Kokeile kuukausi maksutta

Infran kunnolla vaikutuksia mielenterveyteen

Tietoa kirjoittajasta Maini Väisänen
yhdyskuntatekniikan asiantuntija, Kuntaliitto
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset
Blogi-ikoni_w300
ROTI 2015 kokoaa yhteen yli 90 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista. Valtiolle, kunnille ja toimialalle esitetään laajalla skaalalla yli 130 suositusta.

Puhuttaessa infran huonosta kunnosta, esille nostetaan lähes aina pelkästään tekniset asiat. Yhtä tärkeää olisi keskustella ja tutkia sitä, kuinka viherympäristön ja yleisten alueiden kunto vaikuttavat kansalaisten hyvinvointiin. Esimerkiksi yli 65-vuotiaita on Suomessa tällä hetkellä yli puoli miljoonaa, ja yli 75-vuotiaista jopa 300 000 kärsii yksinäisyydestä usein tai jatkuvasti. Sillä, pystyykö vanhus liikkumaan lähiympäristössään turvallisesti ja esteettömästi, on suuri merkitys mielenterveyteen.

Liikenneväylien ja viheralueiden korjausvelka kasvaa nopeasti, ja hoidon sekä korjausten jatkuva karsiminen vaikuttaa rakenteiden kuntoon ja kestoikään. Se, kuinka paljon korjattavaa mistäkin kunnasta löytyy, ei ole vielä täysin selvillä. Korjausvelkaa on laskettu kunnissa vaihtelevasti: muutamassa kymmenessä kunnassa laskenta on tehty hyvin, joissakin ei ole tietoa edes väylän suunnitteluvuodesta.

Tiedon puute johtuu osin siitä, että kunnat ovat viime vuosina tinkineet pakon edessä kaikista menoistaan. Tietojen kerääminen ja laskeminen vaatii myös resursseja.

Sosiaalimenojen kasvaessa tekninen puoli on joutunut karsimaan hoito- ja korjausmenojaan rajusti. Menojen leikkauksista johtuen uhkana on kuitenkin kuntainfran rapautuminen, joka aiheuttaa takautuvasti myös ihmisten pahoinvointia ja sosiaalimenojen kasvua.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Infran kunnolla vaikutuksia mielenterveyteen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Maini Väisänenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/maini-vaisanen-2/