Ramboll sopi Etiopian maaseudun vesihuollon kehittämisestä

Ramboll on voittanut uuden monivuotisen maaseudun vesihuollon kehittämishankkeen Etiopiassa. Hanketta rahoittaa Suomen ulkoasianministeriö, ja sen tavoitteena on laajentaa Etiopian Amharan läänissä käynnissä olevassa vesihuoltoprojektissamme kehitettyä rahoitusmekanismia kattamaan vesihuollon ja sanitaation saatavuus koko maassa.

Bagdadiin rakennetaan metro helpottamaan ruuhkaongelmia

Bagdadiin on tulossa metro. Ranskalainen Alstom-yhtiö solmi maanantaina metron rakentamisesta esisopimuksen Bagdadin kaupunginhallinnon kanssa. Metrosta toivotaan helpotusta kaupungin saasteongelmiin. Bagdadissa ajetaan puskuri kiinni puskurissa etenkin aamuisin. Matkantekoa hidastavat myös lukuisat tarkastuspisteet.

Joensuun Ellin opiskelija-asuntohanke edennyt harjakorkeuteensa

Joensuun Leinikkitie 4:ään valmistuu elokuussa 79 uutta opiskelija-asuntoa tontilta purettujen, vuonna 1963 valmistuneiden rivitalojen tilalle. Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Ellin rakennuttaman hankkeen harjannostajaisia vietettiin torstaina 27. toukokuuta. Talot ovat kaksikerroksisia, porrashuoneilla toisiinsa kytkettyjä ja perusmuodossaan kahdeksan asunnon noppia. Taloja on yhteensä 11 ja niiden kerrosala 4 500 neliömetriä.

Keski-Suomen keskussairaalan modernisointiin ehdotetaan kolme vaihtoehtoa

Jyväskylässä sijaitsevan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin keskussairaalan peruskorjaamis- ja modernisointihankkeen kustannuslaskennan lähtökohdaksi esitetään kolme eri vaihtoehtoa. Ne on laatinut Aalto-yliopiston Arkkitehtiosaston Sotera-instituutin työryhmä. Tutkijaryhmän mukaan kustannusten selville saamiseksi tarvittava jatkokehitystyö tulisi käynnistää nopeasti. Päätöksentekoa varten tarvittava jatkotyö merkitsee kustannusten tarkentamista.

Lujatalo urakoi Alma Median uuden painotalon Tampereelle

OP-Henkivakuutus Oy:n kokonaan omistama Kiinteistö Oy Uusi Paino on valinnut Tampereen Sarankulman uuden painotalon pääurakoitsijaksi Lujatalo Oy:n. Osapuolet ovat sopineet, ettei sopimuksen arvoa julkaista. Uusi noin 15 000 neliömetrin painotalo valmistuu vuoden 2012 loppuun mennessä Alma Median käyttöön. Se vuokraa painotalon OP-Henkivakuutukselta ja mediakonsernin paino- ja jakelutoiminnasta vastaava tytäryhtiö Alma Manu Oy puolestaan alivuokraa tilan Alma Medialta.

OP-Pohjolan ja S-Asuntojen asuntokohteen peruskivi muurattu Kalasatamassa

OP-Eläkekassan ja S-Asunnot Oy:n yhteisen asuinkorttelihankkeen peruskivi on muurattu Helsingin Kalasatamassa. Seitsemästä rakennuksesta koostuvan Kotikortteli Kalasataman ensimmäinen rakennus valmistuu asuttavaksi vuoden 2013 alussa ja kaikilta osiltaan kortteli valmistuu vuoden 2014 alussa. Kotikortteliin tulee asuntoja yhteensä 18 900 kerrosneliömetriä ja lisäksi noin 500 kerrosneliötä liiketilaa. Kaikkiaan asuntoja valmistuu 283 ja lisäksi 35 ryhmäkotipaikkaa vanhuksille. Hankkeen alustava kustannusarvio on 50 miljoonaa euroa.

Vaisalan uusi pääkonttori käyttöön – kiinteistölle kultatason leed-sertifikaatti

Vaisalan uuden pääkonttorin avajaisia on vietetty keskiviikkona 25. toukokuuta Vantaanlaaksossa. Rakennuksen suunnittelun lähtökohtana oli matala energiankulutus ja korkea energiaomavaraisuusaste. Rakennus onkin yksi Suomen suurimpia aurinkoenergian tuottajia. Vaisalan pääkonttorille on myönnetty standardin uudet vaatimukset täyttävä kultatason leed-sertifikaatti. Rakennus on saavuttanut hyvät arvosanat erityisesti vedenkulutuksessa ja energiankäytössä.