Kokeile kuukausi maksutta

Lisää oppimista edistäviä tiloja ja rakennusalan vientituotteita

Tietoa kirjoittajasta Johanna Aatsalo
Toimittaja, johanna.aatsalo@sanoma.com, Twitter: @JohannaAatsalo
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Tyttäreni luokassa on tällä viikolla istuttu jumppapallojen päällä ja työpöytien omat tuolit on siirretty syrjään. Tilaa on muutenkin tuunattu, laitettu uuteen uskoon, jotta geometrian opit iskostuisivat paremmin vitosluokkalaisten ymmärrykseen. Luokanopettajalle kevätlukukauden ensimmäinen viikko on ollut haastava, sillä oppilaat saivat käyttöönsä myös harpit.

Nykyaikainen koulu muuttuu koko ajan. Tilan ja huonekalujen pitäisi muovautua mukana. Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Longan mukaan yksi tärkeimmistä uusista tiloihin liittyvistä innovaatioista on välitilojen rooli oppimisessa. Välitiloilla hän tarkoittaa esimerkiksi koulujen käytäviä, laajoja portaikkoja ja muita hukkatiloja. Samaan aikaan kouluissa tehtävä epävirallinen tiimityö ja uudet työskentelymuodot lisääntyvät koko ajan eikä näille löydy tarkoituksenmukaisia alueita. Paitsi käytäviltä ja portaikoista sekä muista välitiloista. Suuri osa oppimisesta tapahtuu tiloissa, jotka käyttäjä kokee omakseen.

Aikuisina saatamme ehkä vieroksua esimerkiksi koulujen tai päiväkotien sisäilmaongelmien vuoksi hankittavia siirrettäviä, väliaikaisia tiloja. Syyttä haukumme niitä parakeiksi. Jos opettajilta ja oppilailta kysytään, väistötilat tai siirtokelpoiset tilat voivatkin olla hyvin mieluisia. Kun luokka saa vapaat kädet tehdä tilasta omanlaisensa, oppiminen edistyy. Käytetystä tilasta saa omantuntuisen, kun sen siivoukseen, sisustamiseen ja muuhun kunnostamiseen voi itse osallistua. Ja samalla oppii tärkeitä perustaitoja.

Uusia vientituotteita

Kirsti Longalle myönnettiin tämän vuoden RYM Award 2014 -tunnuspalkinto. Lonka on tutkimusryhmänsä kanssa tuonut maailmanluokan käyttäytymistieteellistä ja pedagogista osaamista erilaisten oppimisympäristöjen kehittämiseen ja suunnitteluun.

Suomalaisen innovaation uusi mahdollisuus on Longan mielestä juuri oppimisen ja tilan yhteydessä. Kun osaisimme yhdistää rakennusalan ammattilaiset, tilasuunnittelijat, oppimisen asiantuntijat, teknologian ja tilojen käyttäjät sekä näitä aloja koskettavan monitieteisen tutkimuksen, syntyisi uusi maailmanluokan vientituote.

Tilatuote ei olisi välttämättä täysin valmis elementti vaan puolivalmis tuote, jota voisi lokalisoida kulttuurin mukaisesti. Longan mukaan tällä vältettäisiin kömmähdykset esimerkiksi muslimimaissa, joissa huomioon pitää ottaa esimerkiksi rukoustilat.

Longan radikaalein ajatus on kuitenkin mukana oppimisympäristön muutoksessa, jossa opettaja ei olekaan enää korokkeelta paasaava ainoa auktoriteetti. Uusien oppimistapojen ja ympäristöjen kautta voidaan lisätä yhteiskunnallista demokratiaa. Sillä tilaa tuunaamalla voi tuunata myös ihmislähtöisesti ihmisen käyttäytymistä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Lisää oppimista edistäviä tiloja ja rakennusalan vientituotteita”

  1. ”Kun osaisimme yhdistää rakennusalan ammattilaiset, tilasuunnittelijat, oppimisen asiantuntijat, teknologian ja tilojen käyttäjät sekä näitä aloja koskettavan monitieteisen tutkimuksen, syntyisi uusi maailmanluokan vientituote.” Kun edellistä toteamusta hieman laajemmin makustelee, niin noinhan syntyisi mistä tahansa menestystuotteita ja uusia innovaatioita. Pitäisi pohtia, miten eri osapuolten yhteistyö saataisiin käyntiin. Siinä se asian ydin on ja samalla myös suurin ongelma.

  2. Leikkikenttien ja peli sääntöjen rinnalle kaivattaisiin aitoa yhteistä iloa ja intohimoa. Nykynuoret on erilaisin vaatimuksin, uhkauksin ja kokeiluun aikuisikään mennessä niin uuvutettuja, että lähes 10 % kustakin ikäluokasta päätyy työelämän sijaan työkyvyttömyyseläkkeelle.

  3. Tässä olisi jollekin yrittäjähenkiselle joukolle mahtava idea kasata yhteen alan ammattilaiset, kehittää malli ja suunnata samantien kansainvälisille markkinoille. Veikkaan, että vientitukea löytyisi ja kehittämiseen rahoitusta esimerkiksi Tekesistä.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Johanna Aatsalohttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/johanna-aatsalo/