Nettivieras: Tarja Nurmi ihmettelee Hesarin Guggenheim-kiimaa

Esittelemme Nettivierainamme rakennusalan mielenkiintoisia blogeja. Tällä kertaa vuorossa on Rakennuslehteenkin usein kirjoittanut arkkitehti Tarja Nurmi.

Tarja Nurmi on yksi harvoja todellisia arkkitehtuurikriitikoitamme. Parhaimmillaan hän on terävä ja ärhäkkä ja huonoimmillaan ärsyttävä ja itsekeskeinen, kuten kai jokainen bloginpitäjä.

Yhtenä esikuvana hänen Arkkivahti-blogissaan on englantilainen Bad British Architecture -blogi. Tosin pienessä maassa rohkeus arvostella kollegoita näyttää olevan pienempi kuin isossa, minkä vuoksi Nurmi arvostelee nykyarkkitehtuuria useammin arkkitehtuurin liittyviä ilmiöitä.

Viime aikoina Nurmen kritiikki on kohdistunut Guggenheimin taidemuseon kilpailuun. Ennen kaikkea Nurmi on päivitellyt niitä sivumääriä, mitä Helsingin Sanomat on tuolle hankkeelle uhrannut lehdessä, jossa muuten arkkitehtuurin merkitys on kutistunut.

Guggenheimin hunajapurkki räjähtää silmille

Nurmi otti tällä viikolla kantaa Guggenheimin museoon radiohaastattelussa. Sitä ennen hän kirjoitti blogiinsa.

”Investointipankkiiri Ari Lahti sanoi suoraan, että Helsinkiin tarvitaan HONEYPOT, ikään kuin mahtava ja houkutteleva hunajapurkki. Guggenhiem olisi se, ja saisi aasialaiset turistit pysähtymään Helsinkiin sen sijaan, että jatkaisivat heti lentokentältä matkaansa. Hän korosti Guggenheimin houkuttelevan Suomeen myös lahjakkaita osaajia muista maista, ilmeisimmin ennen kaikkea myös Aasiasta. Tällä kertaa ei enää puhuttukaan risteilyaluksista ja niiden matkustajien ryntäämisestä Helsingin Guggenheimiin.

Hanke on siis ennen kaikkea turismi- ja elinkeinohanke, johon rahat tulisi edelleen saada pääsääntöisesti valtiolta ja kaupungilta. Lahti lupasi koota 30 miljoonaa dollaria.

Puhe oli myös yksityisen ja julkisen yhdistämisestä, public-private. Ainakin Saksassa on perin huonoja kokemuksia näistä, muun muassa Elbphilharmonie -rakennuksen kohdalla. Sen budjetti on suoraan sanoen räjähtänyt mahdottomaksi.

Jatkoon valitut kuusi ehdotusta muodostavat aika erikoisen kokoelman. Sitä sun tätä, kuten yhden ehdotuksen kimppu jotenkin pärepintaisia torneja. Joukossa oli usvan keskellä upeasti ja yksin hohtava majakka, joka on jotenkin muumipeikkovaikutteinen. Kaksi ehdotuksista eli nuo edellä mainitut ylittävät reippaasti kilpailuohjelmassa annetun maksimikorkeuden. Yksi ehdotuksista on vain jonkinlainen konsepti ilman suunnitelmaa itse rakennuksesta, yksi on se aiemmin jo arkkitehtiopiskelijoidenkin huomaama suuri lasinen pöytäliina, yksi on melkoinen kaikenlaisen taideasian sekameteli ja yksi on elegantti ja  vaatimattoman näköinen horisontaalinen puikko joka ei korosta omaa olemustaan muun Eteläsataman kustannuksella. Lukija arvannee, että se saattaisi olla Vahdin suosikki.”

Hesarin arkkitehtuurikirjoittelu ei innosta

Hesari on ollut ennenkin Nurmen kritiikin kohde. Aikoinaan ainoastaan Rakennuslehdestä saattoi lukea, että Sanomien oma pääkonttori oli lupakuviin nähden kerroksen verran ylikorkea. Hesarissa  totuus paljastettiin vasta rakennuksen valmistuttua. Sitä ennen lehdessä esitettiin vanhoja havainnekuvia.

Nurmen mielestä Hesarin aktiivisuus kotipesänsä eli Töölönlahden suunnitteluun on sekin ollut varsin valikoivaa. Hesari uhrasi tänä vuonna valtavasti palstatilaa yksityisen mainostoimiston ideoimalle hotellihankkeelle, mikä sai Nurmen kirjoittamaan:

”HS jatkaa Töölönlahteen ja sen puistoon liittyvää bisnesideatuputusta, nyt jopa pääkirjoituksessa. Arkkivahti muistaa kuitenkin Sanomain lähes täyden hiljaisuuden silloin, kun monenlaista asiaa alkoi tapahtua Töölönlahdella ja lehtitalon omassa naapurissa. Kolho hotelli-toimistotalo putkahti viereen kuin varkain. Siitä ei kirjoittanut kriittisesti kuin Kauppalehti EXTRA – silloin kun oli vielä iskussa.

Toimistorivi tuli sekin kuin varkain. Musiikkitaloa sentään haukuttiin Sanomissa koko ajan, mutta oltiin kuitenkin tyytyväisiä siihen että sali soi.  Soihan se. Omituinen ja suunnitelmana keskentekoinen jäähalli-kauppakeskus-luksusasunto-hotellikokonaisuus julkaistiin lehdessä yllättävän komeasti, vaikka se näytti paikallansa kuin jostain Shanghain seuduilta tipahtaneelta.

Nyt HS perää Töölönlahdelle kaikenlaisia yksityisiltä tulevia liikeideoita ja muuta pöhinää. No, jos kaupungilla eli meillä ei ole rahaa toteuttaa kustannuksiltaan 60 miljoonan hintaista puistoa, se ei saa tarkoittaa, että monenlaiset bisnesheikit pääsisivät nikkaroimaan omiaan. Töölönlahti ympäristöineen EI SAA OLLA erilaisten kiinteistösijoittajien monopolipelialusta.

Minkäänlaisesta sivistyneestä tavasta rakentaa Töölönlahtea ei enää ole kysymys, jos valtakunnan päämedia menee sellaiseen halpaan, että viitsii julkaista täysin lapsellisella tekniikalla ylöspantuja ideoita ja jauhaa niiden edestä jo kolmatta päivää. Kuka järkevä ihminen kuvittelee, että porukalla joka ei saa tuon parempia tietokonekuvia aikaiseksi saati edes hamuamansa hotellin hahmotelmaa, olisi minkäänlaista kunnianhimoa lähteä toteuttamaan yhtään mitään noin vaativalle alueelle.”

Ja viimeisenä sivalluksena Nurmelta: ”Sanomien omakin lähiympäristö on kolkkouden huippu, juuri sellaista kaupunkia joka syntyy bisnesihmisten päissä.”

Tällaista kritiikkiä lukisi mielellään monesta muustakin kohteesta. Hyvää arkkitehtuuria syntyy parhaiten, kun kansalaiset saadaan kiinnostumaan arkkitehtuurista, keskustelemaan siitä ja lopulta vaatimaan parempaa. Silloin esimerkiksi keskustakirjaston kohdallakaan ei ensimmäiseksi kysyttäisi paljonko se maksaa vaan onko se varmasti kyllin hyvä Suomen ehkä kalleimmalle tonttimaalle, Suomen hienoimman rakennuksen, Aallon Finlandia-talon naapuriin. Aika monen Töölönlahdelle nousseen talon kohdalla tuota viimeistä kysymystä ei Nurmen kriitiikistä päätellen ilmeisesti ole kysytty.