Kokeile kuukausi maksutta

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat – paljonko on paljon

Tietoa kirjoittajasta Sari Hildén
Kiinteistöpäällikkö, Helsingin kaupunki
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakennuslehdessä viitattiin lokakuun alussa monta kertaa julkisten rakennusten sisäilmaongelmiin. Saimme lukea, että syinä ovat erityisesti kuntien kiinteistöjen kunnossapidon laiminlyönti ja rakennuttajien osaamattomuus, pelkällä hinnalla kilpailuttaminen sekä valvonnan puute. Kehittämistä siis riittää, mutta haluan tuoda esiin muitakin näkökulmia.

Helsingin kaupungin Tilakeskuksen kontolla on laaja kirjo erityyppisiä rakennuksia:

  • Paljon suojeltuja, joko virallisesti suojeltuja tai kohteita, joihin viranomaiset suhtautuvat kuin suojeltuihin.
  •   1960–1980-luvulla lähiöihin rakennettuja kouluja ja päiväkoteja, joissa on kaikki aikakaudelle tyypilliset riskirakenteet, kuten valesokkelit ja räystäättömät tiili-villa-tiiliseinät nauhaikkunoin (ikkunoiden välissä kotelorakenteet).
  •   1980–2000-lukujen julkisia rakennuksia, joissa on tyypillisesti monimuotoisia ulkoseiniä ja kattoja ja erilaisia materiaaleja on yhdistelty luovasti, eli niissä on paljon liittymiä ja saumoja.
  •   Uutta on rakennettu suhteellisesti vähän, mutta näissä uusissa rakennuksissa on tyypillisesti suosittu isoja ikkunoita ja korkeita tiloja.
  •   Yleensä kaikissa on matala perustus esteettömyyden nimissä.

Ilmanvaihdossa isot ongelmat

Julkisten rakennusten sisäilmaongelmia löytyy usein ensimmäiseksi ilmanvaihdosta. Vanhoissa rakennuksissa on painovoimaisia tai koneellisia poistoja. Hieman uudemmissa taloissa on vanhoilla ilmamäärillä mitoitettuja järjestelmiä, joissa tuloilma puhalletaan esimerkiksi koululuokkaan otsapinnasta, jolloin ilma ei yleensä jakaudu koko tilaan. Lisäksi tuloilmaventtiilissä, ääniloukuissa ja tuloilmakammioissa on paljasta mineraalivillaa, ja tilamuutoksia on tehty toiminnan muutoksen takia vuosikymmenten aikana ilmanvaihto unohtaen.

Uudemmissa kohteissa on isot ilmamäärät, joita yritetään ohjata tarpeenmukaisesti energiatehokkuuden nimissä, mutta hiilidioksidianturit, ilmamääräsääteisyys ja automatiikka eivät toimi, eikä järjestelmissä ole riittävää vikadiagnostiikkaa, vaan huoltomiehellä pitäisi olla insinöörin koulutus.

Nykyisin löytyy harvoin enää selviä kosteus- ja homevaurioita. Mikrobivaurioita löytyy tyypillisesti yli 30 vuotta vanhoista riskirakenteista.

Heikko tiiviys on jokaisen vanhan rakennuksen ongelma, samoin pölyisyys. Rakennuksissa on paljon pölyä kerääviä yläpintoja. Alakattojen yläpuolelle on kertynyt vuosien varrella pölyä, ja osassa on vielä vapaita villapintoja. Yksittäisiä VOC-yhdisteitä voi esiintyä poikkeuksellisia määriä, ainakin materiaalinäytteissä.

Vaurio ei ole sama kuin homeongelma

Julkisissa tiloissa on tyypillisesti paljon käyttäjiä, jolloin mukaan mahtuu myös normaalia herkempiä. Lisäksi ilmanvaihdon pitää olla tehokasta.

Sisäilmatutkimukset käynnistetään julkisissa rakennuksissa herkästi, koska julkisen toimijan on puututtava ongelmiin. Päiväkodissa ja kouluissa lapsia ei voi altistaa sisäilmaongelmille. Kun selviä kosteus- ja/tai homeongelmia harvoin enää löytyy, mitataan materiaaleista VOC-päästöt ja kaivetaan riskirakenteiden lämmöneristeistä materiaalinäytteet mikrobitutkimuksia varten ja sitten osoitetaan ilmayhteys lämmöneristeen ja sisäilman välillä. ”Vaurioita” löytyy siis hyvin todennäköisesti.

Haju on varma mittari, mutta entä muut sisäilmamittaukset? Kuka kertoo, milloin löydetyt ”vauriot” ovat oikeasti oireilun syynä – korjaammeko oikeita asioita, kohdistammeko niukat resurssit oikein? Entä kuka oikeasti tietää, miten vauriot pitäisi korjata?

Tiivistetäänkö ilmavuotokohdat rakenteista vai puretaanko kaikki? Entä korjataanko alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen vai muutetaanko rakenne niin, että se toimii nykytietämyksen mukaan kosteusteknisesti oikein?

Faktojen puuttuessa mielipiteet ohjaavat

Viidentoista vuoden aktiivisen kehittämisen ja keskustelun jälkeenkin alalta puuttuu riittävästi osaamista, riittävästi luotettavia toimijoita, tietoa miksi ja mille ihmiset herkistyvät. Toimintaa ohjaavat mielipiteet, ei tieto tai yhteisesti hyväksytyt tosiasiat.

Julkisten rakennusten ongelmat näkyvät julkisuudessa. Helsingin Tilakeskuksessa olemme todenneet, että avoimuus on ainoa oikea tapa käsitellä sisäilmaongelmia. Lisäksi meitä velvoittaa julkisuuslaki.  Näin julkisen rakennuksen sisäilmaongelmat päätyvät useammin mediaan kuin yksityisen kiinteistön vastaavat ongelmat.

Julkiset rakennukset ovat ”kaikkien omaisuutta”, ja niiltä odotetaan muun muassa kaupunkikuvallisesti paljon. Lisäksi julkisen sektorin odotetaan kulkevan edelläkävijänä muun muassa energiatehokkuudessa.

Rakennukset on tyypillisesti rakennettu tiettyjen toimintojen ehdoilla. Kunnat omistavat pääosin toimitilansa. Ne sijaitsevat kaavan Y-tontilla, ja ne on rakennettu aikanaan erikoistiloiksi: kouluiksi, päiväkodeiksi tai vaikka terveysasemiksi. Näitä toimintoja ei hevin muuteta uusiin korvaaviin tiloihin. Esimerkiksi päiväkodin pihalle, ilmanvaihdolle ja vessanpönttöjen lukumäärälle on asetettu tarkat vaatimukset. Ongelmalliset toimisto- ja liiketilat myös puretaan helpommin, eli niiden elinkaari on lyhyempi kuin julkisen rakennuksen.

Korjaamistarpeita on aina enemmän kuin rahaa

1990-luvulle asti Suomessa vallitsi rakentamisessa vain uudisrakentamisen kulttuuri ja ylläpidossa talonmieskulttuuri. Koska korjauskulttuuri on ollut kovin heikkoa, julkisella sektorilla on huikea määrä korjausvelkaa. Meidän pitäisi korjata pääosa valtavasta 1950–80-lukujen rakennusmassasta, ja samaan aikaan esimerkiksi Helsingissä on lähes sata vuotta vanhoja, peruskorjausta odottavia koulurakennuksia. Korjaustarpeiden arviointi on jatkuvaa priorisointia ja optimointia, jotta sekä rakennushankkeeseen ryhtyvän osaamisresurssit että korjauksiin käytettävissä olevat rahat kohdennettaisiin oikein.

Osaavista teknisistä isännöitsijöistä on alalla puute. Vastaako nykykoulutus riittävästi kiinteistöjen ylläpidon osaamistarpeisiin? Teknisen isännöitsijän pitää hallita niin sisäilmaongelmien ratkaisu, rakennusten ylläpitoon liittyvät asiat (mm. kiinteistön hoidon sopimukset, turvajärjestelmät, erikoistilojen ylläpitoon liittyvä normisto/lainsäädäntö esim. atex-tilat, jne.), rakenteiden ja talotekniikan elinkaari, korjausten rakennuttaminen, asiakaspalvelu ja viestintä.

Viime kädessä julkista toimintaa ohjaa poliittinen päätöksenteko. Miten asioita arvotetaan, kun samaan aikaan ratkotaan mm. palveluverkon tiheyttä, rakennusten suojelua, palvelutilojen turvallisuutta ja terveellisyyttä, energiatehokkuutta ja talouskriisiä.

Haasteita riittää. Kehitettävää on varmasti myös kuntien kiinteistöjen ylläpitoa ja rakennuttamista hoitavissa organisaatioissa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 6 kertaa

6 vastausta artikkeliin “Julkisten rakennusten sisäilmaongelmat – paljonko on paljon”

  1. Erinomainen kirjoitus vaikeasta, monisyisestä ongelmasta. Yksityiset toimijat voivat aina vähin äänin purkaa homehtuneet toimistonsa ja liiketilansa. Julkinen toimija joutuu aina vastaamaan julkisuudessa. Tästä syntyy vääristynyt kuva, että ongelma koskisi pelkästään julkista rakentamista.

  2. Hyvä kirjoitus.
    Ongelmia on valtava kirjo ja ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Tarvitaan paljon laaja-alaista osaamista ja hyvää yhteistyökykyä. Sitä alalla on valitettavasti yllättävän ja aivan liian vähän… Välinpitämättömyyttä/tietämättömyyttä/mielipiteitä/salailua ym on liikaa. Oppimista riittää meille kaikille loppu elämäksi. Tärkeää olisi motivaatio ja intohimo alaa kohtaan.
    Myös monen alan koulutuksessa olisi näiden asioiden tiimoilta parannuksen ja kehittämisen varaa. Lähtien ihan perustutkinnoista.

  3. Homeasia on ratkaistu !!!
    Allekirjoittaneella on pikkupatentti uudenlaiseen tapaan toteuttaa uudisrakennus tai saneerata vanha.
    Samalla sisäilma voidaan puhdistaa 99,999 %:sti kaikista hiukkasista.
    Menetelmässä rakennuksen sisäilman ja rakenteen kosteus hallitaan ympärivuotisesti 30-40 %:n välillä.
    Ei tässä yhteydessä enempää, mutta haluan mainita, että kyllä asia on rakentajilla tiedossa miten tulee rakentaa, mutta kun se tiedon julkinen ratkaisu vie monelta homeasioita tutkivalta työpaikan.
    Samoin rakentajilla, materiallivalmistajilla ja tietyillä maahantuojilla on tietynlainen ”kartelli”, joka kieltää muutokset.
    Mainitaan tässä nyt yksi materiaali, joka on kipsilevy. Se pitäisi asetuksella kieltää, ettei palastakaan sitä sallittaisi asunnoissa.

  4. Käsittämätön väite kiinteistöpäälliköltä: Toimintaa ohjaavat mielipiteet, ei tieto tai yhteisesti hyväksytyt tosiasiat. Ja kysymys: Tiivistetäänkö ilmavuotokohdat rakenteista vai puretaanko kaikki? Olisiko siis kiinteistöpäällikkyydessäkin kehittämisen varaa?

  5. ”Vastaako [teknisen isännöitsijän] nykykoulutus riittävästi kiinteistöjen ylläpidon osaamistarpeisiin?” Vastaa. Uusi PerusTEK ja Teknisen isännöitsijän jatkokoulutus vahvistettuna sisäilmaongelmia ja niiden hallintaa käsittelevällä jaksolla on juuri sitä, mitä kirjoituksessa kaivataan.

  6. Kuinka koneellisessa ilmanvaihdossa ilmavirtaukset kulkevat eri huoneissa ja tiloissa? Paljonko jää pienempiä tai suurempia katveita ilman ilman suurta vaihtumista. Mitä ilmavirtausten nopeuksia esiintyy ja kuinka nämä virtaukset irrottavat ja liikuttelevat pienhiukkasia yms.? Paljonko tapahtuu pienhiukkasten kasautumisia ynnä näihin kohtiin kosteuden siirtymisiä? J.n.e. Onko näitä mallinnettu? Vai riittääkö, että ilma tulee harvakseltaan eri paikoista, menee vielä harvemmista paikoista ulos ja osa lämmöstä käännetään takaisin. Onko tästä ilman siirtelystä kokonaisvaltaista tietoa? Onko koneellisen ilmanvaihdon tekniikassa otettu kaikki huomioon. Ja lisäksi: mikä on koneellisen ilmanvaihdon elinkaarikustannus kaikki reunaehdot huomioon ottaen (jopa huoltoryöstön mahdollisuus on otettava huomioon laskelmissa).

    Entä kohtuullisen vanhat hirsitalot (myös mm. koulut) sekä purulautatalot. Nämä ovat toimineet ns. luonnollisella ilmanvaihdolla. Siihen on liittynyt eri huoneiden esim. pönttöuunit, useissa taloissa leivinuuni sekä puuhella. Lämmitysvaiheessa nämä uunit ovat toimineet (koneellisen) ilmanvaihdon laitteina vetäen pesäänsä ja edelleen savupiippuhormeihin ilmaa suhteellisen tasaisesti eri puolelta huonetta ja seinien läpi kostuttaen ilmaa. Purulautataloissa tämä hygroskooppisuus lienee ollut hieman suurempaa kuin hirsitaloissa. Kun pellit on laitettu kiinni, lämmin ilma on siirtynyt melko tasaisesti kaikkialle jo muutenkin ja joka puolelle seiniin poistaen kosteutta. Kokemusperäisesti on osattu tarvittaessa avata ikkunoita. Onko tästä ilman siirtymisestä kokonaisvaltaista tietoa?

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Sari Hildénhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/sari-hilden/