Kokeile kuukausi maksutta

Kun betoni ei kestä

Tietoa kirjoittajasta Hannele Pokka
Ympäristöministeriön kansliapäällikkö
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Betonin piti olla rakennusmateriaaleista se lujimmista lujin. Kemijärven siltatyömaalla sekä Turussa keskussairaalan laajennustyömaalla esiintyneet ongelmat betonin lujuudessa johtivat laajoihin rakenteiden purkuihin. Pohjanmaalla on jouduttu tarkistamaan tuulivoimapuiston rakenteita.

Viime perjantaina Espoon, Helsingin ja Vantaan rakennusvalvonnat ilmoittivat tiedotteella ottavansa paikallavaletut betonirakenteet välittömästi erityisseurantaan. Tiedotteen mukaan rakennusvalvonnat eivät toimita lopullista rakennekatselmusta, eivätkä rakennuksen käyttöön hyväksyvää osittaista loppukatselmusta eikä lopullista loppukatselmusta ennen kuin rakennuttaja on esittänyt rakennusvalvonnalle pätevän asiantuntijan todistuksen siitä, että betoni on lujuudeltaan vaatimusten mukainen. Menettely ei koske pientaloja.

Rakennusvalvonnalla on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan ollut vanhastaan valta vaatia asiantuntijatarkastuksia ja muita tarkastuksia varmistaakseen, että rakennushanketta toteutetaan suunnitelman mukaisesti.

Käytännössä betonin osalta tarkastuksia ei juurikaan ole vaadittu. Rakennusvalvonnat ovat nähtävästi luottaneet siihen, että ala hoitaa asiansa oikein.

Asiantuntijatarkastusten tai ulkopuolisen tarkastuksen vaatiminen nimenomaan pääkaupunkiseudulla, jossa nyt rakennetaan paljon, on vähintäänkin välttämätön varotoimenpide.

Vielä ei kuitenkaan tiedetä kaikkia syitä heikkolaatuisiin betonirakenteisiin. Rakentamisen laatuketju on joka tapauksessa pahasti pettänyt. Ongelmat keskittyvät P-lukubetoniin, jota käytetään sää- ja olosuhderasitetuissa kohteissa.

Rakennustuotteiden markkinavalvonta kuuluu Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle. Sieltä on luvattu tietoja tämän viikon lopulla.

Myös muissa kaupungeissa on ruvettu kyselemään betonirakenteiden lujuuden perään. Vaikka rakentamisvauhti ei maakuntakeskuksissa viime aikoina ole ollut aivan yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla, myös niissä rakennetaan.

Ympäristöministeriössä pidämme tarpeellisena yhteistapaamista Kuntaliiton ja eri viranomaisten kanssa vielä jouluviikolla. Tuolloin olisi tarkoitus miettiä jatkotoimia. Tiedossa myös on, että urakoitsijat ovat ryhtyneet omatoimisesti selvittämään betonirakenteiden tilaa. Näistäkin saataneen lisätietoa.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran ympäristömininsteriön sivulla nimellä Pokan mietteet.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kun betoni ei kestä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Hannele Pokkahttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/hannele-pokka/