Kokeile kuukausi maksutta

Kompakti kaupunki olisi kontaktikaupunki

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Erikoistoimittaja, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Hallitus on tehnyt pääkaupunkiseudun kuntien kanssa sopimuksen, jolla liikennehankkeiden rahoitus koplataan yhteen asuntokaavoituksen kanssa. Ajatus on hyvä, vaikkakin on pitkälti seuraavan, osin keskustavetoisen hallituksen asia, mitkä näistä ruuhka-Suomen infrahankkeista saavat lopulta armon. Yhtä lailla ilmaan jää paitsi kaavoituksen todellinen määrä myös se, rakennetaanko noille tonteille asuntoja ja milloin.

Kaavoituksen lisäämisestä ei ole paljoa hyötyä, jos tontit jäävät tyhjilleen. Tämä tiedetään karvaasti Espoon Suurpellossa. Helsingin Kivinokan suhteen kävi niin, että Hannu Penttilän, Antti Rinteen ja Tarmo Pipatin oma puolue, demarit, kielsi rakentamisen, kun tuossa metroaseman tuntumassa sattuu olemaan puolueen vanhojen tovereiden ikiaikaisia lautamökkejä. Tukea tuli vihreiltä.

Soininvaara nosti esiin kantakaupungin merkityksen

Helsingin seudulla asuntopula ei ole määrällistä vaan laadullista. Kovin kysyntä on kantakaupungin pienistä asunnoista, mutta mitä kauemmaksi mennään sitä suuremmaksi myyntiriski kasvaa.

Näin kirjoitti vihreiden Osmo Soininvaara blogissaan, ja pitkälti hän onkin oikeassa, jos tarkastellaan pelkästään kotimaista muuttoliikettä.

Hän unohti ehkä tarkoituksella, että kaupungin oman, vuonna 2007 tekemän väestöennusteen mukaan vuoteen 2025 mennessä väestönkasvusta 75 prosenttia eli 100 000 henkeä olisi muun kuin suomen- tai ruotsinkielisiä. Merkittävä osa maan sisäisestä muutostakin aiheutuu vieraskielisten keskittymisestä Helsinkiin. Tuo muuttoliike ei ole kuitenkaan ainakaan vielä asuntorakentamisen veturi vaan kaikki kilpailevat nyt hyvätuloisista senioreista ja sen tuloluokan työssäkäyvistä, joilla on varaa maksaa Helsingin korkeat asuntohinnat ja vuokrat.

Valitettavasti Soininvaara ei uskaltanut tehdä analyysissaan sitä johtopäätöstä, että vihreiden pitäisi lopettaa kantakaupungin rakennushankkeiden jatkuva jarruttaminen. Sitä se on tehnyt 1990-luvulta Vuosaaren satamahankkeesta alkaen. Vastustukselle on monia kauniita syitä, mutta yksi rumakin on joukossa eli se, että kantakaupunki on vihreiden vahvaa äänestysaluetta ja kukapa ei iloitsisi oman kotinsa jatkuvasta arvonoususta. Lähiöiden ongelmat puolestaan ovat heille poissa silmissä ja poissa mielestä. Siellä äänestetään ihan muita puolueita.

Mitä Helsingin laadulliselle asunto-ongelmalle kannattaisi sitten tehdä, jos kestävä ratkaisu ei löydy siitä, että kuntarajat pistetään nurin ja reuna-alueet kaavoitetaan täyteen asuntoja, joita kukaan ei halua.

Ensimmäiseksi ainakin Viikin pellot voisi siirtää heti maatalouskäytöstä asuntorakentamiseen, sillä maanviljelyä voi tutkia ja opettaa ihan hyvin muualla kuin Suomen ruuhkaisimmassa kaupungissa. Arabianranta sen vieressä on ihan hyvä malli toimivasta kaupunkisuunnittelusta.

Helsinki tarvitsee pilvenpiirtäjäkeskustan

Vielä kestävämpi ratkaisu olisi, että kantakaupunkia ruvettaisiin rakentamaan ja tiivistämään todelliseksi metropoliksi Tukholman tapaan. Vasta riittävällä tarjonnalla voidaan vaikuttaa hintojen nousuun.

Se ei tietenkään miellytä kaikkia kantakaupungissa jo asuvia. Korkeaa rakentamista vastustetaan kiivaasti vetoamalla vaikka siihen, että kun täällä ei ole koskaan ollut korkeita rakennuksia, ei niitä voi olla tulevaisuudessakaan. Pyhä silhuetti kärsisi. Tuolla logiikalla jopa New York olisi jäänyt syntymättä.

Ei kai pääkaupungin ihanteena voi olla loputtomiin jatkuva, yksityisautoilun varassa toimiva pientalomatto? Town house –talojen kysyntä ei ole nytkään ollut kaksinen, koska niissä kiteytyy kerros- ja pientalojen pahimmat piirteet ilman niiden vahvuuksia. Pientä ja katalaa siis. Miksi niitä sitten kaavoitetaan eikä pilvenpiirtäjiä, joille olisi oikealla paikalla aina kysyntää ja tarvettakin?

Kantakaupungin vapaille tonteille voisi rakentaa ihan oikeita pilvenpiirtäjiä ja joitakin vanhoja tornitaloalueita, kuten Merihakaa voisi aivan hyvin korottaa vaikka kymmenellä kerroksella. En ymmärrä, että aina, kun Helsingin seudulle esitetään korkeita taloja, niin tietyt puolueet vaativat madaltamaan niitä jopa puoleen, jolloin pilvenpiirtäjistä tulee rumia torsoja, joita on ehkä syytäkin vastustaa. Rautatieaseman seudullekaan ei saanut rakentaa mitään Postitaloa korkeampaa, vaikka juuri sille paikalle olisi kannattanut rakentaa Suomen korkeimmat ja hoikimmat asuintalot. Vieläkään ei ole täysin myöhäistä. Kannattaa huomata, että mitä hoikempi pilvenpiirtäjä on, sitä lyhemmän aikaa se varjostaa naapureitaan.

Keskustan pilvenpiirtäjät voisi tehdä jopa ilman autopaikkoja, sillä mitä kävelykeskustassa, raitiovaunu- ja metroverkoston sisällä autolla tekee. Toisaalta, jos autoa tarvitsee, niin asian voisi järjestää joko niin, että pilvenpiirtäjässä olisi yhteiskäytössä olevia autoja tai talolla olisi liityntäpysäköintipaikkoja jossakin etäällä metrolinjan päässä.

Kompakti kaupunki sykkii elämää

Mitä tiheämmäksi Helsingin kantakaupunki rakennetaan sitä suurempi vehreys voidaan sallia reunamille ja esimerkiksi keskuspuistoon, jota nyt on pala palalta nakerrettu. Saaretkin voisi silloin jättää rauhaan yhteisiksi virkistysalueiksi. Helsingistä tulisi aidosti vihreä, elämää sykkivä kontaktikaupunki. Tällä menolla se näivettyy nopeasti kasvavan Tukholman rinnalla.

 

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Kompakti kaupunki olisi kontaktikaupunki”

  1. Kompakti kaupunki on kontaktikaupunki, toistivat kaupunkisuunnittelijat 1960-luvulla. Ja mitä saatiin tulokseksi? LÄHIÖT.

  2. Hyvä veli-järjestelmä suojelee asuntojen hintoja ja olisihan se ihan kestämätöntä, että keskituloinen voisi asua kantakaupungissa eikä kuluttaisi elämäänsä autoillessa lähiöön edes takaisin. Kaikki voittaa, kun suojellaan kantakaupungin 60- ja 70-luvun elementtikolosseja, mikä sen hienompaa kansallishistoriaa..!! Jokohan oikeasti alkaisi olla asuintornien aika keskustaan, ja useampi kerralla niin asunnot voitaisiin myydä 3500 euron neliöhintaan. Jos vaikka hernesaari miehitettäsiin 30-40 kerroksesilla torneilla ja yhdistettäisi metrolinkillä rautatieasemaan ja Lauttasaareen. Näin saataisiin siitä 50 000 asukkaan lähiö hyvinkin helpolla ja asuntopula olisi ratkaistu..

  3. Helsingin ongelma on se, että se on pääkaupungiksi väärässä paikassa eli ahtaalla niemellä. Tosin sekin on osin tekosyy 1950-luvulla syntyneen silhuetin säilyttämiseen.

    Hong Kong ja Manhattan ovat ihan yhtä ahtaita paikkoja ja Tukholma on rakennettu paljon Helsinkiä tiiviimmin, vaikka sielläkin on saaria ja merta. Jopa luontoa rakastavat norjalaiset ovat rakentaneet Oslosta tiiviin pääkaupungin ja säästäneet siten vuononsa ja muun Norjan samoiluun.

    Näissä kaupungeissa ajattelu on urbaania. Meillä taas asumisihanne periytyy maaseutuyhteiskuntaan ja pikkukaupunki-idylliin. Olemme kaupungistumisessa kymmeniä vuosia jäljessä Keski-Eurooppaa ja urbaanissa ajattelussa vielä kauempana.

    Menestyviä kaupunkeja yhdistää se, että ne ovat tiiviitä, viihtyisiä kohtaamispaikkoja. Siellä missä ihmiset kohtaavat, syntyy ideoita ja positiivista pörinää. Meillä taas vältetään ikisuomalaisesta muistista ihmisten kohtaamisia ja yritetään eristäytyä neljän seinän sisälle. Pahin ääni mikä sisälle voisi kantautua on se, kun ”takapihalla” aletaan rakentaan. Siksi jo tuo ajatus kauhistuttaa niin kamalasti. Ei minun takapihalleni, ei minun yläpuolelleni, ei minua varjostamaan, ei minun koirankusetuspaikalleni, ei, ei, ei.

    Tällainen lähes paniikkihäiröinen vihreys on aika kaukana modernista urbanismista ja haiskahtaa itse asiassa lähes perussuomalaisuudelta. Siis siltä mieheltä, joka nähdessään lastun ajautuneen talonsa rantaan, kirosi ja tarttui kirveeseensä ja lähti yläjuoksulle puhuttelemaan tunkeilijoita.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Seppo Mölsähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/seppo-molsa/