Bilbaon 10 miljardin ihme

Bilbao on ollut suomalaisessa mediassa kuluneen vuoden ajan ahkerasti esillä. Alkusyksyn huomion se sai koripallon MM-kilpailujen Suomen lohkon pelipaikkana. Sitä ennen Guggenheimin museon kotipaikkakuntana ja loputtomana vertailukohteena, jospa Helsinkiinkin saataisiin jotain samanlaista hohtoa, houkutinta?

Pohjois-Espanjan pääkaupunki, baskiksi Bilbo, on Baskimaan itsehallintoalueen ja Vizkayan (baskiksi Bizkaian) maakunnan pääkaupunki Nervionjoen varrella. Kaupungin keskustasta on Biskajanlahden rannalle hieman reilun kymmenen kilometrin matka. Esikaupunkialueet ulottuvat aivan meren rannalle ja niihin pääsee ultramodernilla metrolla. Asukkaita metropolialueella on hieman reilu miljoona.

Kanadalais-yhdysvaltalaisen arkkitehdin Frank Gehryn suunnittelema Guggenheimin museo hallitsee kaupunkikuvaa. Se on jättimäinen veistos. Sen titaanikuoriset rakenteet näkyvät eri puolilta kaupunkia katujen päissä. Se kimaltelee ja kimmeltelee eri keleillä ja eri valossa. Kun hämärästä moottoritietunnelista ajaa kaupunkiin johtavalle sillalle, 16 metriä kaupungin yleistä katutasoa alempana sijaitseva massiivinen Guggenheim iskee tajuntaan heti sillan toisella puolella. Vääjäämättä vau!-arkkitehtuuria parhaimmillaan.

Näky on vaikuttava. Ilman Guggenheimia, no, voi ihan rehellisesti kysyä, olisiko Bilbao taantunut työttömyyden kourissa kärvisteleväksi pohjoisespanjalaiseksi teollisuus- ja satamakaupungiksi, jossa kesälläkin sataa usein ja talvella vihmovat Biskajanlahden vihaiset tuulet?

Muutama vuosikymmen sitten Baskimaasta kuuluneet uutisetkin käsittelivät maakunnan itsenäisyyttä ajavan ETA:n väkivaltaisia terroritekoja. Työttömyys oli korkea ja kaupunkia halkova joki kuin avoviemäri. Teollisuus ja satama olivat vaikeuksissa.

Noin 25 vuotta myöhemmin ja arviolta noin kymmenen miljardin euron investointien jälkeen Bilbao on syntynyt kuin uudelleen. Satama on siirretty pois kaupungin keskustasta joen varrelta meren rannalle, joen varrelta purettu ränsistyneitä teollisuusrakennuksia ja tilattu sankariarkkitehti Norman Fosterilta ultramodernit metroasemat ja rakennettu uudet raitiotielinjat, pystytetty uusia siltoja ja rakennettu uusi lentokenttäterminaali. Paikallinen vesilaitos käytti noin miljardi euroa haisevan joen puhdistamiseen.

Suomen Kuvalehden mukaan kaupunki on kuin nykyarkkitehtuurin ”Kuka kukin on”. Olen aivan samaa mieltä. Englantilaisen Fosterin metro, japanilaisen Arata Isozakin kaksoistornitalot, ranskalaisen Philippe Starckin uusima kulttuurikeskus, argentiinalaisen-amerikkalaisen César Pellin finanssijätti Iberdrolan pilvenpiirtäjä jne jne.

Kaupungissa on tänään jännä tunnelma. Moderni arkkitehtuuri ja katutaide kohtaavat ajoittain rajulla tavalla vanhan espanjalaisen arkkitehtuurin, sen koristeelliset pienet takorautaparvekkeet ja värikkäät julkisivut. Puistojen uudet ja vanhat patsaat sekä erilaiset paviljongit ja muut rakennelmat sopeutuvat kummallisella tavalla houkuttelevaksi kokonaisuudeksi. Kaikkialla on siistiä ja puhdasta. Ihmisiä vilisee kaduilla. Tuntuu kuin pienelle ydinkeskustan alueelle vuorten ja kukkuloiden väliin on ahtautunut paljon – kaikkea.

Uutiset ovat Suomessa täynnä yt-neuvotteluita, työttömyyttä ja elvytystä. Heikko taloussuhdanne puristaa yhä useampia.

Kun Bilbaossa ryhdyttiin toimeen, etukäteen ei voitu tietää, että mielipuolisen kalliilta tuntuva projekti onnistuisi yli odotusten. Museosta tuli arkkitehtuurin ikoni ja sitä kautta turisteja puoleensa vetävä houkutin. Sen kautta uudistui koko Bilbao. Tänään baskimaan pääkaupungin asukkaiden bruttokansantuote on henkeä kohden korkeampi kuin Suomen. Voisiko sama ihme onnistuä täälläkin?

Helsingin Guggenheimin avoimeen arkkitehtuurikilpailuun osallistui yli 1 700 ehdotusta yli 70 eri maasta. Guggenheimin säätion mukaan koskaan aiemmin ei ole järjestetty yhtä suurta arkkitehtuurikilpailua ehdotusten määrällä mitaten. Ainesta siis olisi, johonkin todella suureen. Elvyttävään.