Keskustelut
Kaavoittajien puntit tutisevat 
Viesti 1/1
22.04.2012 klo 9:05 // Paha velipuoli
Kilpailuvirasto otti kerrankin härkää sarvista, kun alkoi selvitellä kaavoittajien ja isojen kaupparyhmien välisiä sotkuja. Nyt monen kunnan ja kaupungin kaavajohtajan puntit tutisevat, sillä kohtapuoliin kuullaan kilpailuvirastolta muutakin kuin terveisiä.
Kuinka moni kaavoittaja on tahrannnut kätensä kaaavoitussopimuksia tehdessään? Sitä voi vain arvailla. Vähintäänkin jääviyssyytöksiä on hyvin todennäköisesti odotettavissa.
Kaavoitussotkut ovat olleet tähän mennessä lähes kuoliaaksi vaiettu aihe suomalaisessa mediassa, mutta aika on muuttunut. Hyvä veli -verkosto ei voi sopia kaava-asioissakaan ihan mitä tahansa.


