Kansallisvarallisuutemme tila on synkkä. Asfaltti irtoilee teiltä, ja teiden perusrakenteitakin on vaurioitunut, kun vesi on päässyt tunkeutumaan rakennekerroksiin. Julkisten rakennusten tila on yhtä hälyttävä.
Kunnat ja valtio ovat olleet huonoja omaisuudenhoitajia. Poliitikot ovat pakoilleet vastuuta ja lykänneet korjauksia. Esimerkiksi liian ohuet päällysteet ovat vain pintakosmetiikkaa, mutta samalla hyvin tyypillistä poliitikoille. Ollaan tekevinään vaikka oikeasti ei tehdäkään. Vuosikymmenten laiminlyöntien seurauksena koulut ovat homehtuneet usein korjauskelvottomiksi. Syrjäseuduilla ja monissa pikkukaupungeisskina asfalttiteitä on jo muutettu halvalla kunnostettaviksi sorateiksi.
Korjausrakentamisen osuus on Pekka Pajakkalan mukaan kasvamassa jopa 60 prosenttiin talonrakentamisesta, mikä on lähes Euroopan ennätystasoa varsinkin suhteessa bkt:hen. Kyse ei ole valitettavasti omistajien heräämisestä vaan siitä, että korjaaminen tulee kalleimmaksi silloin, kun se tehdään vasta kun vahingot ovat päässeet jo tapahtumaan. Kansainvälisten vertailujen perusteella meidän pitäisi pikemminkin vähentää kuin lisätä rakentamisen osuutta BKT:sta. Typerintä on joutua tuhlaamaan rahaa omien virheiden korjaamiseen.
Koska kaikkeen korjaamiseen ei ole varaa, joudutaan töitä priorisoimaan ja purkaminenkin tulee harkittavaksi vaihtoehdoksi. Meillä ei ole ainakaan koko Suomessa varaa siihen, että aikoinaan väliaikaisiksi tarkoitettuja betonielementtitalojakin korjataan isolla rahalla nykypäivän vaatimuksia vastaaviksi.
Ajankohtainen kysymys hallituksen mahdollisesta elvytysvarasta keskusteltaessa on, kuinka paljon meillä on varaa poistaa korjausvelkaa – tai onko meillä varaa olla sitä poistamatta. Käytännössä korjaustöitä joudutaan tekemään velkarahalla, mikä on saanut muutamat taloustieteilijät huomauttamaan, että se tie vie helvettiin, vaikka olisikin uutta asfalttia.
Professori Sixten Korkman kuitenkin pohti jo pari vuotta sitten Rakennuslehdessä, että investointi infraan ei oikeastaan kasvata syömävelkaamme. Perusteluna oli se, että korkeatasoinen infra voi olla Suomelle samalla tavalla merkittävä kilpailuetu, jollaiseksi Ruotsi on sen katsonut. Perusinfraksi voidaan katsoa myös koulut ja sairaalat.
Taantuma-aikana rakentaminen on edullista, mikä näkyy varsinkin asfalttitöiden kireässä hintatasossa. Tätä tilannetta on syytä käyttää nyt hyväksi.
Roadscanners Oy:n toimitusjohtaja Timo Saarenketo esittää perjantaina 13.6. ilmestyvässä Rakennuslehdessä mielenkiintoisen näkökannan tierahoitukseen. ”Laittaisin kaikki rahat niihin teihin, jotka eivät ole vielä halkeilleet, mutta halkeilevat parin kolmen vuoden sisällä. Korjattaisiin ensin ne ja vasta sitten huonokuntoiset. Tätä voisi verrata kattojen korjaukseen. Ne pitää korjata ennen kuin tulee vuotokohtia. Pitäisi siirtyä ennakoivaan ylläpitoon reaktiivisesta ylläpidosta”, hän sanoo.
Hänen mielestään ennakoivaan ylläpitoon siirtyminen voisi tuoda 50 prosentin säästöt parinkymmenen vuoden ajalla nykyiseen päällystyspolitiikkaan verrattuna.
Lemminkäinen Infra Oy:n rakennuspäällikkö Mika Häkli on Saarenkedon kanssa samoilla linjoilla. ”Päällysteiden ylläpitoon pätee sama kuin rakennusten ylläpitoon. Kun kunnossapito tehdään riittävän ajoissa, rakenteet eivät ehdi vaurioitua. Kansantalouden kannalta tärkeintä olisi omaisuuden arvon säilyttäminen.”
Ympäristöministeriön hometalkoiden vetäjä Juhani Pirinen toteaa samassa lehdessä, että meillä on 50 miljardin euron korjausvelka, joka ei poistu ennen sitä 50 miljardin satsausta. Hän muistuttaa kuitenkin aivan oikein, että toimintatavat ovat muuttuneet ja suhtautuminen kosteusvaurioiden ehkäisemiseen ja niiden korjaamiseen on muuttunut. ”Uudispuolella rakennustyömaan suojaus on ihan eri tasolla kuin aiemmin.”
Siten esimerkiksi eduskunnan tarkastusvaliokunnan homeraportin pääpaino on osin väärissä asioissa. Homeongelmissa ei ole niinkään kyse uudisrakentamisen nykyisestä laatutasosta vaan vanhoista rakennuksista ja niiden rakennus- ja suunnitteluvirhestä ja vielä enemmän huollon ja korjausrakentamisen laiminlyönneistä.
”Kun kunnossapitoon osoitetut määrärahat ovat olleet vuosia alimitoitetut, korjausvelka kasvaa ja ongelmat realisoituvat oireiluna ja terveyden menettämisinä”, eduskunnan raportissa lukee. Ilmaisu on kaunistellen kirjoitettu passiiviin, sillä kyse on ollut poliitikkojen omista leikkauspäätöksistä, joita he ovat tehneet eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa. Jos nämä homeasioissa nyt aktivoituneet poliitikot haluavat aikaan todellisia tuloksia, niin raporttien tilaamisen sijaan he saavat niitä nopeimmin aikaan, kun he itse ryhdistäytyvät päätöksentekijöinä.
http://www.taloussanomat.fi/files/Pajakkala_Pekka_Korjausrakentamisen_tulevaisuudennakymat_17_9_2013.pdf
Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa
3 vastausta artikkeliin “Asfaltti rapisee ja rakennukset homehtuvat”
”Korjausrakentamisen osuus on Pekka Pajakkalan mukaan kasvamassa jopa 60 prosenttiin talonrakentamisesta, mikä on Euroopan ennätystaso.”
Tuossa täytyy olla jokin virhe. Esim. Tanskassa korjausrakentamisen osuus on ollut 70 % luokkaa, joten 60 % osuus ei voi olla Euroopan ennätystaso. Suomi on pohjoismaista sellainen, jossa uudisrakentamisen osuus on ollut kohtalaisen korkea, ja vastaavasti korjausrakentamisen taso alempi. Monessa muussa maassa suuremmat muuttoliikkeet ja kaupungistuminen on tapahtunut aiemmin, minkä takia muuttoliike ei enää aiheuta paljoa uudisrakentamistarpeita. Väestön kokonaismäärä kasvaa Suomessakin enää kohtalaisen hitaasti, eikä ns. kasvukeskuksissa kovin paljoa rakennuksia puretakaan. Osassa euroopan maista väestö tällä hetkellä jopa vähenee, mihin keskeisenä syynä on varsin alhainen syntyvyys. Väestön vähetessä uudisrakentamispaineita rakennuskannan kasvattamiseksi ei kauheasti ole (paitsi muuttoliikkeen takia), vaanpaino on enemmän laadullisissa asioissa (esim. vanhuksille sopivia asuntoja tarvitaan lisää, ja perhekoot alenevat, mutta näitä tarpeita voi täyttää myös vanhoihin kiinteistöihin muutostöin), mikä näkyy korjausrakentamisen korkeana osuutena monessa väestökehitykseltään pysähtyneessä tai jopa alaspäin menevässä euroopan maassa.
Hyvä tarkennus Komelta.
Pajakkalan tilastojen mukaan korjausrakentamisen osuus talonrakentamisesta on yli 60 prosenttia Tanskan lisäksi Saksassa, Italiassa ja Ruotissa. Suomi pääsee tälle tasolle vuoteen 2025 mennessä.
Mikä tekee asiasta huolestuttavan on se, että samalla korjausrakentamisen osuus bkt:tsta nousee lähelle kuutta prosenttia. Tällä tasolla se on vain Saksassa, mutta Suomi mennee näillä trendeillä ohi.
Näillä kahdella mittarilla tarkastettuna Suomessa korjausrakentamisen suhteellinen osuus on siten Euroopan ennätystasoa.
Varmaan tuo kaikki korjaaminen on sinänsä tarpeellista, koska siinä paikataan vuosikymmenten laiminlyöntejä. Kansantaloudella vaan ei ole siihen varaan, sillä rahaa tarvittaisiin sellaisiin investointeihin, jotka tuottaisivat meille vientituloa eikä pelkästään bkt:ta ja työllisyyttä (virolaisille?).
Tuo tie vie helvettiin eikä se paljoa lohduta, että tie on uutta asfalttia. Joskus vuosikymmeniä sitten tanskalaiset huomauttivat samaan tapaan, että he ovat matkalla helvettiin, mutta sentään ykkösluokassa. Samaa ykkösluokan meininkiä harrastettiin joku vuosi sitten aika monessa Etelä-Euroopan maassakin.
Korjausrakentamisen osuudesta BKT:sta ei ole olemassa luotettavia vertailukelposia volyymilaskelmia, jonka pohjalta voisi verrata korjausrakentamisen todellista määrää eri maiden välillä, koska eri maissa tilastoidaan korjausrakentamisen osuutta eri tavoin (onko esim. jokin esivalmistettu elementti tai komponentti teollisuuden vai rakentamisen tilastoihin kuuluva asia? Jos tilastointi on eri maissa mm. tältä osin erilainen, rakentamisen ja samalla myös korjausrakentamisen tilastoihin suhteessa BKT:hen tulee vastaavissakin tilanteissa hyvin erilaisia lukuja). Korjausrakentamisen osuus kokonaisrakentamisesta on selvästi vertailukelpoisemmin tilastoitu asia, sillä tilastointitavat eri toimialojen kesken eivät samalla tavoin vaikuta siihen lukuun.
Havainnollistan asiaa. Euroconstructin kokoamien tilastojen mukaan Ruotsissa korjausrakentamisen osuus on yli 10 prosenttiyksikköä Suomea korkeampi. Euroconstructin tilasto BKT:hen suhteutetusta korjausrakentamisosuudesta puolestaan näyttää Ruotsille tasoa lähellä 3 prosenttia BKT:sta ja Suomelle osuudeksi siihden nähden lähes kaksinkertaista lukua, eli lähes 6 prosenttia, vaikka täällä korjausrakentamista pitäisi edellä mainitun tilaston mukaan olla suhteessa vähemmän – ja vaikka maissa on aika samanlainen palkkataso ja rakentamisen kokonaisvolyymikin on suhteessa kohtalaisen samaa luokkaa. Syy on siinä, miten eri maissa mitäkin asiaa tilastoidaan. Nuo tilastot ovat käyttökelpoisia suhdannemittareita, mutta niitä lukevan on syytä tietää, miten niitä tulee tulkita.
Eli siis: BKT:hen suhteutettu korjausrakentamisvolyymitilastot ovat tilastointitapaeroista johtuen vertailukelpoisia volyymin osalta vain saman maan sisällä eri vuosina. Eri maiden kesken korjausrakentamisen BKT-osuutta koskevat tilastot eivät ole vertailukelpoisia määrällisesti vaan ainoastaan muutossuuntien osalta, eräänlaisen indeksin tapaan.