Suomen talouden tila on surkea, katsoi sitä mistä näkökulmasta tahansa. On surullista nähdä, kuinka pohjoismaiset naapurimme porskuttavat mennen tullen meitä paremmin.
Ruotsalaiset investoivat joka saralla, ja rakentaminen kukoistaa niin, että tekijöistä alkaa olla pula. Jopa ennätyksellisen halvan öljyn hinnan ja heikentyneen kruunun kanssa kamppailevat norjalaiset elävät aivan eri todellisuutta kuin me täällä koto-Suomessa. Meidän pitää saada Suomi nousuun, kilpailukykymme pitää saada takaisin kilpailijamaiden tasolle. Tarvitsemme enemmän kolmea asiaa: tuottavuutta, työllisyyttä ja kansainvälisyyttä.
On hämmästyttävää, että kaikki alan toimijat, niin rakennetun ympäristön omistajat, rakennuttajat kuin urakoitsijatkin – suunnittelijoista itsestään puhumattakaan – myöntävät, että hyvällä suunnittelulla saadaan aikaan järkeviä kokonaistaloudellisia ratkaisuja – siis enemmän tuottavuutta aina rakentamisesta ylläpitoon saakka. Silti todellisuus on jotakin muuta. Suunnittelusta tingitään ja suunnittelijat kilpailutetaan tai kilpailevat itse itsensä henkihieveriin.
Rakentamisen laatu nolottaa yhä, ja projekteissa ja niiden jälkeen riitely on hyväksytty normaalitilaksi. Tähän on onneksi herätty. Keskustelu ja yhteistyö ovat jo alkaneet. Nyt niitä pitää kiihdyttää, toisiamme syyttelemättä. Haastetaan toinen toisemme koko alan tuottavuuden parantamiseen. Kun annat toiselle, huomaat saavasi itsekin!
Tämä maa janoaa työpaikkoja korkeasti koulutetuille insinööreille. Emme saa antaa aivokapasiteetin valua ulos maasta. Emmekä saa tuudittautua pelifirmojen ja startuppien pelastavaan syleilyyn.
Suunnittelu- ja konsultointiala tarjoaa tähän mahdollisuuden, sillä se työllistää korkeasti koulutettuja asiantuntijoita. Kun panostamme hyvään suunnitteluun, voimme työllistää näitä osaajia entistä enemmän ja luomme pohjan tulevaisuuden ratkaisujen jatkuvalle kehittämiselle.
Rinnalle tarvitsemme yhä kasvavaa yhteistyötä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä ICT-alan kanssa; uudenlaista tutkimus- ja kehitystoimintaa, joka tuo suoraan hyötyjä kaikille alan toimijoille.
Yhdistämällä rakentamis- ja ICT-osaamisemme meillä on myös ainutlaatuisia mahdollisuuksia kehittää uusia ratkaisuja rakennusalalle koko maailmassa.
Tuottavuuden ja työllisyyden lisäksi meidän tulee panostaa kansainvälisyyteen. Jos töitä ei ole täällä kotona, haetaan niitä muualta. Viedään osaamistamme, koska sille on kyllä kysyntää. Näin olemme onnistuneet ennenkin, esimerkiksi silloin, kun Suomi rimpuili 1990-luvun laman kourissa.
Jotta voimme jotakin viedä maailmalle, meidän pitää olla huippuja jo Suomessa. Mutta niin me olemmekin. Kokemukseni on, että meidän suomalaisten suunnitteluosaaminen kestää erinomaisesti kansainvälisen vertailun. Mahdollisuuksia on aina. On asennekysymys, että huomaamme ne ja tartumme niihin. Entisessä pysyttelemällä emme tulevaisuudessa pärjää. Ei jäädä ihmettelemään vaan tehdään jotakin asialle.
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Suunnitellaan yhdessä Suomi nousuun”
Esitän noin 20 vuoden työmaakokemuksen perusteella kirjoituksesta heränneet ajatukseni.
”Hyvällä suunnittelulla saadaan aikaan järkeviä kokonaistaloudellisia ratkaisuja… silti suunnittelusta tingitään ja suunnittelijat kilpailutetaan tai kilpailevat itse itsensä henkihieveriin.”
On totta, ettei suunnitteluun satsata läheskään aina riittävästi. Avaimet ovat tähän liittyen mielestäni rakennuttajan käsissä, jolla on tai pitäisi olla edellytykset suunnittelun ohjaukseen. Tällä hetkellä vallitsevassa käytännössä suunnittelija ja tilaaja/rakennuttaja istuvat samalla puolen pöytää ja urakoitsija toisella puolen. Urakoitsijan perässä on monenlaista valvojaa, mutta suunnittelun lopputulosta ei valvo kukaan. Usein tilaaja/rakennuttaja on myöntänytkin, ettei ole suunnitelmia tarkastanut ja siksi suunnitelmat annetaan urakoitsijalle kaikkine virheineen. Sopimusasiakirjoissahan urakoitsija velvoitetaan ennen työn aloitusta tarkistamaan suunnitelmat ja ilmoittamaan virheistä. Tämä kuitenkin koskee lähinnä teknisiä asioita, ei toiminnallisia. Työmaalla eletään kuitenkin suunnitelmien suhteen usein ns. kädestä suuhun, joten suunnittelun valvonnan ja osin suunnittelun ohjauksenkin ulkoistaminen tuotannon ohjauksen paineiden keskellä taistelevalle urakoitsijalle on erittäin heikosti toimiva ratkaisu.
Onko ongelma suunnittelun kustannustasossa? Urakoitsijalta ei henkihieveriin saakka käydystä kilpailusta huolimatta hyväksytä lopputulosta, joka ei täytä sille asetettuja vaatimuksia. Tämän takia minun on kovin vaikea ymmärtää näkemystä, jossa suunnittelun tason heikkoutta selitetään kovalla kilpailulla. Markkinataloudessa kilpailun pitäisi parantaa lopputulosta. Toki työmaalla on nähtävissä, että suunnittelussa kustannuspaineiden keskellä rimaa lasketaan. Sitä en ymmärrä, miksi rakennuttajat tämän sallivat. Koetaanko suunnittelu välttämättömänä pahana ja vain valmis lopputulos kiinnostaa? Jos näin, tästä seuraa ongelmien kumuloituminen työmaalle toteuttavan portaan ratkottavaksi. Helppo ratkaisu, koska sopimusasiakirjoihin asia on jo kirjattu. Lisäksi urakoitsijaa vahtiva kulttuuri on olemassa, monelle yritykselle tällaiset toimeksiannot muodostavat merkittävän osan liiketoiminnasta. Hankkeen ketjun tuottamien ongelmien määrä ja sen kumuloituminen työmaalle tuottaa varsin masentavia ajatuksia tilanteessa, jossa työmaan toimihenkilöiden tuntiveloitus on suuruusluokaltaan puolet suunnittelijoiden kustannustasosta ja rakennuttajalla on varaa palkata konsultti valvomaan urakoitsijaa, mutta rahaa ei ole suunnittelun ohjaukseen ja valvontaan. Minun on myös vaikeata käsittää puheita suunnitteluun käytettävän rahamäärän pienuudesta. Virheet tuskin vähenevät tuntiveloitusta nostamalla. Kaiken tämän jälkeen edelleen minä vastaavana mestarina ja kolmen vuoden keskiasteen koulutuksella työskentelevänä taistelen omien töideni lisäksi pääsääntöisesti korkeakouluja käyneiden ihmisten tuotosten kanssa.
Usein mainittu klisee suunnittelun kustannusten vaatimattomasta osuudesta hankkeen kokonaiskustannuksissa ei ole kiinnostava tieto asian käsittelyn kannalta. Kun hankkeen kustannukset pilkotaan sopivan pieniin palasiin, mikään osa ei muodostu yksinään kriittiseksi. Rakennuttajalle jää silti mustapekka käteen, koska vain tämä laskee kaikkien osapuolien summat yhteen.
”Haastetaan toinen toisemme koko alan tuottavuuden parantamiseen. Kun annat toiselle, huomaat saavasi itsekin!”
Tuo on kaunis ajatus, mutta johtaa vastuuttomaan matriisiorganisaatioon, jossa ketjun viimeinen lenkki lopulta pettää. Siksi jokaisen pitää haastaa itsensä suoriutumaan omasta roolistaan kunnialla. Itse olen yrittänyt kantaa sitä vastuuta, mikä minulle on työmaalla aikataulun, laadun, turvallisuuden, kustannusten ja nykyään myös ankaran tilaajavastuulain osalta jäänyt. Vallitsevissa olosuhteissa päädyin jo toistamiseen pitkähkölle sairaslomalle. Tällä hetkellä en ole varma, haluanko palata entiseen tehtävääni. Perheeni ei ole tällaista elämää ansainnut. Houkuttelevampaa on siirtyä rakennushankkeen ketjussa portaan tai pari verran ylöspäin. Sieltä käsin voi helpommin ulkoistaa omat virheet muiden ratkottavaksi ja yhtyä rakentamisen heikon tuottavuuden taivasteluun.
Yhteistyö olisi voimaa – siis sekä työn tekijän että teettäjän. Voi olla, että johtamistaitoihinkin kannattaisi satsata.
Suunnitellaan yhdessä Suomi nousuun käyttämällä Intialaista halpatyövoimaa ?