Rakennusala ei ole viime vuosina hemmotellut sijoittajia. Siinä missä muiden pörssiyhtiöiden osakkeet ovat kirineet jo tasolle, jossa varoitellaan kuplan puhkeamisen riskeistä, on rakennusalan yritysten kehitys ollut vaatimaton tai jopa mollivoittoinen. Alkuvuosi tosin on ollut hyvä niin YIT:lle kuin Cramollekin, mutta se ei paikkaa syntynyttä kuoppaa.
Poliittinen riski kasvanut
Yksi syy kurssien vaatimattomaan kehitykseen on Venäjän toiminnan tuoma riski. Aiemmin yritykset kiirehtivät ilmoittamaan suurista päänavauksista Venäjällä kiriäkseen kursseja ylös. Nyt Venäjä on mörkö varsinkin amerikkalaisille sijoittajille, ja siinä sivussa kärsii myös Venäjän rajanaapuri Suomikin.
Venäjällä rakentamisessa ei pitänyt olla poliittista riskiä, mutta ei sitä pitänyt olla lehtiyhtiöissäkään, mutta niin vain Vladimir Putin päätti, että ulkomaalaisten omistajien, kuten Sanomien, on myytävä kalliilla hinnalla ostamansa lehdet venäläisille. Tällaisessa pakkoraossa ostaja luonnollisesti sanelee hinnan.
Venäjä vie yöunet sijoittajalta
Rakennuslehden Suurimmat rakennusalan yritykset –teemalehdessämme jo 25 vuotta yrityksiä analysoinut emeritusprofessori Jarmo Leppiniemi kirjoittaa, että Venäjän poliittinen riski on kasvanut jo niin isoksi, että sijoittajana hän itse veisi rahansa pois yhtiöistä, jotka siellä toimivat.
”Silloin nukkuu yönsä rauhassa”, aprikoi tämä Osakesäästäjien Keskusliiton kunniapuheenjohtaja.
Myös suursijoittaja Henrik Ehrnrooth taitaa arvostaa hyviä yöunia. Muutama vuosi sitten hän vielä esiintyi YIT:n kasvollisena omistajana ja hallituksen puheenjohtajana. Enää hän ei ole kumpaakaan. Huhtikuun lopun suurkauppojen jälkeen omistusosuus on enää reilut viisi prosenttia. Sen sijaan Caverionissa hän on lisännyt omistustaan. Se tekee YIT:tä heikompaa tulosta, mutta toimii vakaissa länsimaissa.
YIT:n jakaminen kahtia taisi olla Ehrnroothin kuningasideoita. Sen minkä Reiska yhdisti sen Henkka hajoitti.
Ehrnroothit ostivat YIT:tä silloin, kuin osake oli pohjalla vuoden 2008 kansainvälisen talouskriisin seurauksena. Silloin YIT:ssä jopa toimitusjohtaja Hannu Leinonen ja Venäjän asuntogryndauksen käynnistänyt Juha Vättö saivat potkut, kun jätti-investoinnit Venäjän tontteihin ja tuhansiin keskeneräisiin asuntoihin alkoi hirvittää omistajia.
Tuon kriisin seurauksena YIT luopui yltiöpäisestä 50 prosentin vuotuisesta kasvutavoitteesta ja Lemminkäinen sai Vätön värväyksen myötä vahvistettua asemaansa Pietarissa.
Ostaako vai myydä?
Vanha Juha Vätönkin monesti käyttämä hokema on, että Venäjällä ei pidä hötkyillä. Tuo neuvo sopii kärsivälliselle ja vakavaraiselle sijoittajalle. Sellaiselle sopisi Leppiniemen neuvo: nyt kannattaa ostaa, sillä vaikka tuotto on matala, niin niin ovat kiinteistöjen ja osakkeiden hinnatkin.
Muiden osalta hän varoittaa poliittisista riskeistä, joista kansallistamisuhka on sellainen, joka on lähes mahdoton arvioida. Jos sitä pelkää, kannattaa myydä.
Monessa pörssiyhtiöllä tulosta mitataan kvartaaleissa ja riskit toimitusjohtajan päänahalla. Venäjältä äskettäin karkotettu Venäjän kaupan konkari Seppo Remes tietää, että muitakin riskejä on. Vaikka hän lisensiaattityössään aikoinaan ennusti Neuvostoliiton hajoamisen, niin Putinin Venäjä yllätti hänetkin.
Asuntosijoitusrahasto vie rahasi
Satossa haaveiltiin muutama vuosi sitten jopa Venäjän asuntosijoitusrahaston perustamisesta. Sijoitukset Pietariin näyttivät niin ruusuisilta. Viime vuonna yhtiö kertoi sitten näihin asuntoihin tehdyistä kymmenien miljoonien eurojen arvonalennuskirjauksista ruplan kurssin romahdettua.
Historiallisen matala korkotaso ohjaa Suomessa nyt sijoituksia kiinteistöihin. Jarmo Leppiniemi ei suosittele tavallista kansalaista sijoittamaan kuitenkaan asuntosijoitusrahastoonkaan, ei edes Suomessa, Pietarista puhumattakaan. Niiden kulurakenne on liian raskas.
Asuntolaina on nyt niin halpaa ja korkoja voi vähentää verotuksesta, että parempi on, että ostaa itse sijoitusasunnon, hän neuvoo. Jos rahaa jää vielä yli, ne voi Leppiniemen mielestä käyttää vaikka Spondan tai Technopoliksen tapaiseen kiinteistösijoitusyhtiöön. Siis varmaankin sen jälkeen, kun ne Icekapitalin tavoin pääsevät ensin eroon Pietarin kiinteistöistään? Tamperekin olisi Leppiniemelle nyt Pietaria parempi sijoituskohde.
Sponda on osakkaana muun muassa SRV:n Okhta Mall -kauppakeskuksessa, mutta se ilmoitti jo vuonna 2013 tavoitteekseen irtautua Venäjästä. Technonopoliksella on Pietarissa Pulkovon lentokentän tuntumassa 23 000 neliön toimistotalo. Lähellä on EKE:n rakentaman toimistokeskus Pulkovo Sky, jonka vuokrausaste on hyvä, mutta siitä huolimatta EKE:n toimitusjohtaja Tea Ekengren-Sauren oli tyytyväinen, että yhtiö ei ehtinyt käynnistää suurta asuinkerrostalokohdettaan Vasilin saarella.
SRV sovittautuu kauppiaan rooliin
Jos SRV:llä oli vaikea saada rahoittajia Redin kauppakeskukseen Helsingin Kalasatamassa, niin monin verroin vaikeampaa on varmaan saada ostajaa pietarilaiseen, upouuteen Pearl Plaza -kauppakeskukseen tai Gazpromin naapuriin rakenteilla olevaan Ohkta Malliin.
Uusien hankkeiden sijaan SRV ilmoitti keskittyvänsä nykyisten projektien viemiseen loppuun Venäjällä. Venäjän asiantuntijana yhtiöön palkattu toimitusjohtaja Jukka Hienonen teki tästä omat johtopäätöksensä ja lähti. Hienosen Stockmann-taustasta olisi voinut olla SRV:lle hyötyä, jos se joutuu pitkäänkin olemaan Pietarissa myymälöiden hoitajan roolissa.
Lemminkäistä saneerattu Peabille?
YIT:n jakautumisen seurauksena Lemminkäinen nousi Suomen suurimmaksi rakennusliikkeeksi. Sen omistus on sementoitu Pentin suvulle, mutta ainakin Noora Pentti eli nykyinen Forstén on pudottanut omistusosuutensa jo alle kymmeneen prosenttiin.
Peab osti vuosien 2011-2012 aikana Lemminkäistä 45 miljoonan arvosta. Tämän 10,6 prosentin omistuksen arvo on sulanut noin 17-18 miljoonalla eurolla ja kun Lemminkäisen osingonmaksukykykin on ollut olematon, on sijoitus ollut varsin kehno. Finanssisijoituksena se ei ole ollut järkevä, mutta ensiaskeleena tulolle Lemminkäisen omistajaksi se sitä voisi ollakin. Lemminkäinen olisi nyt varsin halpa.
Vahva huhu Lemminkäisen sisällä oli, että edesmennyt Heikki Pentti olisi keskustellut Peabin omistajaveljesten kanssa myymisestä, jotta lasten ei olisi tarvinnut kantaa omistamisen taakkaa. Esteenä myymisellä oli silloin kuitenkin Lemminkäisen sekava yritysrakenne, jossa alueyhtiöiden omistajat olivat vähemmistöomistajina.
Hallituksen puheenjohtaja Berndt Brunowin ja toimitusjohtaja Timo Kohtamäen tehtävänä oli tämä rakenteen purkaminen. Se onnistuikin, vaikkakin aika tuskallisten sisäisten vääntöjen jälkeen. Ne heikensivät konsernin tulostakin niin paljon, että Kohtamäki itsekin joutui lähtemäään.
Rahaa Pietarin tontteihin
Kohtamäki luotti vankasti Venäjään vielä siinä vaiheessa, kun hän myi Lemminkäisen kattoliiketoiminnan. Hän sanoi, että sijoittamalla rahat tontteihin Pietarissa, saadaan aivan erilaista tuottoa kuin kasvattamalla yritysostoin kattobisnestä.
Lemminkäisen ja YIT:n viime vuoden liiketulosten perusteella näin olikin, mutta kysymys onkin siitä, ovatko edes kaksinumeroiset tuottoluvut riittävän isot heikkohermoiselle sijoittajalle kompensoimaan kasvaneita riskejä. Hyvä muistutus riskeistä ja tuottovaatimuksista on se, että Venäjällä korotkin ovat kaksinumeroiset ja pahimmillaan ne huitelivat talvella lähes 30 prosentissa. Yleensä riskisijoitukselta vaaditaan selkeästi pankkilainaa (tai Lemminkäisen kallista hybridilainaa) parempaa korkoa.
Äskettäin Lemminkäinen ilmoitti vetäytyvänsä 2000 asunnon kerrostalokohteesta Pietarissa ja uudet aloitukset ovat jäädytetty.
Lemminkäisestä vapautui paljon insinöörivoimaa
Tänään Lemminkäisessä päätöksenteko tarjouksiin osallistumisesta ja investoinneista on tiukasti pääkonttorilla. Enää itäsuomalaisten alueyhtiöiden johtajat eivät lähde omin päin Pietariin tai edes Rovaniemelle.
Tämä vapauden kaipuu johti monien johtajien ja alueyhtiöiden vähemmistöomistajien lähtöön yhtiöstä. Lähtöhaluja siivittivät myös ilkeät huhut talon sisältä siitä, että Brunow olisi suosinut johtajavalinnoisssa omia ruotsinkielisiä tuttujaan Lemminkäisessä pitkän uran tehneiden kustannuksella.
Olivat syyt mitkä tahansa niin ainakin Jatkeessa, Pohjola Rakennuksessa, Hartelassa ja Graniittirakennus Kalliossa, Destiassa, Teline-Katajassa ja Sivakassa kiitetään hyvistä insinööreistä ja usein myös yrittäjähenkisistä uusista vähemmistöomistajista.
Lue lisää Jarmo Leppiniemen analyyseista ja rakennusalan yritysten tulostiedoista ja näkymistä perjantaina 8.5. ilmestyvästä Rakennuslehdestä. Rakennuslehti on koonnut suurimpien rakentajien tulostiedot 1970-luvulta lähtien.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Sijoittaja, varo näitä rakennusalan yhtiöitä”
Venäjä-riskistä voi olla montaa mieltä. Esimerkiksi Fortumin kohdalla on puhuttu eniten kansallistamisriskistä, minkä vuoksi Fortumin väitettiin lähteneen niin auliisti yhteistyöhön Rosatomin kanssa.
Riskejä kaihtamattomille piensijoittajille Venäjä-riski merkitsee myös tienaamisen mahdollisuutta. Kun isot amerikkalaissijoittajat häipyvät, antaa se edullisia ostomahdollisuuksia muille. Toisaalta piensijoittajat olivat se iso lauma, joka lähti sijoittamaan Talvivaaraankin riskeistä välittämättä, kun tienaamismahdollisuus näytti niin hyvältä.
Tässä uutinen kuukauden takaa:
Piensijoittajat tankkasivat Venäjä-riskiä
7.4.2015 Salkunrakentaja
Piensijoittajat päättivät tankata kaikista Helsingin pörssin osakkeista eniten kahta voimakkaasti itäsidonnaista yhtiötä, Fortumia ja YIT:ä.
Maaliskuussa online-välittäjien nettomääräisesti ostetuin osake oli helmikuun tapaan Fortum, kertoo Nordnet tiedotteessaan.
”Fortum jatkoi myös maaliskuussa piensijoittajien suosiossa. Epäilemättä ruplan vahvistumisella on oma positiivista tulevaisuuden uskoa luova roolinsa, mutta vielä merkityksellisempänä näen kansanosakkeen tarjoaman vahvan osinkotuoton, jota tänä keväänä vielä lisäosingolla höystettiin. Kiinnostus YIT:n osaketta kohtaan kasvoi, kun Venäjällä käynnistettiin toimet auto- ja asuntomarkkinoiden tukemiseksi valtion subventoimin lainajärjestelyin”, analysoi Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall.
Kim ja Tom Lindstöm kirjoittivat 26.4 Nordnetin blogissaan seuraavasti:
”Latinankielinen lentävä lause “quo vadis?” (“minne menet?”) on mitä osuvin Venäjän kohdalla, koska kenelläkään ei ole tietoa siitä mihin maan talous on menossa. Tosiasia on kuitenkin, että talous sukeltaa rajusti kuluvan vuoden aikana. Synkkyyttä lisää, että ongelmat ovat suurelta osin maan valtiollisen johdon itsensä aiheuttamia tai pahentamia, vaikka venäläiset tuskin toki pystyvät vaikuttamaan öljyn hintaan. Olisi ollut helppoa monipuolistaa maan taloutta hyvien öljyvuosien aikana. Mitään ei kuitenkaan tehty, joten Venäjä on edelleen raaka-aineesta elävän kehitysmaan tasolla. Aggressiivinen ulkopolitiikka, ylisuuret asevarustelumenot, kaikkialle ulottuva korruptio ja oikeusvaltion tunnusmerkkien täydellinen puuttuminen eivät ole mitenkään helpottaneet tilannetta.
Mutta kuinka paljon Venäjän kokonaistuotanto romahtaa kuluvana vuonna? Suomen Pankki puhuu neljästä prosentista, samoin Venäjän keskuspankki, joka odottaa lähes kahden prosentin lisälaskua ensi vuonna. Tunnettu Venäjä-asiantuntija, nykyään USA:ssa toimiva ruotsalainen Anders Åslund pitää jopa 10 prosentin BKT-romahdusta kuluvana vuonna mahdollisena. Tuskin kukaan haluaa investoida maahan ja ulkomaiset sijoittajat ovat yksi toisensa jälkeen poistumassa maasta. Tammi–maaliskuussa 2015 investoinnit supistuivat vuositasolla peräti kuusi prosenttia. Pääministeri Dmitri Medvedev on äskettäin arvioinut, että Venäjä kärsi viime vuonna 25 miljardin euron tappiot länsimaiden asettamien pakotteiden vuoksi, mikä vastaa noin puolitoista prosenttia maan bruttokansantuotteesta.
Venäjän talous on asia, josta meidän suomalaisten on pakko olla hyvin huolissamme, sillä harvat EU-maat Baltian ulkopuolella ovat yhtä riippuvaisia Venäjän kanssa käydystä kaupasta tai maan liiketoimintaoloista kuin Suomi. Viime vuonna tuontimme Venäjältä supistui peräti 18 prosenttia ja vienti 14 prosenttia. Loppuvuonna luvut alkoivat nopeasti rumentua ja kuluva vuosi on alkanut todella synkissä merkeissä, sillä hitaasti valmistuvan ulkomaankauppatilaston mukaan vientimme itään romahti peräti 43 prosenttia tammikuussa. Myös EU-maiden yhteenlaskettu tuonti romahti samanaikaisesti 34 prosenttia. Valtaosaltaan raakaöljystä koostuva tuontimme Venäjältä väheni tammikuussa 36 prosenttia. Ruohonjuuritasolla venäläisturistien määrä etenkin Itä-Suomessa ja ruplan arvo länsivaluutoissa toimivat herkkänä barometrina tilanteen vakavuudesta.
Ruplan kurssikehitys onkin ollut melkoinen kiikkulauta. Vielä viime vuoden kesäkuussa eurolla sai noin 46 ruplaa ja dollarilla noin 34 ruplaa. Myöhäissyksyllä ruplan alamäki kiihtyi kiihtymistään ja 16.12.2014 oli varsinainen “Black Tuesday”, kun eräät venäläiset suuryhtiöt tarvitsivat valtavia määriä länsivaluuttaa mm. lainanlyhennyksiin. Hetkellisesti sai jopa 100 ruplaa yhdellä eurolla. Sen jälkeen Venäjän keskuspankki nosti ohjauskorkoaan peräti 17 prosenttiin ja suuryhtiöiden johtajille pidettiin huhupuheiden mukaan tiukkasanainen puhuttelu. Tilanne rauhoittui hetkeksi, minkä jälkeen ruplan kurssi lähti vajoamaan uudelleen. Vielä kuluvan vuoden tammikuun lopussa eurolla sai peräti 80 ruplaa ja dollarilla 71 ruplaa.
Helmikuussa alkoi kuitenkin yllättävä kehitys toiseen suuntaan, sillä rupla alkoi vahvistua tuntuvasti. Vahvistuminen on jatkunut lähes meidän päiviimme asti, sillä perjantaina (24.4.2015) maksettiin eurosta 55 ruplaa ja dollarista 51 ruplaa. Kevään aikana rupla on siis ollut selvästi vahvempi kuin dollari eurosta puhumattakaan.
Ruplaromahdus ja vastapakotteena säädetty elintarvikkeiden tuontikielto EU-maista ovat kiihdyttäneet tuntuvasti inflaatiota, joka maaliskuussa oli vuositasolla peräti 17 prosenttia eli pahin 13 vuoteen. Elinkeinoelämän toimintaedellytysten kannalta turmiollinen on korkotason nousu jopa kymmeniin prosentteihin. Länsimaiden Venäjälle asettamat pakotteet Krimin valtauksesta ja Ukrainan sodasta ovat johtamassa ankaraan pankkikriisiin. Ylivoimaisesti tehokkaimmaksi pakotteeksi on osoittautunut venäläisten pankkien ja muidenkin yritysten sulkeminen pois länsimaiden rahoitusmarkkinoista. Energia-alan pakotteiden vuoksi maan öljysektori jää ilman kipeästi tarvitsemaansa länsimaista teknologiaa.
Useimmat tietävät, että noin puolet Venäjän valtion budjettimenoista katetaan öljytuloilla. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Venäjän talous tanssisi yksinomaan tai edes pääosin raakaöljyn dollarimääräisten hintojen tahdissa. Ratkaisevaa on, minkä verran ruplia saadaan öljystä, sillä valtaosa budjettimenoista on ruplamääräisiä. Inflaatio- ja korkopaineista huolimatta ruplaromahdus pehmensi tuntuvasti öljyn hinnanlaskusta aiheutunutta shokkia. Vielä siinä vaiheessa kun Pohjanmeren Brent-öljyn tynnyrihinta oli dollareissa mitattuna tullut alas viime kesäkuun 115 dollarin huippuhinnasta liki puoleen joulukuun puolivälissä, ruplahinta oli laskenut vain vajaat kymmenen prosenttia 3.500–3.600 ruplaan.
Helmikuussa alkanut ruplan vahvistuminen on inflaation ja korkotason kannalta myönteinen ilmiö, mutta edelleen alhaisena pysyvä öljyn dollarihinta yhdistettynä vahvistuvaan ruplaan on myrkkyä Venäjän taloudelle. Alimmillaan ruplahinta on huhtikuun alkupuoliskolla ollut alle 3.000 ruplaa.
Miksi rupla on keväällä ollut yksi maailman vahvimpia ellei peräti vahvin valuutta? Tärkein syy on öljyn hinnanlaskun päättyminen. Tammikuussa saavutetun 45 dollarin pohjahinnan jälkeen öljynoteeraukset ovat kääntyneet lievään nousuun. Perjantaina maksettiin Brent-öljystä jo 65 dollaria. Toinen syy on psykologian aiheuttama ylireagointi. Kuten pörssissäkin sopuli-ilmiö johtaa epärealistisen suuriin heilahduksiin. Ruplaromahduksen vuoksi oli lähes pakko tulla heiluriliike vastakkaiseen suuntaan. Ukrainan sodan tulitauko, joka tosin näyttää kovin heiveröiseltä, antanee myös tukea ruplalle.
Venäläisten ostovoimaan viimeaikainen kehitys on iskenyt todella pahasti. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä palkansaajien reaalinen ansiotaso oli kahdeksan prosenttia pienempi kuin vastaavana aikana vuotta aikaisemmin. Esimerkiksi uusien henkilöautojen rekisteröinnit romahtivat maaliskuussa kokonaista 42 prosenttia, mikä on huono uutinen Nokian Renkaille. Valion vienti Venäjälle on loppunut lähes tykkänään elintarvikkeiden tuontikiellon vuoksi. Monet yhtiöt ovat Oriolan tapaan vetäytyneet vapaaehtoisesti Venäjän markkinoilta, toiset kuten Sanoma pakotetaan vetäytymään uuden oudon ja järjettömän medialain seurauksena. Laki on esimerkki Venäjän ennalta arvaamattomista poliittisista riskeistä. Lukuisat yhtiöt ovat supistamassa toimintaansa maassa kuten Stockmann, joka on sulkemassa kolme tavarataloa Moskovan alueella, tai S-ryhmä, joka on jäädyttämässä suunnitelmansa avata uusia ruokakauppoja Venäjällä. Lemminkäinen panee jäihin asuntokohteensa Pietarin keskustassa ja niin edelleen.”
Maan tulevaisuuden kannalta avainasemassa ovat raakaöljyn hintakehitys sekä öljy- ja kaasuverotuloista vuodesta 2003 kerättyjen vararahastojen riittävyys. Näkymät ovat todella synkät, mikäli öljyn hinta ei nouse selvästi nykytasoltaan ja länsimaiden talouspakotteet jatkuvat pitkään. On arvioitu, että vararahastot riittäisivät enintään ensi vuoden loppuun. Venäläisille antanee tosin hieman toivoa EU-maiden pakotteiden jatkamisen edellyttämä yksimielisyys. Putinin veljeily Kreikan ja Unkarin johtajien kanssa saattaa olla hyvin tuottoisaa. Lenin kutsuisi näitä johtajia hyödyllisiksi idiooteiksi.