisoitua homeoikeudenkäyntiä käytiin Valkeakoskella. Mediassa sisäilmaongelmat ja kosteusvauriot yhdistetään liiankin suoraviivaisesti homeeseen, vaikka kyse on paljon laajemmasta ongelmasta. Esimerkiksi ilmanvaihtokanavien epäpuhtaudet ja niiden ääneneristysvilloista pölisevät, siivoamatta jääneet hiukkaset saattavat ärsyttää jatkuvasti hengitystä. Nämä ärsytykset sekoitetaan usein homeoireiksi.

Homekeskustelu on käynyt läpi samanlaisen aaltoliikkeen kuin moni muukin ilmiö. Aluksi ongelmaa vähäteltiin ja sen odotettiin ratkeavan nopeasti. Sitten laineet roiskuivat yli toiseen suuntaan eikä ylilyönneiltäkään vältytty.

Homeongelmat tulivat esiin 1970-luvun puolivälin energiakriisin myötä. Sitä ennen kosteuden aiheuttamana ongelmana pidettiin vain rakenteiden lahoamista. Homevaarasta ei tiedetty mitään, vaan hometta pidettiin luonnollisena luontoon ja vanhoihin puurakennuksiin kuuluvana ilmiönä.

Riskejä lisäsi myös se, että samaan aikaan rakentaminen teollistui ja uusia materiaaleja tuli markkinoille. Rakenteiden vauriotietämys ja rakennusfysiikan osaaminen oli heikkoa. Käyttöön otettiin materiaaleja ja arkkitehtonisia ratkaisuja, jotka osoittautuivat kosteuden keston suhteen huonoiksi tai tuuletuksen osalta riittämättömiksi. Juuri kukaan ei osannut tai halunnut kyseenalaistaa uusien rakenteiden kestävyyttä ja toimivuutta. Sitä eivät tehneet edes rakennusalan viralliset tai puoliviralliset ohjeet, jotka muodostivat niin sanotun hyvän rakentamistavan. Jopa kipsilevyjä saatettiin markkinoida märkätilojen ratkaisuksi ja vielä kyseenalaisempia tuotteita myytiin tasakattoihin.

Vanhat rakentamisratkaisut olivat yksinkertaisempia ja kosteusteknisesti turvallisempia. 1900-luvun alkupuolella tehtiin massiivisia yksiaineisia seiniä tiilestä tai hirrestä. Lämmöneristys oli nykyistä heikompi, jolloin sisältä tuleva lämpö pääsi kuivattamaan rakenteita paremmin. Silti rakennusten energiatalous oli lämpöä varaavien seinien, pienten ikkunoiden ja painovoimaisen ilmanvaihdon ansiosta parempi kuin 1960-1990-luvun taloilla. Rakenteissa oli vähemmän erilaisten materiaalikerrosten rajapintoja, joihin kosteus tyypillisesti kertyy. Toisaalta pesutilat olivat vielä 1950-luvulla usein ulkorakennuksessa, joten rakennusten kosteuskuormat olivat paljon nykyistä pienemmät.

Valtaosa 1970-1980-lukujen talojen home- ja kosteusvaurioista johtui vääristä rakentamismenetelmistä. 1960-luvun taloissa yläpohjan ja seinien kosteusvauriot olivat yleisiä. 1970-luvun taloja kiusasi erityisesti yläpohjan kastuminen. 1980-luvun pientaloissa seinärakenteen kastuminen oli yleisin vaiva. Tänään kun eri vuosikymmenten rakennuksia korjataan, esiin tulevat paitsi näiden tyyppivirheiden korjaaminen ihan puhtaasti ikääntymisestä johtuvat korjaustarpeet.

Uusista materiaaleista vapautui sisäilmaan myös monia hengitystä ärsyttäviä kemikaaleja, joiden vakavuus tajuttiin lastulevyjen formaldehydiongelman yhteydessä. Ongelmana olivat heikot tiedot siitä, mitä lisäaineita materiaalit sisältävät. Tuoteselostukset vaikenivat niistä tuotesalaisuuksina. Kuluttajan oli mahdoton erottaa sisäilman kannalta hyvät materiaalit huonoista. Vasta 1990-luvulla asia alettiin saada jonkinlaiseen järjestykseen.

Homeuutiset tulivat Suomeen Ruotsista 1980-luvun alussa. Pian sieltä saatiin myös uutisia Sairaan rakennuksen syndroomasta, joka tarkoitti uusissa, koneellisesti ilmastoiduissa taloissa havaittuja sairausoireita. Ne johtuivat huonosta hoidosta ja ylläpidosta. Likaiset kanavat oli tyypillinen vika. Varoituksista huolimatta Suomessa samaan ilmiöön törmättiin 1990-luvulla, jolloin koulut energiansäästösyistä sulkivat ilmanvaihdon yöksi ja viikonlopuksi.

Tänään rakentajat tuntevat jo hyvin uudisrakentamisen kosteusriskit ja monet riskirakenteet ja haitallisia päästöjä aiheuttava materiaalit on voitu karsia pois. Turhaa kiirettäkin on vähenennetty samalla, kun kuivaketjun tärkeys on sisäistetty työmailla. Materiaalit eivät loju enää sateessa kastumassa ja sääsuojien käyttö on yleistynyt.

Suurin haaste onkin olemassa olevassa rakennuskannassa. Se suhteen ei kannata ottaa edes energiansäästön vuoksi uusia riskejä. Jo pelkästään painovoimaisen ilmanvaihdon vaihtaminen koneelliseksi on saattanut aiheuttaa ongelmia, koska niin sanottu hallittu ilmanvaihto on usein jäänyt toteutumatta. Yksikin vakava sisäilmaongelma tulee paljon kalliimmaksi kuin pieni säästö energialaskussa.

Rakentamisen homeongelma koskee lähes täysin vanhaa kiinteistökantaa. Silti viranomaisvalvonta on ollut kiinnostunut vain rakentamisvaiheesta, joka ajallisesti edustaa vain muutamaa prosenttia kiinteistön elinkaaresta. Jopa eduskunnan tarkastusvaliokunnalle jätetty homemietintö keskittyi toimenpiteissään vain tulevien homeongelmien estämiseen, ei vanhojen korjaamiseen. Tähän olisi saatava muutos.

Vaikeimmat ongelmat koskevat kuntien kiinteistöjä, mutta niiden osalta on tapahtunut myös selvää parannusta, kun hyvän ylläpidon ja jatkuvan kunnossapidon tarve on ymmärretty. Rakennuksia ei ole enää jätetty heitteille, kuten 1990-luvun lamassa tapahtui.

Korjaamisessa pitää kuitenkin olla tolkku mukana, sillä mitään rakennusta ei voida korjata niin hyvin, ettei joku voisi saada edelleen oireita. Näille poikkeuksellisen herkille pitää tarjota muita, hyviä vaihtoehtoja.

Rakentajia syyllistetty liikaakin

Rakentajat ovat tehneet paljon virheitä, mutta toisaalta rakentajia on syyllistetty liikaakin homeongelmista. Kansainväliset vertailut kertovat, että suomalaisessa koulussa on vähemmän kosteusvaurioita, mutta joistakin vielä selvitettävänä olevista syistä, enemmän homeoireista kärsiviä kuin eteläisemmän Euroopan kouluissa.

Hometta esiintyy kaikkialla, mutta homeuutiset ovat painottuneet kylmiin maihin. Syitä voi olla monia, kuten se, että niissä on hyvin eristetyt, tiiviit talot, joissa oleskellaan paljon sisätiloissa. Voi myös olla, että etelässä ihmiset ovat tottuneet homeeseen ympäri vuoden, kun taas meillä talvi katkaisee tämän siedätyksen.

Vaikka Ruotsi onkin ollut sisäilma-asioissa edelläkävijä, niin tänään siellä tilanne on Suomea rauhallisempi. Kun äskettäin kysyin luulajalaiselta toimittajalta, onko teidän kouluissanne homeongelmia, hän vastasi: ei. Ongelmia oli ollut, mutta kun koulujen vuotavat tasakatot korjattiin, niin niistä päästiin eroon. Ilmeisesti missään maassa home ei ole noussut sellaiseksi lähes massahysteriaksi kuin Suomessa. Monissa maissa tilanne on jopa rauhoittunut, mutta on niitäkin maita, jossa ongelmaan on vasta herätty.

Mikä on hometalo ja mitä ovat homeoireet?

Kaiken kaikkiaan homeongelma on vaikea, mutta homeisia rakennuksia on sittenkin paljon vähemmän kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Julkisessa keskustelussa on nimittäin usein sekoitettu kosteusvaurio ja homeongelma keskenään. Ei ole ymmärretty, että kosteusvaurio voi aiheuttaa homeongelman vain korjaamattomana ja vain silloin, kun se on rakennusosassa, jolla on suora yhteys sisäilmaan.

”Homekouluista” puhuttaessa kannattaa muistaa, että monesti sisäilmaongelma saattaa koskea vain muutamaa luokkaa tai vaikka vain koulun kellaria. Ongelmakouluja on paljon vähemmän kuin kouluja, joissa on huono sisäilma tai riittämätön tuuletus.

Rakentajat ovat pitkään toivoneet mittareita, jotka kertoisivat yksiselitteisesti, onko rakennuksessa terveydelle vaarallista hometta ja kuinka paljon. Tällaista mittaria ei ole saatu aikaan ja on epävarmaa, onko se edes teoriassa mahdollista.

Sekin on jäänyt mysteeriksi miksi vähemmän kosteusvaurioituneessa rakennuksessa saattaa olla enemmän oirehtivia kuin selvemmin vaurioituneessa. Niin sanotun homekoulussa ja normaalikoulussa käyvillä on ihan samoja oireita, ja ainoa ero on tilastollinen. Silti vielä ei osata määrittää edes rajaa, jossa koulun voidaan katsoa täyttävän homekoulun kriteerit.

On tärkeää erottaa kaksi asiaa: kuinka vaarallinen esimerkiksi sädesieni on ja kuinka vaarallisena sitä pidetään. Tämä on olennainen kysymys koko homekeskustelussa ja siinä mielipiteet jakautuvat jyrkästi kahtia.

Nyt on ainakin lääkärikunnan keskuudessa palattu realistiseen näkemykseen siitä, mitkä oireet aiheutuvat homeesta, mitkä mahdollisista muista sisäilmaongelmista ja mitkä aivan muista syistä.

Osalla sisäilmaoireista kärsivistä sen sijaan on ollut vaikeuksia pysyä mukana tässä tieteellisiin näyttöihin perustuvassa ajattelussa, koska varsinkin sosiaalinen media on täyttynyt homesairaiksi itsensä tuntevien kärsimyskertomuksilla.

Homeoireiden ja rakennusten vaurioiden välillä ei ole aina löytynyt selvää syy-yhteyttä. Joskus oireita on löytynyt talosta, josta ei ole löytynyt näkyviä kosteusvauroita ja toisaalta on ollut taloja, joissa on ollut paljon vaurioita, mutta ihmisillä ei juuri mitään oireita.

Home on ollut niin sanotusti hyvä vihollinen, koska sen piikkiin on voitu laittaa lähes kaikki mahdolliset sisäilmaoireet. Sisäilmasta oirehtivat ovat usein pyrkineet kääntämään todistustaakan ympäri: oireet johtuvat homeesta ellei niitä toisiksi osoiteta.

Duodecimin vuonna 2016 julkaisemissa Käypä hoito -suosituksissa todetaan selvästi, että ei ole olemassa määriteltyä hometalosairautta, sillä oireet voivat aiheutua myös muista syistä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi mikrobikasvulla voi olla merkitys oireisiin tai sitten ei. Siitäkin on vain heikkoa näyttöä, että korjaaminen välttämättä poistaisi oireet.

Käypä hoito -suosituksessa kyseenalaistetaan jopa termi ’kosteus- ja homevaurio”, koska home-sanaan liittyy ongelmia. Home ei ole taksonominen ryhmä vaan kuvaileva termi ryhmästä sieniä, jotka kasvavat monisoluisena rihmastona.

Vahva tieteellinen näyttö kosteusvaurioiden aiheuttamista sairauksista siis lääkäreiden mukaan puuttuu. Kohtalaista näyttöä on astmasta ja ylätiehengitystieoireista, yskästä, hengityksen vinkunasta, hengenahdistuksesa ja astman kehittymisestä. Heikkoa näyttöä on hengitystieinfektioista, allergisesta nuhasta, atooppisesta ihottumasta sekä väsymyksestä, päänsärystä ja pahoinvoinnista.

Silti kosteusvaurioiden korjaamista on syytä suositella eikä siinä pidä viivytellä. Korjaamattomana kosteusvauriosta voi kehittyä home- ja terveysongelma.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Pitkä homeinen painajainen”

  1. Mielestäni erinomainen yhteenveto, vaikkakin kommentti loppuosan tieteellisen näytön vahvuudesta herätti edellisessä artikkelissa varsin voimakasta debattia. Käytännön näyttö sairastuneiden määrästä on äärimmäisen vahva.

    Itse nostaisin esiin kemialllisesti hajoavat muovimatot merkittävänä sisäilmaongelmana, joka saattaa hyvinkin olla Suomea useista muista maista erottava tekijä sisäilmaongelmien lähteenä. Muovimattojen ja niiden liimojen päähajoamistuote, 2-etyyliheksanoli, on voimakkaasti hengitysteitä ärsyttävä aine ja todennäköisesti useita muita sisäilmaoireita provosoiva herkästi kaasuuntuva aine. Mitä enemmän tutkimusdataa kertyy, sitä hankalammalta tämä ongelma vaikuttaa.

    Pelkkä rakentamisaikainen kosteudenhallinta ei edes riitä muovimatto-ongelman hallitsemiseksi. Jo liiallisella vedenkäytöllä siivouksessa saadaan aikaan 2-etyyliheksanoliongelma muovimattotiloissa, kun vesi imeytyy mattojen reunoista betonilaattaan.

    Alalla on käynnissä merkittävä tutkimus asiasta juuri nyt. Itse välttäisin koko muovimaton käyttöä toistaiseksi ja korvaisin muilla kosteutta sietävillä lattiapinnoitteilla.

  2. Suomessa on paljon sisäilmaongelmia, mutta vain pieni osa niistä johtuu homeesta. Paljon isommassa roolissa voivat olla märän betonin päälle liimatut muovimatot tai vanhoista akustiikkavilloista tai vanhojen ilmanvaihtolaitteiden ääneneristysvilloista ilmaan pääsevät kuidut. Näiden aiheuttamat oireet tulkitaan turhan usein homeoireiksi.

    Mineraalivillat ärsyttävät mekaanisesti silmiä ja ihoja ja aiheuttavat myös tulehduksia. Nämä oireet poistuvat kuitenkin samalla kuin ongelmakin eli mitään abestikuituihin verrattavaa pysyvää sairausriskiä ei ole näytetty olevan olemassa.

    Muovimattojen osalta terveysriski on vielä epävarmempi. Ärsytystä ja oireita voi olla, mutta kuinka vakavia ne ovat, ei ole tiedossa. Homeesen oireita ei ainakaan voi verrata.

    Lääketieteessä tieteelliselle näytölle on selvä hierarkia. Heikko tai kohtalainen näyttö homeen liittymisestä muutamiin sairauksiin on jo olemassa, mutta vahva näyttö, että home olisi jonkin yksittäisen henkilön tietyn sairauden syy, puuttuu. Muutamat sairaudet ovat pudonneet näytön puutteen takia kokonaan pois hometautien Käypä hoito -suosituksesta, mikä on kiukuttanut somessa niitä sairastavia.

    Muovimattojen terveysriski ei liity itse mattoihin vaan kastuneisiin tasoitteisiin. Ilmiö nousi esiin jo 1990-luvun puolivälissä, jolloin ongelmaksi nimettiin kasetiinipitoiset tasoiteaineet.

    Vantaalainen työterveyslääkäri Esko Sammaljärvi sanoi silloin yhdestä ongelmakohteesta, että yhdeksän kymmenestä valkuaisainepohjaisella tasoitteella käsitellyn asunnon asukkaasta kärsi tasoitteen aiheuttamista terveydellisistä ongelmista, kuten väsymyksestä ja apatiasta.

    Vuosi sitten muovimatoista järjestettiin seminaari, josta kirjoitin Rakennuslehteen.

    ”Seminaarissa monet asiantuntijat Vahanen Rakennusfysiikka Oy:n yksikönpäällikkö Sami Niemen tavoin totesivat, että suurin osa muovimattoihin nykyisin liitetyistä uutisista johtuu spekulaatioista ja huhuista ja turhankin mittaamisen lisääntymisestä. 2-etyyliheksanolin päästöille asetettiin tiukat rajat vuonna 2015. Aineen myrkyllisyydestä ei ole näyttöä, mutta se on indikaattori mahdollisista ongelmista, jotka liittyvät muovimattoihin, liimoihin ja mikrobivaurioihin.

    Niemen mielestä asian saama julkisuus on johtanut myös selviin ylilyönteihin. Mikrobiologian ja kemian asiantuntijat käyvät mittaamassa pitoisuuksia ja tekevät niistä mutkat oikovia johtopäätöksiä rakenteista.”

    Toivottavasti betoni- ja muovimattoteollisuus saavat asian kuntoon. Jo olisi aikakin. Jo vuonna 1983 Rakennuslehdessä julkaistiin rakennusfysiikkaa käsittelevä artikkelisarja, jossa neuvottiin miten betonin kuivuus varmistetaan ennen kuin sen päälle voi liimata muovimaton.

    Tuon Dick Björkhozin tekemän asiantuntijakirjoituksen mukaan kosteuden mittausta ei silloin juurikaan käytetty vaan luotettiin kokemuksen tuomiin nyrkkisääntöihin.1980-luvulla käytössä oli myös ruotsalaisten tekemät kuivumistaulukot, joissa otettiin huomioon myös kuivumissuuntien vaikutus.

    Ohuemman betonilaatan kuivuminen voi kestää jopa kauemmin kuin paksumman, jos se kuivuu vain yhteen suuntaan. Kuusitoista senttiä paksu elementtivälipohja kuivui alle kuukaudessa, kun taas kymmenen senttiä paksu maanvarainen laatta vaati kuivumisaikaa pari kuukautta, jonka jälkeen se vasta voidaan päällystää tiiviillä pinnoitteella. Jos RH=90 % prosenttia halutaan tätäkin pienemmäksi, kuivumisaika kasvaa edelleen, mutta se ei ollut enää taulukoista laskettavissa. Dick huomautti, että taulukoiden antama tulos ei ole tarkka vaan antaa vain suuruusluokan kuivumisajasta.

    1990-luvun kiireisen rakentamisen aikana nämä opit unohtuivat ja ensimmäiset liian märästä betonista johtuneet skandaalit syntyivät. Rakentajien kovakorvaisuudesta kertoo se, että sama firma teki samoja virheitä vielä vuonna 2015 yhdessä vantaalaisessa koulussa. Sen jälkeen grynderit ilmoittivat, että he eivät hyväksy enää muovimattoja omiin kohteisiinsa. Eli nostivat kädet pystyyn.

    Hyvä, että ne on sieltä nyt laskettu alas ja ryhdytty töihin asian kuntoonsaamiseksi.

    1. Älä nyt vedä suoria päätelmiä hierarkiasta. 2etyyli1heksanolia on myös homeiden aineenvaihduntatuotteina, joten…

  3. Rakennuksen sisäilman pilaantuminen on vaikea asia. Mutta taustalla saattaa olla suuremmalta osin ihan simppeli teoria. Jos äärimmilleen lämmönsäästöön viritetty lämmitys ilmastointi pitää lämpötilat liian alhaalla olletikin lämmönlähteestä kauempana olevilla rakenteiden osalla,tiivistyy sisäilmassa
    oleva kosteus rakenteisiin. Jos sisäilman lämpötila ja ilmastointi on riittävä,siirtyy kosteus päinvastoin
    rakenteista sisäilmaan päin.Rakenteet kuivuvat ja pysyvät kuivana. Luulisi nykypäivän vehkeillä olevan
    helppo mitatata ja seurata tuollaista asiaa.Vai onko tämä liian yksinkertaista.Äärimmäinen vihreyden
    ja maailman pelastuksen teoria pakollista lämmitystä säästäen voi tuhota ihan uusiakin meidän ammattilaisten oikein tekemiä rakennuksia.

    1. ”Rakenteet kuivuvat”

      Nyt alat olemaan asian ytimessä.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat

Seppo Mölsähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/seppo-molsa/