Kuka suunnittelee tulevaisuuden vaativat rakenteet?

Opiskelijat hakevat parhaillaan kesäksi harjoittelupaikkaa. Ainakin suunnittelutoimistoissa harjoittelijat nähdään panostuksena tulevaisuuteen, ja työnantajat haluavat saada lahjakkaat nuoret kytkettyä omaan yritykseensä aikaisessa vaiheessa.

Suunnittelijoille riittää tekemistä tulevaisuudessakin, vaikka talouden turbulenssit silloin tällöin heiluttavat alaa. Siitä huolimatta, että ongelmia tuntuu olevan ihan tavallisten hallienkin kanssa, haluttaisiin usein rakentaa totuttuun nähden jotakin teknisesti haastavaa tai rikkoa ennätyksiä. Esimerkkejä tästä ovat ydinvoimalaitokset ja herännyt kiinnostus korkeaa rakentamista kohtaan. Toisaalta kansainvälistymisen seurauksena Suomessa joudutaan perehtymään meille uusiin asioihin, kuten maanjäristysmitoitukseen.

Hyvin usein rakentamiselle niin kotimaassa kuin vientikohteissa tuntuu olevan yhteistä se, että projektin pitää valmistua nopeasti ja halvalla.

Kuka suunnittelee Suomessa tulevaisuuden vaativat, ennätyksiä rikkovat rakenteet? Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että korkeakoulutuksen luvatussa maassa rakennesuunnittelija olisi suomalaisesta yliopistosta tai korkeakoulusta valmistunut ammattilainen eli juuri se tulevan kesän harjoittelija. Tällä suunnittelijalla on laajat tiedot mekaniikasta ja kyky ymmärtää, miten kantavat rakenteet toimivat.

Vaikka rakenteiden kantokyky varmistetaan edistyneillä tietokoneanalyyseillä, suunnittelija tunnistaa omat ja laskentatyökalujensa rajoitteet ja pyrkii varmoihin ratkaisuihin.
Vastavalmistuneiden insinöörien ja diplomi-insinöörien mekaniikan osaaminen on keskimäärin heikompaa kuin ennen, sillä kaikille pakollisten mekaniikan kurssien määrä on vähentynyt selvästi vuosien ja vuosikymmenten mittaan. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä uusien aihealueiden (mm. BIM ja rakennusfysiikka) määrä on rakentamisessa lisääntynyt, ja näistä kaikista pitäisi opettaa perustiedot.

Kaikista ei tule rakennesuunnittelijoita, eikä kaikilla ole siihen mielenkiintoa tai kykyä. Kaikilla rakennustekniikkaa opiskelleilla tulisi kuitenkin olla riittävät perustiedot mekaniikasta, ja voidaankin kysyä, onko tämä rakennusalan keskeisin yleissivistys jo uhattuna.

Pidemmälle menevästä mekaniikan opiskelusta yliopistoissa on myös syytä olla huolissaan. Aiheesta kiinnostuneiden opiskelijoiden ja opintojaksojen määrä on riittämätön. Tarve ei ole niinkään tutkimustasoiselle opetukselle muutamalla painopistealueella vaan laajalle, perusteita syvemmälle menevälle opetukselle, joka lisää ymmärrystä eri ilmiöistä.

Luonteeltaan vähemmän teoreettiset tuotannollinen ja kaupallinen puoli vetävät opiskelijoita selvästi paremmin kuin vaativampi rakennesuunnittelu. Ilmeisesti lujuusoppia ei koeta tärkeäksi asiaksi, kun kovin moni talo ei ole sortunut.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vaatimukset rakennesuunnittelussa kasvavat, mutta koulutuksessa suunta on ollut toinen. Jos haluamme Suomessa itse suunnitella myös teknisesti haastavat kohteet, tulisi järjestää opetusta ja innostaa opiskelijoita kouluttautumaan näihin tehtäviin.

Toinen vaihtoehto on nostaa kädet pystyyn ja turvautua ulkomaiseen konsulttiapuun. Tulijoita Suomenkin markkinoille varmasti olisi.