Kokeile kuukausi maksutta

Vuodesta toiseen kiinteistö- ja rakentamisalalla kuulee samaa mantraa: rakennuskustannukset karkaavat, laatu on huono, prosessit ovat pitkiä ja hankkeet riitaisia. Nyt on kuitenkin kiva todeta, että härkää halutaan ottaa sarvista ja puristaa löysiä pois prosessin kaikista vaiheista. Kyse on johtamistaidosta ja osapuolten asenteista läpi koko ketjun. AAA-luokan hankkeessa ammattitaito, asenne ja ansaintalogiikka ovat tukemassa kokonaisuuden onnistumista.

Raklissa on käynnissä klinikka, jolla selvitetään suomalaisen ja itävaltalaisen rakentamisen kustannuserojen syitä. Lähtökohtana hankkeelle on ympäristöministeriön ja kiinteistö- ja rakennusalan yhteinen halu löytää keinoja tarjota kohtuuhintaista asumista. Jo ensimmäisten laskelmien perusteella näyttää siltä, että Itävallassa rakennetaan yllättävänkin paljon edullisemmin kuin meillä.

Seuraavaksi paneudumme siihen, miksi näin on. Syitä löytynee niin paikallisista määräyksistä, rakentamistavoista kuin toimintakulttuuristakin. Määräysten osalta tarkastellaan sekä rakennus- että kaavoitusmääräysten vaikutusta. Kesäkuussa tarjoilemme tuloksia Kustannuserot Suomen ja Itävallan asuinkerrostalokohteissa – FIAT -klinikasta.

Tuore selvityksemme kaavamääräysten kustannusvaikutuksista osoitti, että tärkeintä on tunnistaa kaavamääräysten yhteisvaikutus kustannuksiin riittävän varhain, jo aluesuunnittelusta asti. Kun hintaa tulee vähän lisää jokaisesta yksittäisestä määräyksestä, joista useille on toki hyviäkin perusteita, voi niiden yhteisvaikutus nostaa kustannuksia jopa viidenneksellä ja samalla hyvien suunnitteluratkaisujen käyttö estyä. Määräyksiä pitää tarkastella myös panos-tuottosuhteen näkökulmasta. Hyvän ja toimivan kaupunkiympäristön rakentaminen onnistuu joustavammillakin määräyksillä, jotka on päätetty kustannustietoisesti.

Hanketasolla meidän pitää päästä siihen, että asiat tehdään kerralla kuntoon. Asiakaskokemus lopputuloksen ja palvelun laadusta onkin jo ilahduttavasti noussut agendalle. Nollavirheluovutusten ja kuivaketjun hallinnan tuleminen pääsäännöksi on välttämätöntä niin laadun, tuottavuuden kuin kustannustenkin näkökulmasta. Parantamisen varaa on niin tilaajilla hankkeiden johtamisessa, suunnittelijoilla ratkaisujen toimivuuden ja toteutuskelpoisuuden varmistamisessa kuin rakentajilla itse toteutuksessa.

Yhteisvastuutoteutusmuodot ovat tässä mielessä osoittaneet toimivuutensa. Hankkeet etenevät suunnitellusti aikataulussa ja budjettiraamissa. Osapuolten osaaminen saadaan hyödyksi ja päätökset tehdään yhdessä huolella harkiten elinkaarinäkökulma huomioon ottaen. Eteen tulevat ongelmat pystytään myös ratkaisemaan nopeasti yhdessä. Tämä tulee saada laajasti käytännöksi myös kaikissa muissakin toteutusmuodoissa.

Toimintatapojen ja kulttuurin muuttaminen ei ole helppoa. Tilaajien osalta otamme vastaan haasteen siitä, että laadun ja tuottavuuden parantaminen on mahdollista. Laatuun ja tuottavuuteen pureudumme osapuolten yhteisissä pilottihankkeissa jo kevään aikana. Haastamme kaikkia alalla innostumaan erilaisista tekemisen tavoista ja uudistumaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Matkalla AAA-luokkaan?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Ilpo Peltonenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/ilpo-peltonen/